”Äiti, älä itke. Ota tosta plussa.”

Olen herkkä. Liikutun ja pahoitan mieleni helposti, jos koen itseni tai muiden kokeneen vääryyttä. Liikutuksen kyyneliä lukuunottamatta en itke enää kovin usein. Tarkoitan sellaista lohdutonta, henkeä salpaavaa itkua. Emme ole edes ikinä riidelleet Allun kanssa, joten riitaitkutkaan (joissa olen tosi hyvä) eivät kirvoita kyyneliä silmistäni. Ensimmäisiä kertoja, kun en saanut vastasyntynyttä Fridaa rauhoittumaan itkin itsekin mukana. Sen jälkeen en juurikaan ole itkenyt.

Miten äitinä sitä paitsi edes itketään?

Pitääkö paeta vessaan itkemään? Tukahduttaa kyyneleet, kunnes lapsi nukkuu? Vai antaa vuolaasti itkuhuudon, hyperventilaation ja rään myrskytä?

Yhtenä päivänä yritin tukahduttaa pettymyksen itkua. Purin hammasta kadulla, mutta kotona en enää pystynyt hallitsemaan sitä. Itkin vuolaasti sohvan takana muiden ihmisten ajattelmattomuudesta koko perheelle aiheutuvaa ahdinkoa. Pikku Kakkonen pyöri taustalla ja Frida leikki. Romahduksen huipun päältä soitin ja pyysin Allua kotiin. Frida käveli luokseni ja toi keltaisen plus -palikan ja halasi.

Huutoitku loppui ja silmiin tirahti vielä pari liikutuksen kyyneltä.

”Äiti, kyllä kaikki järjestyy.”

Miten teillä itketään?