Äitikoe

Muistan katselleeni ihaillen, kun äitini napitti paitaa yhdellä kädellä. Olin tuolloin noin 5-vuotias. Ajattelin, että se on varmasti taito, joka pitää osata äidiksi pyrkivien kokeessa. Myöhemmin selvisi, ettei (raskaustestiä lukuunottamatta) mitään äititestiä ole olemassakaan. Ihan väärässä en kuitenkaan ollut. Yhdellä kädellä toimiminen on erittäin tärkeä, oikeastaan vaadittava, taito lasten kanssa. 

Saman ovat huomanneet myös kesän aikana äideiksi tulleet ystäväni. 

”Neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa unohdetiin kertoa, että äiti on yksikätinen suurimman osan ajasta.”

 

Screen Shot 2016-09-21 at 23.25.36.png

Screen Shot 2016-09-21 at 23.23.04.png

 

Nämä uudet tulokkaat ovat sulattaneet sydämeni! Itsensä näköisiä, maailmaa ihmetteleviä tyyppejä. Holtittomia, pienen pieniä käsiä ja jalkoja. Tänä vuonna syntyy vielä pari uutta bebeliiniä ystäväpiiriin. Ei muuten auta yhtään haikailuani vauvavuoden perään!

 

Screen Shot 2016-09-21 at 23.52.05.png

Screen Shot 2016-09-21 at 23.18.36.png

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset Vanhemmuus

Katu-uskottava kypärämyssy

Kypärämyssyt on ihan järkyttävän käteviä pitämään lapsen pää lämpimänä. Ne sattuu myös olemaan ihan järkyttävän rumia. Erityisesti sellaiset Kivat-merkkiset, joiden päälle ei ole edes suunniteltu laitettavan pipoa. Muistan kuinka jo lapsena kauhistelin niitä. (90-luvulla pipotkaan eivät olleet katu-uskottavia, joten taisin laahustaa menemään sellaisilla löysillä huppuhatuilla ja fleecelippiksillä. Eli oikeasti ei kai yhtään sen upeampia.) 

Lapsen ulkoilupukeutumisessa voittaa tietysti suoja ja käytännöllisyys. Jos visuaaliset vaatimukset ei täyty, valitsen huonoista vähiten huonon.

Kikattelin viime talvena syötävän suloiselle astronautti-vauvalleni valkoisessa kypärähatussaan. Kypärämyssyinen Frida sai myös kutsumanimen ”Karjalan evakko”. Tänä vuonna opin, että jos kypärämyssyn aikoo saada villaisena ja mustana, niin se pitää ostaa jo heinäkuussa. Muuten talvivarusteet onkin vielä hankkimatta. Vuodessa Frida on myös oppinut pitämään kypärämyssyn pukemisesta, sillä sovittelu sai aikaan hurjia kikatuskohtauksia. 

Mainiolla on hyviä kypärämyssy-uutisia meille visuaalisesti vaativille äideille. Päänmukainen kypärämyssy, jonka päällä on väljä pipo! Merinovillaa. Monikäyttöinen harmaa väri. Suomessa neulottu. Perus beanie. Ei kompromissejä.

Milloin kypärämyssy päivitettiinkään viimeksi? Tervetuloa vuoteen 2016! 

 

Screen Shot 2016-09-20 at 23.33.10.png

Screen Shot 2016-09-20 at 23.33.28.png

Banksy kypärämyssy: Mainio  /  Kuvat: Mainio

 

Olimme tässä tyylissä kiinni jo viime talvena. Blogin instagramista voi käydä kurkkaamassa.

 

Muoti Oma elämä Lasten tyyli Ostokset