
Hyvästit viherkasveille
Se alkoi raskausviikolla 16. Sain mielestäni hirvittävän hyvän idean hankkia viherkasveja. Ajattelin, että äitiyslomalla ainakaan työmatkat eivät olisi syy kasvien kastelun unohtamiseen. Olin oikeassa, mutta siitä huolimatta käsissäni on kuollut, joko kuivuuteen tai mädäntymiseen, vähintään 14 viherkasvia 1,5 vuoden aikana. Nyt luovutan. Kodissamme ei ole enää ainuttakaan viherkasvia elossa. Pesänrakennusviettini saa nyt tyydyttyä jostain muusta, […]