Alustus tilanteeseen ja pilkistys tulevaan

Noniin mistä aloittaisin. Varmaan paljastan ensimmäisenä hieman tilannetta.. Olen ollut käytännössä viimeiset viisi vuotta sinkkumarkkinoilla, ellei muutamia seksisuhteita lasketa. Olen hieman toivoton romantikko jos niin voisi sanoa. Pahaksi tavaksi on muodostunut toivoa hieman enemmän, kuin todellisuudessa on madollista.

Blogin nimi itsessään saattaa olla hieman harhaan johtava, yritin keksiä jotain mukaansatempaavaa ja mieleenpainuvaa nimeä blogille. Blogissa siis ei puhutakkaan tavallisista parisuhteista täynnä rakkautta ja rahahuolia, vaan aiheeksi muodostuu lähinnä minun miesseikkailuni ja seksi. Toivottavasti osaat samaistua tilanteeseen tai olet muuten vain utelias luonteeltasi.

Noniin katsotaampa. Kaikki sotku alkoi alkujaan siitä, kun erosin pitkästä suhteestani ja aloin elämään ”villiä” sinkkuelämää. Varmasti jokainen meistä naisista tietää mitä se parhaimmillaan tarkoittaa. Jos jollekin jäi vielä epäselväksi käsite, niin tasoitetaan peliä varmuuden vuoksi tiivistämällä vielä samaan hengenvetoon em. käsite.  

Villi sinkkuelämäni on parhaimmillaan ollut sitä, että joka yönä jalkojeni välissä käy eri mies tai olen yhden tai useamman miehen kanssa seksisuhteessa. Baariin mennään tarkoituksena raahata mukanaan yön pikkutunneilla mukaansa sen illan aviomies, jonka kanssa harrastaa villiä (tai vähemmän villiä) känniseksiä. 

 

 

Mutta aloitetaan pohjustamalla pienellä tiivistelmällä viimevuotisia tapahtumia… 

Onnekseni juuri niillä näppäimillä kun erosin pitkäaikaisesta suhteestani, kehitettiin tämä jumalainen deittisovellus (kansankielellä Tinder). Kuitenkin ennen tätä ”mahtavuutta” jollain oli pärjättävä ja siihenhän auttoi exän laaja kaveripiiri, heh. Sieltä tulikin sitten kalasteltua parhaimmat päältä ja ehkä tuli salaa käytyä muutaman ”kaverin” miehissäkin. Eipä siitä sen enempää, osa teistä lakkaa varmasti lukemasta tekstejäni jo nyt tai jatkaa lukemistaan väkisin raivonpuuskassa. Jos sallinette, puolustan hieman itseäni sanomalla olevani sen verran nymfomaani, että keksin kyllä kieroimmatkin keinot saada ylläpidettyä seksielämäni.

Jumalten sovellus Tinderin saapuessa markkinoille, miesten etsimisestä tuli entistä helpompaa. Tietenkään kun oletetaan, että kukaan mies ei halua naista joka antaa ensitreffeillä niin olenkin oppinut esittämään ns. vaikeasti saatavaa (menee läpi tai ei mene, toimii silti!). Oman aikani tinderiä pelattuani, alkoi sieltä löytyä yhtä sun toista miestä. Osaa tuli nähtyä kerran, joitakin useammankerran. 

Sitten tuli yllätysmies. Hänellä ei ollut yhtäkään kuvaa itsestään, mutta hienoja kuvia jostain autosta. Hänet swaippasin siis oikealle vain, koska auto oli hieno.. Ensimmäinen viestini yllätysmiehelle olikin ”Moikka, magee auto! Onko omistaja yhtä komee ;)” Siitä se juttelu sitten lähti. Ehdittiin todella pitkään jutella yllätysmiehen kanssa, ennenkun tämä uskalsi edes kertoa miltä näyttää. Huh! Onneksi, kerkisin jo pelästyä, että olenko tuhlannut aikaani johonkin merihirviöön. Yllätysmies oli ihan mielyttävän näköinen silmällekin ja pian puhuttiinkin jo ensimmäisistä treffeistä. Sovimme treffit ja että hän hakee minut tällä upealla autolla joka oli edes syy tindermatchaukseen. 

Ensimmäisten treffien aika koitti ja huomasinkin pikkuhiljaa, että polveni notkahtivat yllätysmiehen vuoksi. Wau! Vielä kun saisin sen sänkyyni! Yllätysmiehen kanssa jouduin käymään useammilla treffeillä, ennenkuin edes puhuttiin mistään muusta kun kahvin juomisesta. Eräänä arkiiltana mysteerimies uskaltautuikin sitten laittamaan minulle hieman alkoholia nauttineena viestiä ”Voinko tulla sun luo yöksi? ;)” No totta helvetissä mä siihen suostun, olinhan odottanut jo ikuisuuden, että saan tyypin sänkyyni! Ensimmäinen yö ei ollut mitenkään erityisen loistava. Laskin sen jännityksen piikkiin. Jatkoimme silti edelleen viestittelyä ja näkemistä ja mysteerimies tulikin jo useammin meille yöksi (tai siis panemaan ja nukkumaan lusikassa)

Hieman myöhemmin rupesin ihmettelemään, kun mysteerimies ei koskaan viikonloppuisin ole tavoitettavissa puhelimitse tai edes savumerkein ja aloin epäilemään. Tästä katsottuna seuraavan kerran kun mysteerimiestä näin, kysyinkin suoraan ”Onko sulla tyttöystävä kun sua ei tavoita viikonloppuisin?” Ensin tämä tietysti kierteli vastaamatta, kunnes ilmoitin rempseästi, että ei mulla ole sen kanssa ongelmaa niin pitkään kunnes tämä ko. tyttöystävä rupeaa soittelemaan mulle, eli jos niin ei tapahdu niin ei ongelmaa. 

Mysteerimiehestä paljastuikin aivan loistava pano, kikertelen vieläkin kuin pikkutyttö kun ajattelen sitä seksiä siinä oli kipinöitä <3! Taisi olla ensimmäinen jonka kanssa orgasmin ISOLLA O:lla, ei kyllä puhuta ihan edes yhdestä orgasmista per pano kun useista ihanista orgasmeista. Ai että tulee ikävä sitä aikaa kun ajattelee. Sain nauttia mysteerimiehen kanssa loistavasta seksielämästä ainakin lähes kolme.

Seksi mysteerimiehen kanssa olisi varmasti jatkunut pidempäänkin, ellei kuvioihin olisi astunut Herra täydellinen noin kolmisen vuotta takaperin. Tämä ensin omasta mielestäni vastenmielinen ja niljakas mies, joka aloitti pommittamaan minua viesteillä eräässä älypuhelimen viestisovelluksessa johon ei puhelinnumeroita tarvita. Puolisen vuotta yritin parhaani mukaan torjua tämän vastenmielisen miehen yrityksiä päästä sänkyyni, koska olihan minulla yllätysmies jolta sain aivan loistavaa seksiä ja joka tiesi tasantarkkaan mistä minä sytyn sängyssä. Kuitenkin eräänä talvi-iltana vietettyäni viihteellä jo useita päiviä putkeen oli herra täydellinen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kello oli lähellä valomerkkiä, olin tuntemattomien ihmisten kanssa klubilla (älkää edes kysykö miten päädyin lähtemään tuntemattomien ihmisten matkassa klubille) ja joku ällöttävä mies yritti viittilöidä minua kanssaan vessaan panemaan. Sillä siunatulla sekunnilla kun suunnittelin paikalta poistumista mielenipahoittajana laittoi herra täydellinen viestiä ja saikin selville minun olevan keskustan klubilla mielenipahoittaneena lähdössä kotiin ja kuin taikasauvan heilautuksesta ”Haluutsä, että tuun hakemaan sut ja heitän himaan?” Oi totta helvetissä, IHANAA mun ei tarvitse mennä taksijonoon! 

Herra täydellinen tuli noutamaan mut autollaan kuppilan kulmilta ja vei kotiin. Itse matkasta en muista juuri mitään, muutaman päivän klubbaus oli tehnyt tehtävänsä. Muistan hämärästi kuinka olen meidän pihalla sanonut ”Haluutsä bensarahaa vai tuutsä meille?” ja seuraava muistikuva onkin aamulla krapulassa omassa sängyssäni tajuten ”Ei vittu mun vieressä nukkuu joku! Kuka toi on? Mitä helvettiä toi tekee täällä?” . Kyseinen henkilö oli siis mulle jo entuudestaan tuttu, oli pyörinyt joskus samoissa piireissä kun minäkin. 

 

Nyt tilannetta on hieman pohjustettu teille ja ettei kaikki tieto tulisi kerralla, niin jatkan ensi kirjoituksessani tilannetta siitä mihin tässä jäätiin. 

XOXO, Seinäruusu <3

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi