TEKSTUURI-JOULUKALENTERI / 20. luukku
20. LUUKKU
Ihmiset, jotka eivät lamaannu vastoinkäymisistä ovat inspiroivia. He säilyttävät toimintakykynsä, rakentavat itsensä ja elämänsä uudestaan kovassakin paikassa.
Marmorilla on sopiva kovuus ja kiiltävyys rakentamiseen. Se on kaikissa sävyissään upea. Tulee mieleen vauvavuoden vahvin äiti. Tänään olen ajatellut häntä ja miettinyt Arja Tiaisen runoa:
Minulla on parveke, jolla seistä, takki johon voi kääriytyä, lapsi jota halata, miehiä eri tahoilla, kaikenlaisia. Minä elän elämää, josta unelmoin nuorena. Unelmat täytyy toteuttaa, tuskat kestää, viinat juoda, vuokrat maksaa, köyhiä puolustaa, vaaleissa äänestää. Minä pidän miehistä, jotka kantavat taakkansa, perheensä, työnsä, tuskansa, vaivansa; eivätkä heittäydy heikoiksi. Minä pidän naisista, jotka käsittävät asiat ilman, että heitä on opettamalla opetettu, elävät eivätkä tuherra päiviään miesten selän takana. En ole täällä toistamassa vanhoja kuvioita. En ole täällä mikään lohtu tai satama. Pistän asioita alulle, vaikutan, liikun, vaihdan ilmettä. Minä olen köyhän makeinen, kirpeä, sinä muistat aina, ei nekku, eikä marenki. Minusta ei saa enempää kuin osaa ottaa, osaa tahtoa.
Kova, kaunis ja muokattava.
TEKSTUURI-JOULUKALENTERIN EDELLISET LUUKUT:
