Tytöt Tallinnassa ja ”hätä-Costeau”

Vietimme päivän Tallinnassa. Ihan tyttöporukassa, minä, Frida ja ystäväni Tiina. Kuusi tuntia kaupungilla menee nopeasti, etenkin jos siitä kaksi tuntia nautiskelee ravintolassa. Vanhaa kaupunkia pidemmälle ei siis tällä kertaa ehditty. 

 

 

Yksi suunnitelma reissulle oli. Olimme varanneet pöydän vegaaniravintola V:stä. Pieni ravintola Vanhassa kaupungissa oli ihastuttava, ja ruoka oli todella hyvää! Yksi vauva, yksi keliaakikko ja yksi vegaani (luonnollisesti) huomioitiin hienosti. Jo varausta tehdessäni minulle kerrottiin, etteivät rattaat mahdu ravintolaan, mutta ne voi jättää pieneen eteiseen. Koska ravintolassa oli todella pieni wc, sain vaihtaa Fridan vaipan sohvalla omalla alustalla. Frida istui syöttötuolissa ja naposteli itsekin pitkän eväslounaan. Listassa oli selkeästi merkitty gluteenittomat vaihtoehdot, ja niitä oli yli puolet annoksista. Harvassa on ne kerrat, kun ravintolassa on niin vaikea valita mitä ottaa!

 

Alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka.  //  Imetystä ja vaipanvaihtoa. Häpeilemättä.  //  Lapsen kanssa tavaraa riittää päivän reissullakin.

 

Tai oli meillä toinenkin suunnitelma. Ostaa tiettyjä herkkuja, joita ei meren toiselta puolelta saa. Minulle ne olivat La Brique Cidre Bouche Doux, normandialainen siideri ja Milkan Bubbly -suklaa valkoisella täytteellä. Valitettavasti molemmat puuttuivat juuri sen kaupan valikoimista, jossa kävimme. 

Tätä ei kuitenkaan suunniteltu. Frida viskasi piponsa rattaista matkalla Virukeskuksesta Vanhaan kaupunkiin. Muutamassa minuutissa kaupunki oli nielaissut mustan pipon sisuksiinsa. Tuli vähän ikävä Helsingin fb-kirpputoreja, joissa ihmiset ilmoittelevat löytyneistä tavaroista ja kertovat minkä sähkökaapin päälle ovat ne laittaneet. Pipo oli minun, Carlingsilta muutama vuosi sitten ostettu puuvillainen Cousteau pipo. En voi sietää tavaroiden häviämistä, mutta lapsen kanssa vahinkoihin on kai pakko tottua. Ehkä pieni mielenosoittaja näytti mitä mieltä on äidin vaatteista!

Sen verran olin tykästynyt pipoon Fridan päässä, että Allu sai heti viestin lähteä etsimään Carlingsista uutta. Puuvillaiset oli jo myyty loppuun. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen ja ihana käsityöaddikti-ystäväni neuloi Fridalle uuden pipon matkan aikana! Viimeiset silmukat tuli valmiiksi kävellessä ulos laivasta. Luulen, että terminaalin putkessa on nähty kaikenlaista, mutta ei vielä vimmattua pipon neulomista ja lankojen päättelyä!

 

Käsityöpsykoosi vs. jälkiruoka

 

Fridan meininki oli sellainen kuin Tallinnan laivalla kuuluukin olla. 

 

Vertaistuki on ollut mittaamattoman arvokas tukeni äitiyden alkutaipaleella, ja tulee sitä olemaan varmasti jatkossakin. Mutta kylläpä välillä on virkistävää viettää päivä puhumatta vauvoista ja äitiydestä! Muistaa taas, että itse on muutakin kuin äiti, ja puhua elämästä, joka on paljon muutakin kuin vauva ja vauvan vaiheet. Onni on rakas ystävä ja verrattomuustuki. 

 

Valmis pipo. Ohje löytyy Mie ite! -blogista.