Onnelliset Ikkunat

Kylmät ja pimeät talvipäivät saavat pakenemaan sisälle. Tuulessa ja tuiverruksessa kaipaa kodin lämpöä ja tekee mieli vaihtaa osia sisällä olevien kanssa. ”Onnellisten Ikkunoiden” vertailu juontaa juurensa 90-luvun Lappeenrantaan, jossa koulumatkalla kuvittelin millaista elämää ikkunoiden sisällä elettiin. Parinkymmenen vuoden perusteella olen tehnyt muutamia havaintoja kotoisimmista pakopaikoista.

Onnellisissa ikkunoissa palaa hillitty, lämmin valo. Kylmän sinertävä valo sopii vain kukkien kasvatukseen.

Onnellisissa Ikkunoissa palaa valo silloin, kun muut ovat töissä tai koulussa. Eli toimistoaikoina. (Kyllä, 90-luvun nuori ei tässä suhteessa ota huomioon vuorotyöläisiä.) Kotoilu aamupäivällä kertoo nautinnollisesta joutilaisuudesta, pitkistä aamuista ja siitä ettei ole pakko lähteä ulos.

Onnellisissa Ikkunoissa palaa iltaisin valo. Kun yksin laahustaa kylmiä katuja, kuvittelee onnellisen lämpimissä ikkunoissa tehtävän kaikkea mukavaa yhdessä. Tai vähintään loikoillaan viltin alla ja juodaan teetä.

Onnellisissa Ikkunoissa palaa aina valo. Talossa asutaan ja rakastetaan (sähköä säästämättä). Ollaan yhdessä.

Hieno rakennus saa vaivatta ikkunatkin näyttämään onnellisilta, mutta niissä pitää palaa valo. Vähän kuten J. Kiesin laulussa Rikkaiden talot. Kun niissä palaa valo, ne näyttävät kaikessa upeudessaan unelmien pakopaikoilta.

 

 

Tajusin, että omien, kauan sitten luotujen kriteerien mukaan kotimme ikkunat ovat olleet usein onnellisia jo reilun vuoden ajan. Se, ettei ole pakko lähteä ulos räntäsateeseen on huikeaa. Voi, kuinka tulenkin kaipaamaan näitä aamuja tammikuussa!