Kuva, jota tuijotin työmatkalla

​Allu näki maanantaina bussin ikkunasta, kun Fridan päiväkotiryhmä käveli puistosta. Fridan hymy nähdessään isänsä liikennevaloissa odottavassa bussissa, oli kuulemma sydäntäsärkevän ihana. Minusta tuo näky Allun lähettämässä kuvassa on kokonaisuudessaan sekä sydäntäsärkevä, että ihana. Jotenkin konkreettinen todiste siitä, että 2-vuotiaallamme on täysin omat kuvionsa päivisin. Jutut, joista emme tiedä paljoakaan. Siellä se painelee reippaasti eteenpäin ja bondailee ryhmänsä lasten ja aikuisten kanssa. Uskon, että lapsesta tuntuu samalta, jos hän saa tutustua vanhempansa työpaikkaan.

Tuijotin kuvaa koko työmatkani ajan. Sydän mutkalla ikävöiden ja ihmetellen.

Nyt lentokone odottaa ja on aika palata kotiin omien tyyppien luo. Viimeisin kuvaviesti kotoa oli Allun uusista silmälaseista, jotka olivat vääntyneet Fridan kiukutellessa. Tunteesta toiseen siis.

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’