Elämää ilman

Kun olin yläasteella, ajattelin, että haluan ensimmäisen lapseni viimeistään 25-vuotiaana. Olin aina tiennyt, että haluan lapsia ja koulussa oppinut, että biologisesti lapsen ja äidin kannalta turvallisin ikä lapsenhankinnalle on siihen mennessä, kun ensimmäinen neljännesvuosisata elämää tulee täyteen. Ajattelin, että tämä olisi helppoa, että voisin tehdä tämän kaltaisia suunnitelmia elämässäni. Että reilun kymmenen vuoden sisään minulla tottakai olisi rakastava parisuhde, jossa lasten hankinta olisi luonnollista ja suunniteltua. Siinä iässä en vielä ymmärtänyt, etteivät asiat elämässä aina tapahtu vain siksi, että niitä haluan ja olen ne tietyllä tapaa suunnitellut.

Hei, olen Ärrä, melkein 30 ja neitsyt termin yleisimmissä merkityksissä.

  • Minä en ole koskaan seurustellut.
  • Minä en ole koskaan harrastanut seksiä toisen ihmisen kanssa.
  • Minä en ole koskaan ollut ihastunut rakastunut toiseen ihmiseen, niin, että tunteisiini olisi vastattu (ainakan samanaikaisesti).
  • Minä olen elänyt yli puolet elämästäni kaivaten näitä kaikkia yllämainittuja asioita.

Yläasteikäisenä ei ole mitenkään erityistä tai omituista, jos ei ole koskaan seurustellut tai harrastanut seksiä. Vaikka asiasta ei varsinaisesti puhuisi erityisen paljon, on kuitenkin enemmän tai vähemmän tiedossa, että kaikilla ei ole vielä kokemusta näistä asioista. Aikuistumisen myötä tilanne kuitekin muuttuu. Parikymppisenä jo suurimmalla osalla ihmisistä alkaa olla jonkinlaisia kokemuksia ihmissuhteista ja seksistä ja, kun lähestytään kolmeakymmentä, hyvin harva tulee edes ajatelleeksi, että joukossa olisi joku, jolla ei olisikaan kokemusta seurustelusta tai seksistä (jos ei ole aromantinen ja/tai aseksuaali). Ja kun yleinen oletus on, että jokaisella on kokemusta, on kynnys sanoa ”hei, mulla muuten ei ole” erittäin korkea.

Viimeiset kymmen vuotta olen ollut enimmäkseen hiljaa siitä tosiasiasta, ettei minulla kokemusta ihmissuhteista tai seksistä. Erityisesti siitä, etten ole koskaan harrastanut seksiä toisen ihmisen kanssa. Se on ollut salaisuus, jota olen pelännyt jakaa kenellekään ja jota olen hävennyt. Mutta minä vihaan salaisuuksia ja häpeää. Ne tekevät elämästä raskaan. Ja siksi olen aloittanut hiljaisuuden muurin murtamisen. Olen puhunut asiasta muutamille ihmisille, joihin olen luottanut, joiden olen uskonut reagoivan asiaan sen vaatimalla herkkyydellä. Näiden keskustelujen rohkaisemana haluan jatkaa hiljaisuuden kulttuurin purkua.

Tämä blogi kertoo elämästä ilman monia asioita, kuten parisuhdetta, rakkautta ja seksiä.  Tämä blogi ei (toivottavasti) ole katkera. Tämä on kannanotto hilaisuuden kulttuuria ja tabuja vastaan maailmassa, jossa kokemattomuus on pahe.

Kommentit (4)
  1. Kiitos vastauksesta! Tarkoitin tosiaan ihan sitä mitä kirjoitinkin: JOS muodostuu paineita, asian voi hoitaa alta pois. Jos ei ole paineita, niin hyvä niin, sitten voi odotella rauhassa.

    Kokemattomuutta ei tarvitse hävetä. Jokainen on kokematon jossain asiassa – jokainen on joskus kokenut tietyt asiat ensimmäistä kertaa ja ehkä muistaa vielä millaista se oli, aika ennen kokemusta.

    Se taas sitten on eri asia, kuinka moni tulee oma-aloitteisesti ajatelleeksi toisen kokemattomuutta ja osaa ottaa sen sanoissaan ja käytöksessään huomioon. Siinä tarvitaan apua – siinä tarvitaan tällaisia blogeja, jotka nostavat näitä teemoja esiin.

    1. Ja lisään vielä, että kokemattomuus ei kyllä millään tapaa ole pahe!

      Ei kaikkia asioita voi jaotella hyveisiin tai paheisiin, minusta kokemattomuus ei ole kumpaakaan.

  2. Hei, löysin blogisi äsken ja luin kaikki tekstit. Moni samassa elämäntilanteessa oleva / joskus ollut varmaan näihin voimakkaasti samastuu, minä myös. Olin lähes kolmekymppinen ennen ensimmäistä kunnon seurustelusuhdettani, ja käynyt läpi kaikki nuo mainitsemasi tunteet.

    Haluan sanoa, että asioita ei kannata paisutella. Niistä ei kannata tehdä suurempia kuin ne ovat. Neitsyys on melko typerä käsite, joka sietäisi jo heittää romukoppaan – se saa neitsyyden menettämisen vaikuttamaan joltain maagiselta aikuisuusriitiltä, mitä se ei ole. Vaikka onkin romanttista ”säästää itseään”, niin välttämätöntä se ei ole. Jos asiasta muodostuu itselle paineita, niin sen voi myös vain hoitaa alta pois, niin raa’alta kuin se kuulostaakin. Se on kuitenkin vain yksi seksikerta – sen jälkeen tulee uusia, tai sitten ei, todennäköisemmin kuitenkin tulee kun ei tule, koska se paine asiasta on hävinnyt.

    Ja sama ehkä pätee tuohon seurusteluun. Mulla kävi niin, että sen ensimmäisen kunnon suhteen jälkeen (joka suhteena oli hyvin ongelmallinen, minä olin paljon rakastuneempi kuin hän) jokin minussa muuttui, vapauduin, aloin löytämään seuraa ihan uudella tavalla. Nyt olen suhteessa, jonka uskon kestävän. Ja vasta nyt oikeastaan kunnolla itsekin tajuan, mitä suhteelta haluan, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. (rakkautta ja kumppanuutta, en statusta)

    Eli älkää säästelkö itseänne, ihmiset. Menkää ja kokeilkaa. Ottakaa riski ja tehkää asioita, jotka voivat sattua.

    1. Kiitos kommentista, se herätti paljon ajatuksia, ristiriitaisiakin.

      Olen sun kanssa ihan samaa mieltä siitä, että ”neitsyys on melko typerä käsite, joka sietäisi jo heittää romukoppaan”. On naurettaa, että ensimmäistä yhdyntää pidetään jonakin maagisena rajapyykkinä elämässä ja uskomattomana, ainutkertaisena kokemuksena, jota pitäisi vaalia. Kuten sanoit, ei se ole, se on vain yksi yhdyntä kerta muiden joukossa, sattumalta niistä se ensimmäinen. Lisäksi minua henkilökohtaisesti on jo pitkään risonut se, miten yhdyntäkeskeinen käsityksemme neitsyydestä on, mutta ei ehkä siitä tässä välissä enempää.

      Toisaalta koen, että kommentillasi osin myös ylläpidät tätä ”neitsyyden menetyksen” erityisaseman ylläpitoa yhteiskunnassamme. Jos neitsyydellä ei pitäisi olla mitään iso juttu, niin miksi se silloin pitäisi ”hoitaa alta pois”? Totta kyllä tämä purkaa niitä romantisoituja kerroksia neitsyyden päältä, mutta yhtä kaikki pitää yhä neitsyyden menetystä jonkinlaisessa erityisasemassa. Eikä se mielestäni ole juurikaan parempi.

      Tottakai tunnistan myös, mitä yrität sanoa: On tärkeää, että johonkin yksittäiseen hetkeen tai elämänmuutokseen ei ladata sellaisia kaiken parantavan ja ihmeitä tekevän hetken painolastia. T’ällainen toiminta kun ei pitemmän päälle johda kuin pettymykseen.

      Tässä blogissa olen yrittänyt nostaa esiin niitä muita puolia, joita yksin elämiseen, oman halun vastaiseen sinkkuuteen ja kyllä myös neitsyyteen tai kokemattomuuteen liittyy etenkin, kun tuo viimeisin on yhteiskunnan tiettyjen normien ja oletusten vastaista. Vaikka en itse näe kokemattomuudessani mitään pahaa tai väärää, niin se tekee minus silti toisen ja ulkopuolisen monessa tilanteessa ja siksi minsuta on tärkeä puhua aiheesta. Kun näistä asioista uskalletaan puhua ääneen, niihin liittyä stigma toivottavasti hälvenee ja kenties jonain päivänä ei enää kenenkään tarvitse kokea painettaa ja ulkopuolisuutta siitä, että on kokematon.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *