Lomailijan Suomi: Näyttelyitä Mäntässä ja Fiskarsissa
Lomailtiin kiertäen Suomea 2000 kilometrin verran. Matkalla oli kaunista luontoa, mieleenpainuvia yöpaikkoja, suloisia kirpputoreja, kahviloita ja lounasravintoloita, erilaisia leikkipuistoja sekä upeita näyttelyitä.
Fiskarsiin suunniteltu päiväreissu käynnistyi kesän hitaimmin, sillä reilun sadan kilometrin matkaan kului 5 tuntia muutaman kommelluksen vuoksi. Kokonainen vaatekerta piti uusia ja tuli vähän kränää pysähdyspaikasta, mutta näitä nyt sattuu matkatessa lapsen kanssa. Kun uni vihdoin voitti, me kierreltiin Allun kanssa pari tuntia kirppareita, toinen lapsen kanssa autossa ja toinen katsastamassa valikoimaa. Fiskarsin Summer Houseen päästiin vihdoin kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa. Mutta ei se mitään, ehdittiin hyvin nähdä näyttely, käydä Kuparipajassa syömässä ja leikkiä ihastuttavassa leikkipuistossa. Fiskarsin kesäkoti oli juuri niin upea, kuin olin kuvitellutkin, seuratessani instagramissa sen rakentumista. Näyttely esittelee yhdeksän muotoilijan näkemyksen ihailemiensa suomalaistaitelijoiden kesäkodeista. Kaunis ajatusleikki, upeaa muotoilua ja huikeat puitteet.
Hieman pidemmällä reissulla, matkalla Tampereelta Pielavedelle kävimme Mäntässä Serlachius-museoissa. Tai oikeastaan vain Göstassa, sillä pienimmän matkustajan väsymys alkoi jo painaa, eikä voimia enää riittänyt vaikka yritin tehdä kauppaa Gustafissa näytteillä olevasta Apteekkarin kauppahuoneesta ja oikeista possuista. Itse olisin halunnut nähdä erityisesti Dalín Gaala -näyttelyn. Göstassa tutustuttiin erityisesti Koen Vanmechelenin ensimmäiseen yksityisnäyttelyyn Pohjoismaissa, Kyse on ajasta -näyttelyyn. Teokset käsittelevät biokulttuurista monimuotoisuutta ja identiteettiä, ja niiden keskiössä on jo parikymmentä vuotta sitten alkanut kanojen risteyshanke. Kanasukupolvesta on todistetusti tullut aina edellistään elinvoimaisempi, pitkäikäisempi ja vähemmän aggressiivinen. Näin esimerkiksi vapaus, tasapaino ja ihmisoikeudet, sekä huoli maapallon tilasta esitetään Vanmechelenin käsitetaiteessa. Näyttely oli upea. Frida pääsi askarteluhuoneessa myös risteyttämään oman kanansa, eli askartelemaan kanan ja liimaamaan siihen erilaisia höyheniä. Toinen näyttely, mihin tutustuttiin tarkemmin oli Eija-Liisa Ahtilan hybriditeos Mahdollinen Rakkaus. Frida tykkäsi seurata apinaa ja teoksia, joissa omia käsiä pystyi liikuttamaan kuin ne olisivat apinan kädet. Aihe oli kaunis, inhimillinen kyky kokea empatiaa ja rakkautta muita elollisia kohtaan.
Mänttäänkin pitää vielä palata, aivan liikaa jäi vielä näkemättä. Kahvila Autereen Tupa oli muuten todella hyvä lounaspaikka, monipuolinen salaattipuffa ja keitto varmisti sen, että Fridallekin saatiin vatsa täyteen ja matka saattoi jatkua. Kun takapenkillä alkoi tuhina, me kaivettiin lounasravintolasta mukaan ostetut pullat esiin (Autereen Tuvasta sai ihan taivaallista gluteenitonta pullaa) ja kierreltiin vielä parit kirpputorit ennen Pielaveden mökkiä. Ihana lomailijan Suomi.