Pakkasposket punaisina

pulkka1.png

pulkka2.png

pulkka3.png

 

32 vuotta sitten pakkastalvea kutsuttiin ”vuosisadan talveksi”. Kun synnyin tammikuussa, pakkanen oli yli 30 astetta. Äitini oli kotona jumissa monta viikkoa vastasyntyneensä kanssa. Tammikuu ja pakkanen tuli tänäkin vuonna. Ja lumi! Viime vuonna pakoilimme kovia pakkasia sisällä, mutta tänä vuonna taaperon (ja äidin) päivärytmiin sopi hienosti pieni, sopivasti väsyttävä reippailu. Fridaa ärsytti ilmeisesti eniten viima, ja pulkkailu meinasi tyssätä jo ensimmäisen 150 metrin jälkeen. Voi myös toki olla, ettei vauhti ollut tarpeeksi kova. Onneksi saimme lopulta ulkoiltua hetken ja saimme herkullisen punaiset poskimansikat molemmille. Mukulakin nukkui ulkoilun jälkeen 4 tuntia!

Tänään otamme Allun kanssa pienen loman Helsingissä ja menemme hotelliin. Sattumalta Lux Helsinki -valofestivaali alkaa juuri tänään ja suunnitelmamme on tehdä alkuaikojen viinipullokävely. Kova pakkanen saattaa tosin muuttaa suunnan yhteen valoteokseen ja sisätiloihin. Onneksi on esimerkiksi Lux in -näyttely Kaapelitehtaalla. Yritin ehdottaa yhden yön loman teemaksi syntymäpäivääni, mutta Allun mielestä teema voisi paremmin olla vuosipäivä (jolle muuten ei ole mitään tarkkaa päivämäärää). Keksin, että hotelliloma voisi olla myös anopin luona vietetyn hääyön korvaus ja häämatkan ensimmäinen päivä (joka toivottavasti jatkuu joskus jossakin). Tai sitten se on vain ihana miniloma kahdestaan. Joka tapauksessa, olen hykerryttävän innoissani!

 

pulkka4.png

PS. Edellisessä postauksessa esitelty rattaiden talja sopii hienosti pulkkaankin! Pulkka on saatu Plastexilta.

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Suhteet Rakkaus Lapset Vanhemmuus

Stokke Scoot: uusi ilme

Yhteistyössä: STOKKE

 

scoot1.png

scoot2.png

scoot3.png

 

Meillä on herkullisen aquan väriset Stokke Scootit, mutta vaalean kesäinen väri tuntuu Suomen talvioloissa vähän liian aralta. Stokke uudistaa Scootin mallin ja tekee niihin samalla hyviä päivityksiä. Istuinosalle on jatkossa kaksi värivaihtoehtoa, musta ja tumman harmaa. Kuomun värin valinnalla voi rakentaa itselleen sopivat rattaat. Uudessa Scoot mallissa UV-suojattu kuomu on jatkettava, joten se suojaa lasta paremmin niin tuulen tuiverrukselta kuin auringon paahteelta. Parasta on, että pelkällä kuomun vaihdolla voi helposti päivittää myös vanhemman malliset Scootit talvi- tai kesäväreihin samalla kun lisää rattaiden mukavuutta ja turvallisuutta. Kuomun kanssa samanvärisellä lämpöpussilla aquan väriset rattaat päivittyivät ihanasti talven menoihin.

 

scoot4.png

scoot5.png

 

Puemme Fridalle sisävaatteiden päälle toppatakin, jos tiedämme menevämme pääsääntöisesti sisätiloihin. Matkat keskustaan, taaperojumppaan, lounaille ja ystävien luo onnistuvat helpommin, kun paksu haalari ei ole heti hiostamassa. Pukeminenkin on todella paljon helpompaa. Silloin lämpöpussi on ehdoton. Stokken mallissa jaloille on omat paikat ja kaksi vetoketjua takaa hyvän tuuletuksen sisätiloissa. Hauskan näköinen pussi onkin saanut paljon huomiota liikkuessamme. 

Ulkoiluun, ja etenkin ulkoilun ja sisätilojen yhdistyessä paras yhdistelmä on haalari ja lämmin alusta rattaissa. Stokkella on myös oma rattaille suunniteltu lampaantalja. 

 

scoot6.png

scoot7.png

scoot8.png

scoot9.png

 

Lisäkuomu laitetaan istuimen mukana tulleen kuomun kehikkoon, eli säilytysmielessä toinen kuomu ei ole ongelma. Pelkkä kangas on helppo varastoida. Edelliseen malliin verrattuna kuomun lippa on ohuempaa materiaalia, kuin vanhassa. Lippa joustaa enemmän ja tuntuu, että kankaan alta se olisi enemmän pleksimäinen kuin edeltäjänsä. Ehkä se kestää paremmin kosteutta, mutta painoa ja taittumista se ei kestä samalla tavalla kuin aiempi. Tämä on hyvä huomioida esimerkiksi silloin, kun rattaat on pakattu autoon. Heijastimia on uudessa kuomussa parannettu. Kuomussa on edelleen hyvä, avattava verkkoikkuna tuuletukseen ja kurkkimiseen. 

 

scoot10.png

scoot12.png

 

Scootien runkoon ei tiettävästi ole tulossa suuria muutoksia uudistuksen myötä. 

 

scoot13.png

scoot14.png

scoot15.png

 

*Rattaat, lisäkuomu, lämpöpussi ja lampaantalja on saatu Stokkelta.

 

Kesäisempi versio Scooteista näkyy esimerkiksi:

Pastellimatka auringossa

Berliinin parhaat

Tytöt Tallinnassa ja ”hätä-Costeau”

Perillä!

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Muoti Lapset Lasten tyyli Trendit