Festariviikonloppu Hippaloilla

Rakkautta & Mamarkiaa

Loman jälkeinen elokuu onkin ollut yllättävän kiireinen ja olen nukahtanut lähes joka ilta olohuoneen lattialle jo ennen kuin olen päässyt makuuhuoneeseen asti. Toisinaan olen saanut läppärin avattua viereeni, mutta luonnoksissa odottaneet jutut eivät juuri ole edistyneet silmäluomien läpi. Palataanpa kuitenkin loman viimeiseen viikonloppuun, Lasten Taidefestivaali Hippaloille

 

 

Tänä vuonna Mörkö-teemainen Hippalot väritti Hämeenlinnan Verkatehtaan minimonstereilla ja isoilla örkeillä. Kaksi festaripäivää pompittiin, tanssittiin, tutkittiin ja taiteiltiin. Nukketeatteriesitys Siiran Sirkusmatka oli lumoava, myös meidän aikuisten mielestä. Yllätyn joka kerta, kuinka hienoa ja laadukasta lastenteatteri voikaan olla. Esitys pohjautui Reetta Niemelän ja Saila Savolaisen samannimiseen kirjaan, joka lainattiin kirjastosta heti Hippaloiden jälkeen. Tarinaan ja esitykseen on ollut hauska palata yhteisissä lukuhetkissä.

Työpajatorilla taiteiltiin Flip Bookia sekä askarreltiin ja dubattiin dinosauruksia, Mörkö-seinälle sai tehdä oman mörkönsä, Metsänpeitto-näyttelyssä pääsi seikkailemaan kuin luonnossa ja valtavassa pomppuveistoksessa sai pomppia. Osallistuttiin Fridan kanssa myös Mörkö-tanssipajaan, jossa harjoiteltuja liikkeitä piti esitellä heti isälle, joka oli jäänyt parkkeeraamaan autoa. On ihana seurata, kuinka lapsi, joka nauttii tanssimisesta ja temppuilusta, mutta kuitenkin arastelee porukassa, pääsi ylittämään itsensä. 

 

 

Sunnuntaina fiilisteltiin kesäpäivää Samae Koskisen keikalla. Biisit oli muokattu pienille korville sopiviksi ja ne sekä nauratti että liikutti, kuten aina. Frida seurasi keikkaa aluksi lavan edessä tosi fanin elkein, mutta väsymyksen saavutettua tuli välillä meidän kanssa viltille tai päätyi juoksentelemaan lavan edustalla. 

Erityishuomio ja -kiitos kuuluu myös festareiden ruokailumahdollisuuksiin. Kahvila Mokkamonsterissa oli nimittäin erityisruokavaliot huomioitu hienosti, oli gluteenitonta sekä kasvisruokaa kauramaidosta lähtien. Kahvilatarjoilujen lisäksi Mokkamonsterin lounasvaihtoehtona oli todella hyvää intialaista ruokaa, jonka mausteet oli mietitty pienimpiinkin suihin sopivaksi. 

 

 

Ensi vuoden Hippalot laitetaan taas kalenteriin, festarit järjestetään 1.-4.8.2019 teemalla kirjat. 

 

(Liput teatteriin ja tanssipajaan saatu.)

 

 

 

Lue lisää:

Kesän menovinkki: Lasten Taidefestivaali HIPPALOT

Hippalot-lauantai kuvina

Hippalot-perjantai kuvina

Viikonloppuna Hippaloille

Lasten Taidefestivaali Hippalot 2016

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Kommentit

Kommentoi