Tänään tapasin A:n pitkästä aikaa, viimeksi tavattiin yli kaksi kuukautta sitten. Nauratti heti, kun kuulin puhelimessa A:n äänen ja näin tietysti nimen ennen vastaamista. En ollut poistanut yhteystietoja niin kuin aiemmilla kerroilla, kun oli ollut erimielisyyttä ja riitaa.

– Luulin, ettet vastaa mulle, A aloitti.

– Miksen vastaisi, sanoin ja nauroin.

– Mä pelkään sua, A jatkoi.

– Ei voi olla totta. Miten voit pelätä mua, kun ajattelee mitä työtä teet, vastasin vielä.

Me tavattiin viime syksynä, lokakuussa, deittipalstalla. Ajattelin aluksi, että kyseessä on huijari. Niitä oli sattunut vähän aiemmin kohdalle muutama ja siksi olin aika epäluuloinen. Juttelin netissä kuitenkin A:n kanssa. Kerroin itsestäni oikean nimeni lisäksi yhden pelimerkeistäni ja ajattelin että anonymiteettini säilyy. Myöhemmin selvisi, ettei ollut säilynyt. Kyseessä oli ihan oikeasti terävä tyyppi, jolla oli se koulutus, jonka A sanoi hankkineensa. Sen tarkistin rekistereistä vielä myöhemmin varmuuden vuoksi.

Epäluuloni A:ta kohtaan aina välillä kärjistyi varsinkin aluksi, koska hän ei puhunut itsestään paljoa ja on muutenkin aika vetäytyvä ja introvertti. Siitä meille usein erimielisyyttä tulikin. Oltiin sovittu suhteen pelisäännöt heti aluksi: kummallakin voi olla myös muita. A kertoi, että hänellä on päättyvä suhde ja se se toimii vain fyysisellä tasolla. Hän oli jo sanonut naiselle, että haluaa siirtyä eteenpäin.

Vein A:n autolla kotiin ja suudeltiin vielä erotessa. A huokaili, pyysi sisälle kotiinsa, ja sanoi, ettei ole tuntunut tällaiselta kymmeneen vuoteen. En vielä silloin oikein syttynyt A:lle. Erosimme ja ajoin kotiin. Viestittely alkoi heti ja huomasin, että jotain läikähti sisälläni. Yritimme sopi tapaamista seuraavalle päivälle, mutta emme löytäneet aikatauluistamme kuin tunnin yhteisen ajan. Se ei sopinut minulle. Tapaaminen siirtyi muutamalla päivällä, mutta sitten alkanut suhde tuntui kyllä joka sopukassani.