Paineeton joulu

Jouluviikko on käynnistynyt! Verrattuna viime vuoteen olen jo vähän paremmin tietoinen kalenterista, mutta silti ”aivan liian aikaisin tullut”, ensimmäinen joulukortti aiheutti viime viikolla hämmennystä. Itse noudatan äitini kaksikymmentä vuotta sitten (tuskastuneena) annettua ohjetta:

Jos kerran lähetät joulukortteja, joudut lähettämään niitä joka vuosi.

En siis tänäkään vuonna lähettänyt joulukortteja. 

Tykkään joulusta, mutta en ole fanaattinen sen suhteen. Tunnelmoin joulua yleensä enemmän kodin ulkopuolella, kuin kotona. Tiettyjä perinteitä haluan silti rakentaa omaankin perheeseen. Jouluaatossa on kiva, lapsenomainen tunnelma edelleen, mutta muuten pyhät voivat tuntua melko ahdistavilta. Olen viettänyt joulua oman perheen kanssa, jonkun muun perheen kanssa, siskon kanssa kahdestaan, sekä ihan yksin. Eri tilanteissa joulu on rakentunut omien voimavarojen mukaan. En missään nimessä halua kasata painetta joulun vietosta lapsenkaan kanssa. Jos vierailisimme molempien vanhempien, eli Fridan isovanhempien luona jouluna, se vaatisi meiltä matkustamisen kolmeen kaupunkiin ja neljän ihmisen luo. Yhdestä asiasta juhlapyhien suhteen olen silti erittäin tarkka. Tasapuolisuudesta. Ärsyynnyn itsestäänselvyyksistä. 

Viime jouluna, Allun sanojen mukaan kahdeksatta laukkua kantaessamme, päätimme, että seuraavan joulun olemme kotona. Päätös hieman lipsui, mutta teemme vain yhden lyhyen vierailun joulun aikana.

 

kuusi.png

Ensimmäinen joulukuusi.

 

Marja Hintikka Liven kauden viimeisen jakson teema on Unelmien joulu. Lähetyksessä pohditaan, miksi jouluun kiteytyy niin paljon vaatimuksia ja paineita. ”Onko onnellisen perheen merkki onnellinen joulu?”

 

 

PS. Vaikka en lähettänyt joulukortteja, suunnittelin tilaavani valokuvia isovanhemmilleni. Nyt vihdoin aion tehdä sen. Ehkä ne ehtii perille vielä jouluksi! 

Rentoa jouluviikkoa!

 

Joulua lisää tältä ja viime vuodelta:

31 lahjavinkkiä jouluun

Joulu(vaunu)pallojen hukattu mahdollisuus

Kahden joulun toiveet

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Suhteet Sisustus Oma elämä Vanhemmuus

TEKSTUURI-JOULUKALENTERI / 19. luukku

19. LUUKKU

Vaikka sen pyyhkisi pois, siitä jää jälki. Ajan myötä pitää painaa kovempaa, jotta uusin erottuisi. Käytössä liitutaulut ovat mielestäni äärimmäisen rasittavia, mutta löytyyhän sieltäkin jotain kaunista. Ja joskus punaistakin.

 

1912.png

Kerrostumien tarina.

 

TEKSTUURI-JOULUKALENTERIN EDELLISET LUUKUT:

1. luukku

2. luukku

3. luukku

4. luukku

5. luukku

6. luukku

7. luukku

8. luukku

9. luukku

10. luukku

11. luukku

12. luukku

13. luukku 

14. luukku

15. luukku

16. luukku

17. luukku

18. luukku

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Hyvinvointi Sisustus Mieli Ajattelin tänään