Onneksi on etäpäivät!
Päiväkodin alusta lähtien Fridasta on näkynyt se, että päiväunet ovat arkisin kolmasosa totutusta (tarpeellisesta) ja unia on otettu viikonloppuisin reilusti takaisin. Univaje ja muutokseen kuuluva väsymys on aiheuttanut voimakasta reagointia, jonka vuoksi olemme rauhoittaneet arkea päiväkodin ulkopuolella. Ulkopuolisten, tai edes ystävien on ollut ehkä vaikea ymmärtää tilannetta, sillä Frida osoittaa tunteensa tietysti vahvimmin meille. Olen itsekin ollut hieman hukassa asian suhteen, sillä tuntuu, että ystävien lapset vain sujahtavat uuteen arkeen. Lapsen (sekä siten meidän kaikkien) nukuttujen tuntien vähetessä ja väsymyksen kasvaessa olen itsekin mennyt tunteesta toiseen. Välillä on hävettänyt kieltäytyä asioista lapsen unen turvaamisen vuoksi. Olen ajatellut muiden pitävän minua nuivana ja takakireänä äitinä. Toisaalta olen ollut myös turhautunut sen vuoksi, ettei arki-iltoihin tai viikonloppuihin voinut alkuun suunnitella ruokakauppaa kummempaa ja päivät pyörivät unen varmistamisen ympärillä. Alun haasteista ollaan selvitty selvemmille vesille ja Fridakin on jo hitaasti tottunut uuden arjen rytmiin.
Kulunut viikko on kuitenkin ollut syksyn kovin taisto väsymystä vastaan. Yhden päiväunettoman lauantain vaikutukset ylettyivät pidemmälle, kuin olisin ikinä kuvitellut. Otin täysin rennosti vastaan viestin siskoltani, jossa sanottiin, ettei hän saa Fridaa nukkumaan meidän poissa ollessa. Sellaistahan se lasten kanssa välillä on. Menköön aiemmin yöunille ja turvataan sunnuntain päiväunet kotona, ajattelin. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan niin. Väsymys ei antanut rauhaa, ei auttanut nukahtamaan eikä pitänyt unta yllä yölläkään. Onneksi joustava työaika antoi valvotun yön jälkeen mahdollisuuden sallia Fridalle hieman enemmän aamu-unta ja aloitin työt myöhemmin alkuviikosta. Se auttoi vähän, mutta kun vielä torstai-iltana yritin laittaa hysteeristä, kuin kivusta huutavaa lasta nukkumaan, päätin ettei meidän kenenkään enää tarvitse sietää väsymystä. Frida oli liian väsynyt rauhoittumaan ja minä liian väsynyt ottamaan enää vastaan potkimista, puremista ja repimistä. Päiväkodissakaan Frida ei ollut ollut oma itsensä, joten päätin tehdä perjantain työt osittain kotona. Hain Fridan lounaan jälkeen päiväkodista kotiin nukkumaan. Sain tehtyä lähes kolme tuntia töitä, kunnes makuuhuoneen ovi aukesi ja iloiseti jutteleva lapsi hyppi paikalle.
Nukuttaminen päiväunille vaati puolitoista tuntia kävelyä. Kahvi tuli tarpeeseen ja ulkoilu valoisaan aikaan teki myös aika hyvää ajatuksille.
Pehmeästi kotitoimistolla.
Työn toimintaympäristön muutos ja joustavuus on parasta modernissa työelämässä. Se, että lyhyesti sanottuna läsnäolon sijaan vaaditaan tulosta. Itse en välttämättä valitse kotia etätyön tehokkaimmaksi muodoksi, mutta perheellisenä se voi olla huikea apu haastavissa tilanteissa. Muuten valitsen paikan tehtävien perusteella. Yleensä se on silti yhä toimisto, mutta arvostan liikkuvuutta sekä mahdollisuuksia muokata omaa työtä ja vaikuttaa omaan ja perheensä hyvinvointiin.
Levätyn viikonlopun jälkeen voimat on saatu takaisin, ja sunnuntai-iltana nukkumaankin meni rauhallinen lapsi.
Onnistumisia uuteen viikkoon!