Talvivaatteiden metsästys
Neljän vuodenajan maassa talven ei pitäisi yllättää. Lapsen pukeminen ensimmäistä kertaa Suomen vaihteleviin talvisäihin sen sijaan voi. Koko viime talvi meni Fridan köllötellessä suojaisassa vaunukopassa sillä aikaa, kun minä työntelin vaunuja. Lämpöpussin ansiosta toppahaalaria ei tarvinnut, kuin ihan paukkupakkasilla. Nyt talvivarusteiden hankkiminen tuntuukin ultimaattiselta haasteelta. Pitää olla tekninen, käytännöllinen, lämmin, mutta myös mukava, yhdisteltävä ja visuaalisesti tyydyttävä. Yleensä nautin, niin ominaisuuksiltaan, kuin ulkonäöltään parhaimman vaihtoehdon etsimisestä, mutta nyt artikkeleiden määrä meinaa kääntää nautinnon ahdistukseen. Olen siirtänyt hankintoja viimeiseen asti. Päiväkodin aloitus tammikuussa vetää varustelun varmasti vielä uusiin sfääreihin. Tai ainakin kappalemääriin.
Haalarit, kerrastot, asusteet, kengät ja sadevaatteet vilisevät tietokoneen hakuhistoriassa. Ostin Ipanaiselta Stonz-töppöset, jotka varmasti toimii puistoreissuilla, mutta tarvittaisiin myös ihan talvikengät. Entä sitten pienien käsien hanskat? Nehän vasta viheliäisiä ovat! Pitäisi olla helpot laittaa, pysyä kädessä, olla hyvä pito, ja pitää pikkuiset sormet lämpiminä.
Tällä viikolla meillä sentään on uusi talvihaalari. Juuri sopivasti ensimmäisille pakkasille ja lumelle! Kävimme Allun kanssa vahingossa katsomassa haalareita treffi-iltana (niinpä!) ja löysimme Fridalle Reiman Gotland -haalarin. Muhkean haalarin kaikki saumat on teipattu ja sen materiaali on hengittävää sekä suojaa tuulelta ja vedeltä.
Ensilumi ihastutti ikkunasta katsottuna, mutta ulkona Frida katseli lunta epäillen. Ilmeestä päätellen kuvailisin jopa inhoten. Siinä meni odotukseni ensilunta haltioituneesti tutkivasta ja kiljuvasta lapsesta. Frida kyllä huusi, mutta vaatien päästä takaisin sisälle.
Haalari: Reima / Pipo: Papu / Kengät: Stonz / Kurahanskat: Lindex
Palaan näihin talvivaruste-asioihin vielä myöhemmin, kun saan paketin kasaan. Voit auttaa kertomalla parhaimmat talvivaatevinkkisi kommentteihin!
Ehkä me molemmat Fridan kanssa vielä totumme talven tuloon!