Lil’ Sidekick +ARVONTA
Yhteistyössä: Ipanainen
Sain Ipanaiselta testiin uudet Lil’ Sidekick kiinnitysnauhat. Tässäpä on juuri sellainen tuote, jonka puuttumista markkinoilta ihmettelen. Mukulathan viskoo kaiken ympäriinsä! Luulisi erilaisia kiinnitysnauhoja olevan metritolkulla kaikissa lastentarvikemyymälöissä. Mutta ei. Tähän asti olen ratkaissut lelujen heittelyn erilaisilla nauhoilla. Päästään purkaantuneet ja haalistuneet nauhat saivat väistyä, kun saimme Lil’ Sidekickin rattaisiin. Ylistys siis Ipanaiselle ja Lil’ Sidekickille esiinmarssista!
Parissa päivässä olen kokeillut kiinnitysnauhoja leluihin ravintolan syöttötuolissa, rattaissa, keinussa ja kantorepussa. Seuraavaksi aion kokeilla Lil’ Sidekickia vesipulloon rattaissa ja haarukkaan syöttötuolissa. Pakkohan sitä on kokeilla myös pipoon, jos vaan saan taiottua ensin niskalenkin vastakappaleeksi. Sukkien riemukkaaseen viskelyyn näistä ei sentään taida olla avuksi (vai onko?!), mutta muilta osin peli on voitettu.
STOP THE DROP GAME!
Vastapuoli, eli mukula, on ottanut pelin uudet säännöt hyvin vastaan, vaikka tavaroiden tippumattomuus hieman ihmetyttikin aluksi. Nauha on muuten yhtä usein suussa, kuin siinä roikkuvat lelut.
Värivaihtoehtoja on kolme:
Pinkki.
Harmaa (oma suosikkini).
Vihreä.
Nyt sinullakin on mahdollisuus saada oma Lil’ Sidekick kiinnitysnauha!
Saan Ipanaiselta 3 kiinnitysnauhaa arvottavaksi lukijoideni kanssa. Voittajat saavat itse valita nauhansa värin kolmesta vaihtoehdosta. Kommentoi tähän postaukseen mihin sinä käyttäisit Lil’ Sidekick kiinnitysnauhaa arjessasi. Voit osallistua sunnuntaihin 14.8. klo 23.59 asti. Ilmoitan voittajalle sähköpostilla, joten muista lisätä toimiva osoite kommenttiisi.
Onnea arvontaan!
*Yhteistyössä: Ipanainen*