Romanttisen rakkauden tunne tunnetaan ympäri maailmaa, ja se on suosittu musiikin, elokuvien ja kirjojen teema.

Evoluutiobiologiselta kannalta romanttisen rakkauden tarkoitus on saada ihmiset muodostamaan lisääntyviä pariskuntia, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa.

Onko romanttista rakkautta lopulta olemassa, vai onko se vain mielikuvamme tuotetta? Kuinka vahvasti uskomme ja omaksumme jo lapsena näkemämme ja kuulemamme sadut? Onko olemassa prinssiä, joka pelastaa vai täytyykö meidän ensin pelastaa itse itsemme? Toinen voi auttaa löytämään oman itsensä. Kun kuvittelee tapaavansa elämänsä prinssin ja katselee häntä, hullaantuu ja tahtoo vakiintua hänen kanssaan. Mutta asetatko häneen siinä vaiheessa liikaa odotuksia ja entä jos hän ei niitä kaikkia täysin pystykään toteuttamaan, kuinka kovaa tiput alas pilvilinnoistasi, jotka olet itsellesi satujen kautta muodostanut?

Jotkut sanovat, että romanttista rakkautta ei ole olemassa, ja siihen uskominen tekee meidät onnettomiksi. Romanttinen rakkaus kehitettiin varhaisella keski-ajalla Euroopan hoveissa, maailma on sen jälkeen muuttunut.

Prinsessa Ruusunen heräsi henkiin prinssin suudelmalla, Tuhkimo muuttui ryysyläisestä prinsessaksi prinssinsä kautta, prinssi nouti Lumikin kääpiöiden luolasta valkoisella ratsulla. Monestiko ihminen sitten on herännyt henkiin ylipäänsä kuoleman jälkeen? Kuinka monen koti-ovelle saapuu prinssi valkoisella hevosella? Tämä kaikki on kuvitelmaa ja tapahtuu ainoastaan saduissa.

Janne Saarikivi on sanonut romanttisen rakkauden olevan aikamme yleisin uskonto.

Niin, mitä mieltä olet? Uskotko romanttiseen rakkauteen?