Äiti vapaalla

Kävin vihdoin ulkona tyttöjen kanssa!

Kun Frida oli 5 kuukautta ajattelin, että jestas, kyllähän sitä nyt voisi jo yksillä käydä. Kun Frida oli 7 kuukautta, ajattelin, että no niin, nyt olisi jo korkea aika. Muut menot ja väsymys siirsivät lähtemistä viime lauantaihin saakka. Suurimpana syynä ehkä kuitenkin saamattomuus. Jään liian helposti kotiin. Tiedostan piirteen itsessäni ja kerroin jo hyvissä ajoin raskausaikana Allulle, että minut pitäisi lähestulkoon järjestää ulos. 

Nyt järjestin kuitenkin itse itseni ulos. Tai vastasin myöntävästi kutsuun.

Jälkiviisaasti ajateltuna lähteminen olisi ollut helpompaa silloin, kun Frida oli pienempi ja nukkui pidempiä öitä. Ei eroahdistusta, eikä omaa tahtoa. Ehkä muistan tämän seuraavalla kerralla. 

Koska olin ollut koko päivän koulutuksessa, halusin olla hetken Fridan kanssa ennen uutta lähtöä. Imetin pari kertaa, jotta sain päivän aikana pakkautuneet maidot vapautettua rinnoista, ja laitoin tytön nukkumaan. Nopea meikkaus ja vaatevalinta. Ja ah, hiukset auki! Hormonimyrskyssä vaurioitunut liuhuletti vaati tosin pientä muotoilua, jotta sen pystyi vapauttamaan. Hetket, jolloin vauva ei ole mukana, kannattaa hyödyntää myös ulkoisesti. Mekko päälle, isot korvakorut korviin tai hiukset auki. 

Olin ulkona viisi tuntia. Join kaksi siideriä. Tarkistin puhelimen neljä kertaa. Laitoin kaksi viestiä Allulle, joista vain toisessa kysyin mikä tilanne. Toiseen kirjoitin juuri lähdettyäni: ”Voi paska. 20% akkua.”

Allu kysyi aamulla oliko se niin hankalaa käydä ulkona.

Ei ollut.

 

 

PS. Minulta kysyttiin paperit! Kyllä lapsen teko kannattaa, jos se kerran nuorentaa!