Valmistautuminen synnytykseen
Synnytykseen valmistautuminen on aivan yhtä vaikeaa, kuin se oli ensimmäiselläkin kertaa. Nyt ehkä vielä vaikeampaa. Kokemus ei tässä asiassa tuo varmuutta, sillä synnytys voi edetä niin monella tapaa. Näin jälkikäteen ajateltuna oli todella hyvä, että ensimmäiseen synnytykseen lähti ihan takki auki, valmiina ottamaan kaiken tuntemattoman vastaan. Jos nyt valmistautuisin kokemaan jotain samanlaista kuin viimeksi, menisin taatusti ihan shokkiin, jos synnytys ei etenisikään suurin piirtein samalla tavalla. Siksi se jännittää vähän enemmän nyt.
Jos jotain tästä yhden kerran synnytyskokemuksestani otan mukaan lähestyvään synnytykseen, se on tapa kulkea kivun läpi. Käytin samaa menetelmää, kuin tatuointikivun kestämiseen, ja kappas vaan se toimi. Keskityn johonkin näkemääni ja lasken mielessäni. Se voi olla mitä tahansa, Allun käärmetatuoinnin suomuja tai vastapäisen talon ikkunoita. Itseasiassa menetelmä ei toiminut kovimmissa kivuissa, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin. Tatuointikipu oli ainoa, edes johonkin suureen fyysiseen kipuun verrattava kipukokemukseni, ja reagoinkin synnytyskipuun yllättävän samalla tavalla kuin tatuointipenkissä ollessani. Etenkin se viimeisten värien lisäämisen ja avonaisen ihon pyyhkimisestä aiheutuva tuska. Aina tatuointia ottaessa, tulipa kuva sitten mihin tahansa, lantioni alkaa täristä. Reaktio yllätti kuitenkin synnytyksessä, eikä juuri edesauttanut sen etenemistä. Olin lopulta aivan krampissa siihen asti, kunnes sain ensimmäiset kipulääkkeet. Sitten lantioni rentoutui ja synnytyskanavakin avautui kuin lotuksen kukka (sainpas sen kuulostamaan helpolta). Tähän synnytykseen sain TENS-laitteen lainaan ystävältäni. Ehkä siitä on apua tähän lantion tärinäänkin.
Ensimmäinen synnytykseni oli hyvä kokemus. Se alkoi selkeästi, säännöllisillä supistuksilla ja päättyi 14 tunnin kuluttua, 5 minuutin mittaisen ponnistusvaiheen jälkeen herkkään ensikohtaamiseen. Toinen synnytys voi kuulemma edetä nopeammin, mutta tässä olen ihmeellisen luottavaisin mielin. Meillä ei nimittäin ole mitään tarkkaa suunnitelmaa siitä, miten varmistamme Fridalle hoitajan, kun lähdön aika koittaa. Kuvittelen, että ehdimme aivan hyvin saamaan jomman kumman mummon joko Lahdesta tai Tampereelta Helsinkiin, oli sitten yö tai päivä. Tämä kuvitelma voi kostautua pahasti, ja joudunkin valmistautumaan myös sille ajatukselle, että tarvittaessa lähden sairaalaan yksin. Mieleni voi toki muuttua vielä synnytyksen lähestyessä, mutta vielä tuntuu hankalalta pyytää joku meille vain varmuuden vuoksi. Haluan keinutella itseni rauhassa synnytykseen ja valvoa yöt olohuoneessa ilman, että minun pitäisi vielä varoa kolmannenkin ihmisen heräämistä kodissamme. Sanottakoon sitä vaikka valmistautumisrauhaksi.
Laskettuun aikaan on nyt 10 päivää. Neuvolaterkkari oli sitä mieltä, että synnytän ennen laskettua päivää. Lähtiessäni hän muistutti vielä, että minulla on oikeus saada toinen kätilö, jos kemiat eivät ensimmäisen kanssa kohtaa. Ajatus vähän rauhoitti, sillä tässä kohtaa kokemuksesta on hyötyä. Jos minulle sattuu samanlainen, pelkästään koneen takana istuva ja ihmeellisiä kommentteja laukova kätilö, kuin viimeksi ensimmäinen kätilö oli, pyydän varmasti toisen. Silloin sitä vain ihmetteli, ja ajatteli, että no ei kai minun kuulu sairaalavaatteita saada, ja ei kai tähän ilokaasun ottamiseen kukaan muukaan neuvoja saa. Kätilöltäni toivon lempeyttä ja kannustavaa kehumista. Niillä jaksan ponnistaa.
Niin, ja oleellisena osana synnytykseen valmistautumisessa on kai sairaalakassin pakkaaminen. Senkin sisältöä googlettelin viimeksi yhtä suurella hartaudella, kuin synnytyskertomuksia. Lopulta koko kassin pakkaaminen tuntui ydinfysiikalta. Tällä kertaa hoidin pakkaamisen rennommin. Onneksi tein sen ajoissa (aloittamiseen meni toki muutama päivä ensimmäisestä kehotuksesta), sillä huomasin samalla, etten ollut pessyt vielä uusia vaatteita ja lämpimiä asusteitakin tarvitaan vielä. Synnytyskertomuksia lueskelen ehkä ainoastaan herkistyäkseni synnytykselle. Niin, ja opiskelen sitä TENS-laitteen käyttöä.
Lue myös: