Suhteettomuuden noidankehä?

8383258290_fe719b957d_o.jpg

Olen tässä viimeaikoina lueskellut erinäisiä sinkkublogeja täällä Lilyssä ja muualla. Mielenkiintoista luettavaa monella tapaa, paljon hyviä huomioita ja tuttuja ongelmia ja kysymyksiä tuntui pyörivän useiden muidenkin blogaajien mielissä. On lohdullista, että internet tuo meitä yksinäisiä yhteen.

Eräässä blogissa osui silmään kuitenkin eräs kirjoitus, joka jäi mieleen pyörimään. Kirjoituksessa blogaaja, arvioni mukaan suunnillen ikäiseni nainen, kertoi, että sen kyllä huomaa, jos deittikumppanilla ei ole aiempaa seurustelukokemusta. Jos ikää on kertynyt 25+, tämä on kirjoittajan mielestä yleensä ongelma, koska parisuhdetaitoja voi hänen mielestään oppia vain parisuhteessa ja hän ei halua toimia toisen opettajana.

Kirjoittaja tässä tapauksessa kirjoittaa toki omasta näkökulmastaan ja kokemustensa ja omien tarpeidensa värittämien lasien läpi, mutta en voinut välttyä siltä kysymykseltä, että miten paljon ikäisteni sinkkujen joukossa liikkuu ihmisiä, joille vastapuolen seurustelukokemuksen puute on iso NO-NO. Ei varmaan ole yllättävää, että tämä kysymys tuntuu tärkeältä, kun omakohtaista kokemusta seurustelusta ei ole. Mielessä herää helposti tietysti myös kysymys, että entä jos suurin osa ikäisistäni sinkuista onkin tämän kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Mitä mahdollisuuksia minulla sitten on ikinä löytää joku, jonka kanssa oma elämä jakaa? Ja eikö siitä tule vähitellen omanlaisensa noidankehä – en ole seurustellut, joten en kelpaa seurustelukumppaniksi, jolloin olen yhä pidempään vailla seurustelukumppania, jolloin kumppanin löytäminen jälkeen vaikeutuu?

Mitkä ovat oikeastaan ne taidot, joita voi oppia vain parisuhteessa? Tätä on tietysti todella vaikea arvioida, kun oma kokemus ei kata parisuhteita. Toisaalta voisin kuvitella, että suuri osa parisuhteessa tarvittavia elämäntaidoista on sellaisia, joita voi oppia myös elämässä muuten. Esimerkiksi ystävyyssuhteissa olen päässyt ja joutunut kohtaamaan toisten erilaisia tunteita ja reaktioita. Olen oppinut kuuntelemaan (ainakin useimmiten), kertomaan oman mielipiteeni, etsimään ratkaisuja ristiriitoihin yhdessä ja näkemään, että vika ongelmissa voi olla sekä minussa, toisessa että molemmissa. Toisaalta olen opetellut sanomaan ja muutoin osoittamaan, että välitän ja että toinen on minulle tärkeä. 

Toisaalta olen myös kämppiksen kanssa asuessa saanut opetella sitä, millaista on jakaa koti jonkun kanssa, jolle en ole sukua. Tiedän, missä menevät omien vahvuuksieni ja heikkouksieni rajat asuinkumppanina ja minkä verran tarvitsen omaa tilaa silloin, kun jaan kodin toisen ihmisen kanssa. Tottakai ymmärrän, että on eri asia asua kämppiksen kuin puolison kanssa, mutta uskoisin, että monia yhtymäkohtiakin löytyy. Etenkin, kun oma kämppissuhteeni oli myös hyvin läheinen ystävyyssuhde eikä mikään soluasuntoratkaisu.

Mutta niin, se alkuperäinen kysymys. Mitäpä jos mahdolliset kumppanit näkevätkin vain sen kuoren, sen että minulla nyt ei vain satu olemaan yhtäkään seurustelusuhdetta menneisyydessäni? Entäpä jos he sen perustella päättävät, ettei minuun kannata edes tututsua syvemmin? Ajatus siitä, että asia, johon liittyy kuitenkin vahva sattuman vaikutus – on nimittäin monen sattuman summa, että ihminen löytää itseään kiinnostavan henkilön juuri silloin kun tämäkin on kiinnostunut ja elämäntilanteet muuten kohtaavat – voi määritellä niin rankasti muiden arviota minusta.

Toisaalta minun pitää varmasti myös kysyä itseltäni, onko henkilö, jolle tämä asia on deal breaker, ylipäätään ihminen, jonka kanssa haluaisin seurustella. Enkö kuitenkin haluaisi löytää rinnalleni ihmisen, jolle kelpaan sellaisena kuin olen, omine vahvuuksineni ja heikkoukseni, elämänkokemuksen rikkauksineni ja puutteineni? Jos joku ei ole halukas näkemään tämän ominaisuuteni ohi ja sen, mitä kaikkea muuta olen, tuskin hän on minulle sopiva kumppani.

Ja toisaalta, jos olen rehellinen itselleni, eikö minullakin muka ole joitain kriteerejä sille, millaisen kumppanin toivoisin löytäväni itselleni? Ne eivät tosin liity mahdollisen kumppanin parisuhteiden tai vaikka seksikokemuksen määrään, mutta yhtä kaikki rajaavat sitä ihmisjoukkoa, josta kumppania etsin. Mikä oikeus minulla on kritisoida toisen halua asettaa joitakin kriteerejä mahdolliselle kumppanilleen?

Ehkä tästä huolimatta haluaisin omasta kaltaiseni kokemattomien puolesta esittää toiveen teille, joilla kokemusta löytyy ja olette kumppania jälleen etsimässä. Muistattehan, että vaikka meillä ei ole kokemusta, olemme me silti aivan samanlaisia ihmisiä, kuin kokeneemmatkin lajitoverimme – sosiaalisia ja epäsosiaalisia, mukavia ja typeriä, rohkeita ja arkoja, teidän kanssanne samanlaisia ja erilaisia. Olkaa siis meille armollisia ja tutustukaa meihin, älkää tuomitko meitä vain kokemattomuutemme vuoksi. Avomielisyydellä ja rakkaudella voidaan katkaista noidankehiä.

Kuva: Sara / Flickr, CC BY 2.0

Kommentit (8)
  1. Arkkityyppi kadoksissa
    17.12.2015, 20:58

    Luin kaikki kirjoituksesi läpi tässä yhtenä päivänä, mutta kirjoittelen omia ajatuksiani vasta nyt tähän (tulee siis kauhea tekstiseinä, varoitus heti alkuun). Ensinnäkin haluan sanoa, että mielenkiintoisia juttuja kirjoitat, suurin osa lily:ssa kirjoittaa tylsiä ja geneerisiä juttuja.

    Vaikka oma taustani ei olekaan samanlainen, niin pystyn monilta osin samaistumaan kirjoituksiisi. Olen itse ollut muutaman kerran jonkinlaisessa parisuhteessa, mutta suhteitani on leimannut se, että toinen osapuoli ei ole ollut minusta varsinaisesti kiinnostunut, ja on saattanut hyvinkin äkkinäisesti katkaista suhteen esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden jälkeen. Lisäksi, kun olen 35-vuotias, ja näitä suhteita on ollut vain muutama ja ensimmäinen oli viitisentoista vuotta sitten, niin käytännössä olen elänyt suurimman osan elämääni yksin. Voin hyvin allekirjoittaa monia juttuja, joista kirjoitit tässä postauksessa.

    Itse tosin asettaisin vastuuta myös niille ”normaaleille”, jotka ovat esimerkiksi kolmekymppisenä viettäneet jo tyyliin kymmenen vuotta, ehkä vielä enemmänkin, erilaisissa parisuhteissa. Onnea heille ”onnistumisesta” elämässä, mutta eivät he ymmärrä yhtään mitään siitä, millaista elämää me muut elämme. Sanoisinpa jopa hieman töykeästi, että monesti voisivat suksia sinne johonkin näiden mielipiteidensä kanssa.

    En myöskään ole kauhean kiinnostunut parisuhdemielessä niistä, jotka ovat olleet jossain tuollaisessa vuosikausien parisuhteessa (vielä vähemmän niistä, joilla on useita vuosikausien parisuhteita takana). Sellainen ihminen ei pysty ikinä ymmärtämään toista puolta asioista. Lilyssa kun puhutaan paljon vähemmistöistä, niin tässä on nyt yksi juttu, jossa enemmistö ei ikinä pysty ymmärtämään vähemmistöä.

    Samaistuin myös tuohon demiseksuaali-tekstiisi, tai ainakin jollain tapaa. Suurin osa ihmisistä on niin kummallisia sen seksuaalisuutensa kanssa. Kumppaniehdokkaissa ei kiinnosta mikään muu kuin seksuaalinen kiihottavuus. Ja joka siis ei mitä ilmeisimmin ihmisten enemmistölle synny sen toisen ihmisen ajatuksista, tavoista, tunteista jne., vaan lähes pelkästään toisen ulkonäöstä sekä olemuksesta (miten tuo näkyvästi esiin luonteenpiirteitään, statustaan jne.). Tästä syystä minulle on aina ollut vaikeaa flirttailla ja tuoda seksiä peliin kuten muut haluaisivat.

    Minulle flirttailun esiaste on tutustuminen toiseen ihmiseen, ja vasta sitten kun olen tutustunut ja jollain tapaa on syntynyt jotain tunteita siihen toiseen, niin pystyn tuomaan seksiä mukaan flirttailuun, ainakin jos ajatellaan sitä miten ihmisten enemmstö mitä ilmeisimmin kokee flirttailun ja ”oikean” tason seksuaalisessa flirttailussa (seksuaalista mutta ei liian hyökkäävää). En osaa sanoa olenko demiseksuaali, koska toisaalta sen linkkaamasi listan jotkut kohdat eivät tunnu tutuilta. Joka tapauksessa minussa on varmaankin joitain piirteitä aseksuaalisuudesta, ainakin näin parempien nimitysten ja kuvailujen puuttuessa.

    Tähän viimeiseen bloggaukseesi jos palataan, niin kyllä ne ”normaalit”, jotka vaativat ”seurustelukokemusta”, ovat tietyllä tavalla jäljillä. Oma näkemykseni on, että he eivät ole oikeassa siinä, että seurustelukokemus itsessään olisi jotenkin merkitsevä juttu; jokainen ihminen on aina uusi, ja tutustuminen suhdetta varten täytyy aloittaa alusta uuden ihmisen kohdalla. Lähinnä siinä on helppo päätyä loukkaamaan uutta kumppania, jos vetää jotain suoria ohjelinjoja edellisistä suhteista.

    Sen sijaan, se missä ”normaalit” ovat oikeilla jäljillä, on että ihmiset, jotka eivät kuulu tähän parisuhteisiin luonnostaan solahtavaan enemmistöön, ovat erilaisia. Näkisin, että se on persoonakysymys. ”Normaalit” edustavat yleisimpiä persoonallisuuspiirteitä ja tyyppejä. ”Normaalit” ovat niitä, jotka joka työpaikalla ja koulussa ja missä tahansa paikassa kerääntyvät ryhmäksi ja alkavat suorittamaan jotain kulttuurisia velvollisuuksia, joita kyseissä paikassa on totutusti ollut. ”Normaalit” ovat niitä, jotka suorittavat aina oman ikäluokkansa, ammattinsa, sukupuolensa ja muiden viiteryhmiensä kulttuurisia perinteitä valtavalla tarkkuudella. En tiedä, ehkä se tulee heiltä automaattisesti. Teininä biletetään ja vietetään ”sinkkuelämää” vaihtuvine kumppaneineen, sitten 2X-vuotiaana solahdetaan yhtäkkiä pitkään parisuhteeseen ja siitä eteenpäin ollaan konservatiivisia kuin ei olisi ikinä oltukaan se porukan kovin bilettäjä.

    ”Normaalien” ulkopuolelle jäävät kaikki, jotka eivät luonnostaan toteuta automatiolla noita kulttuurisia velvollisuuksia, joiden mukaan pitäisi elää. Se mikä tässä kohtaa pitää huomioida, on että en tarkoita, että kaikki ”normaalit” olisivat jotenkin kilttejä tai hyviä ihmisiä. On olemassa valtavirtaan sopivia kulttuurisia arkkityyppejä, joiden kautta vähän vähemmän kunnollisetkin ihmiset pystyvät toteuttamaan automattisesti niitä mainstreamiin sopivia rooleja. Naisille esimerkiksi bimbon rooli, ja miehille mm. urheilu ja kaikenlainen itsetarkoituksellinen äijäily.

    Nyt alkaa olla jo niin paljon tekstiä, ettei tätä kukaan lue. Kiitos joka tapauksessa blogistasi, kirjoitat mielenkiintoisempia asioita kuin suurin osa Lilyssa. 🙂

    1. Hei Arkkityyppi, kiitos pitkästä ja mielenkiintoisesta kommentista ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta! Joulun alus meni joulukiireissä ja lomareissussa.

      On kiva ja ei niin kiva kuulla, että voit samaistua kirjoituksiini. Kiva sikäli, että tiedän, etten ole ajatusteni ja kokemusteni kanssa yksin. Ei niin kiva sikäli, että onhan se ikävää toisaalta, että meitä on monia. 

      Kirjoitit: ”Onnea heille ”onnistumisesta” elämässä, mutta eivät he ymmärrä yhtään mitään siitä, millaista elämää me muut elämme.” Tämä on kyllä hyvin totta! Yleisestikin me ihmiset olemme todella huonoja asettumaan toisen ihmisen asemaan ja näkemään, millaisia neuvoja tai tukea toinen aidosti tarvitsisi. Tai näkemään, että toinen varmasti tekee jo monia asioita omien ongelmiensa ratkomiseksi. Ja sekin helposti unohtuu, että me kaikki olemme yksilöitä, joten se ratkaisu tai toimintatapa, joka toimii yhdelle ei välttämättä toimi toiselle. 

      Demiseksuaalisuushan on oikeasti vain yksi nimitys, jonka jotkut ihmiset haluavat antaa tietyille piirteilleen ja sen rajat ovat ymmärtääkseni jossain määrin häilyvät niin alloseksuaalisuuden (ns. ”normaali” seksuaalisuus) kuin aseksuaalisuudenkin suuntaan, mutta etenkin harmaan aseksuaaliksuuden kanssa, joka kuvaa kaikkea muuta allon ja aan väliin jäävää seksuaalisuutta. Jos aihepiiri ja mahdollisisesti myös kuvaavien termien löytäminen omille piirteille kiinnostaa,  niin kannattaa lukea lisää sekä demiseksuaalisuudesta (demisexuality), aseksuaalisuudesta (asexuality) ja harmaasta aseksuaalisuudesta (grey-a(sexuality)).

      Mitä siihen linkkaamaani listaan tulee, niin sen kaikkien kohtienhan ei ole tarkoituskaan tuntua tutuilta ja omilta, vaika olisi demiseksuaali. Itse koen osan niistä olevan ainakin jossain määrin myös toistensa kanssa ristiriidassa, jolloin on minusta luonnollista, että kaikki kohdat eivät kaikista tunnu omilta. Ennen kaikkeahan se on vain apuväline, jonka kautta voi hakea sanoja ja termejä oman itsensä tuntemiseen.

      Siinä olet varmasti oikeassa, että pohjimmiltaan tässä erilaisten kriteerien asettamisessa on kyse juuri erilaisista persoonista. Ja se o  jossain määrin ihan luonnollistakin hakea tietyssä määrin kaltaistaan persoonaa. En ehkä kuitenkaan näe näitä jakolinjoja ”normaalien” (kuka oikeastaan edes on normaali ja millä perusteella) ja muiden välillä nii  jyrkkälinjaisina, kuin ne kommentissasi esität. Usein se oletetu normaalius kun tuntuu olevan jotain, minkä näkee vain kauempaa ulkoa päin tarkastellessa ja läheltä katsoen hyvin harvat sopivat täysin luomiimme ennakko-oletuksiin ja muotteihin.

      1. Hei!
        Postauksesi ja saamiesi kommenttien lukemisen jälkeen minulla oli vähän pöyristynyt fiilis johtuen lokeroinnista, luokitteluista ja niiden pohjalta tehdyistä oletuksista niin valtavirtaa kuin marginaaliakin koskien. Kunnes luin viimeisimmän kommenttisi viimeisen kappaleen. Siinä on tosi tärkeä sanoma. Kiitos, kun kirjoitit sen. 🙂 Ja toivottavasti mahdollisimman moni myös lukisi ja sisäistäisi sen. Ihmisen oppii tietämään ja tuntemaan vain tutustumalla häneen. Ei muuten.

        1. Olen ihan samaa mieltä siitä, että ihmisen oppii tuntemaan vain tutustumalla ja olemme kaikki moniulotteisia yksilöitä. On toisaalta myös hyvin tyypillinen ihmismielen taipumus asetella asiat selkeiden otsikoiden alle ja lokeroiden sisään, koska se tekee maailman hahmottamisesta niin paljon helpompaa. Ei ehkä oikein, mutta ymmärrettävää.

          Joskus on toisaalta myös keskustelun kannalta tarpeellista tehdä yleistyksiä ja vetää suuria linjoja, sillä ilman niitä keskustelua on haastavaa käydä. Kyllä se minusta on ihan ok niin kauan, kun kaikki muistavat, että keskustelussa käytetään typistettyä ja yleistettyä kuvaa todellisuudesta.

  2. Sori taa on vahan raskas lukea, mutta multa puuttuu skandit nappaimistosta…

    Mulla on itellani ollut muutamia pitkia ja lyhyita suhteita ja sen lisaksi oon ollu pidempia aikoja ihan itekseni. Ma en kylla henkilokohtaisesti usko, etta parisuhde tai -suhteettomuus muuttaa ihmista suhteessa uuteen kumppaniin. Olipa omituinen lause. Mutta kuitenkin, ma luulen, etta jokainen (pari)suhde on kuitenkin niin erilainen, ettei siihen voi suoraan soveltaa mitaan vanhasta suhteesta opittua ellei ne sitten yleisia ihmisten valiseen kanssakaymiseen liittyvia asioita, jotka oppii ihan missa tahansa suhteissa, ei vaan romanttisissa sellaisissa. 

    Jos nyt ihan rehellisia ollaan niin ennemmin musta tuntuu, etta uuden kumppanin kanssa saa vaan kasitella vanhoista parisuhteista jaaneita traumoja ja fiksaatioita… Mika ei tietenkaan ole totta silla ihan yhtalailla sita saa diilata muistakin kuin romanttisista suhteista aiheutuneiden ’ongelmien’ kanssa, mutta koitin nyt vaan vahan olla katkera 😀

    Mulla on kylla varmaan vahan erilainen suhtautuminen suhteisiin ja parisuhteeseen (ja sen kyseenalaistamattomaan, elamaa maarittavaan dominanssiin) ja kaikkeen sellaseen kuin enemmistolla MUTTA toisaalta niin on monilla muillakin.

    1. No just näin olen itsekin miettinyt ja muiden ihmisten elämästä havainnoinut! Jokaisella on omanlaisensa sosiaaliset taidot ja henkilöhistorian painolastit, joiden kanssa tullaan ihmissuhteeseen kuin ihmissuhteeseen, niin romanttisiin kuin ei-romanttisiinkin. Ja melkein kaikki niistä taidoista, joita romanttisessa suhteessa tarvitaan on niitä samoja, joita tarvitaan kaikissa muissakin suhteissa.

      Kiva kuulla, että asia näyttää ihan samalta myös sieltä aidan toiselta puolelta ainakin joidenkin mielestä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *