Kuka tuomaroi peliä Isovanhempien Aika?

On lapsia, jotka osaavat jo pyytää isovanhemman aikaa. Sitten on ne, jotka ovat vielä liian pieniä kertomaan. On vanhempia, jotka itsekkäästi muita ajattelematta nauttivat saamastaan tuesta. Jotkut vanhemmat pyytävät harvakseltaan apua, koska vaatimattomasti haluavat ajan riittävän muillekin. On isovanhempia, jotka ovat aina valmiina auttamaan arjessa. On myös isovanhempia, jotka voivat olla läsnä ja rakastaa ilman jatkuvaa lapsenhoitoapua.

Matkan paradoksi näyttäytyy tässä pelissä suuressa roolissa. Ne, jotka ovat lähimpänä saattavat olla kauimpana. Joskus taas lähelle annettu aika vie kauempana olevien mahdollisuudet apuun. 

Kuka jakaa isovanhempien ajan tasapuolisesti lapsenlapsille? 

Erilainen isovanhemmuus ja vanhemmuus, sekä perheiden voimavarat ja arki puhuttaa aina. Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen, kun isovanhempi valitsee olla aina valmiina auttamassa? Millainen dynamiikka perheiden välille syntyy? Mirkka Danielsbackan väitöstutkimuksessa tarkasteltiin eroja isovanhempien, vanhempien ja lasten vuorovaikutuksessa, hoivaavassa isovanhemmuudessa ja isovanhempityyppien välillä. Väitöskirja ei silti vastaa kaikkeen.

On pakko uskaltaa puhua. Juttelin aiheesta ystävieni kanssa ja havahduin vaiettuun totuuteen: Tukiverkkojen alla saattaa kuohua. 

On totta, että uuden perheen syntyminen muuttaa dynamiikkaa. Aiemmin ”vapaisiin etuuksiin” tottunut perhe ei välttämättä edes ymmärrä ottaa huomioon toisen perheen tarpeita. Toisena voi joutua taistelemaan. Tapahtumaviikonloput, työmatkat ja muut kiireet sattuvat helposti päällekkäin. Samassa kaupungissa asuvan, eläkkeellä olevan isovanhemman voi helposti pyytää jokapäiväiseksi lastenhoitajaksi iltapäiväkerhon sijaan. Toisessa kaupungissa asuvan perheen tukiverkko saattaa silti notkahtaa pahasti. 

Lapsien ei kuulu hallita isovanhempien kanssa vietettyä aikaa. On vanhempien tehtävä jakaa aika. Vaikka kaikki lapsenlapset olisivat yhdessä, esimerkiksi lomamatkan ajan, voi apu jakautua epätasaisesti perheiden kesken.  

Pelissä on mukana ne, jotka pyytävät (tai pitävät itsestään selvänä) ja ne, jotka eivät ikinä kieltäydy. Muut ottavat sen, minkä saavat. Ilman keskustelua ja muiden huomioimista, ollaan tilanteessa, jossa nopeat syövät hitaat. 

Vannon itselleni, että jos siskoni saa lapsen, muistan ensin kysyä heidän menoistaan, ennen kuin varaan äitini hoitamaan Fridaa. 

 

Kuva ei liity juttuun mitenkään. Tai ehkä ilmapallot kuvaavat pelinappuloita ja perhedynamiikkaa? Antavat kivaa sävyä vaikeaan aiheeseen?

Tai sitten ne ovat kurkistus tulevaan kirjoitukseen Fridan 1-vuotisjuhlista.