Eniten puhekielessä tosiaan ärsyttää

Tyhjien täytesanojen käyttö on paitsi ärsyttävää, myös tarttuvaa.

Itseasiassa ne tosiaan taitavat olla ensin tarttuvia, ja sitten muuttua ärsyttäviksi. Sanat menettävät merkityksensä, jos niitä tosiaan laitetaan vääriin lauseisiin. Sellaisiin, joissa niillä ei ole arvoa. Työpaikkojen palaverihuoneissa on hyvä maaperä levittää hittisanoja jokaisen puheisiin. Jes, tavallaan, niin pois päin, periaatteessa. Kääntyvät tosiaan myös näppärästi englannin kielisiin työyhteisöihin. Yes, in a way, things like that, basically. Jos työpaikka tosiaan onkin televisio tai radio, avaa se tosiaan suoran väylän laajempaan levitykseen. Väärin käytettyinä, sanat tosiaan vähentävät uskottavuutta esimerkiksi uutis- ja asiaohjelmissa. Kuin laittaisi korostuskynää tosiaan koko kasvoille. Tosiaan puheessa toisto tosiaan herättää helpommin huomiota, etenkin verrattuna tosiaan kirjoitettuun. 

 

giphy.gif

 

Joko sinuakin ärsyttää? 

Ai ei? Katso hetki urheilua, uutisia tai asiaohjelmia, esimerkiksi Yleltä.

Sitten TOSIAAN huomaat sen aina.

 

Kulttuuri Suosittelen Työ Ajattelin tänään

Kauneve A/W 16

Kauneven A/W 16 villamallisto julkaistiin eilen Harakanpesä Shopissa. Suomessa valmistettujen, luomuvillaisten asusteiden lisäksi mallistoon kuuluu nyt myös villahaalari ja -takki.

 

Screen Shot 2016-09-07 at 21.42.59.png

Screen Shot 2016-09-07 at 21.42.49.png

Screen Shot 2016-09-07 at 21.34.19.png

Nauhalliset tupsumyssyt täydentävät kokonaisuuden!

 

Graafiset neulekuosit ovat yhtäaikaa tyylikkäitä ja leikkisiä. Lapsen kanssa voi olla matchy matchy!

Kesällä kaikki kuviolliset hatut jäivät käyttämättä, sillä kuviot riitelivät aina kokonaisuuden kanssa. Takki- ja haalariajan koittaessa on taas helpompaa käyttää kuoseja asusteissa, sillä ostan pääsääntöisesti vain yksivärisiä ulkovaatteita Fridalle. Myhäilen mielessäni ajatukselle, kuinka ulkovaatteiden alta pilkistävä haalari olisikin pipon kanssa samaa kuosia.

Kyllä visuaalisesti vaativatkin saa joskus muikeiksi talvivaateostoksilla. 

 

 

Mallistossa on lapsille myös yksivärisiä tuubihuiveja ja lapasia, joilla saa helposti rauhoitettua kokonaisuutta. Huivi näytti kivalta pienenkin mukulan päällä, eikä Frida tuskastellut yhtään kaulaan laitettavaa lisävarustetta. Instagramista voi käydä kurkkimassa meidän sovituskuvia. 

 

Screen Shot 2016-09-07 at 21.33.24.png

Screen Shot 2016-09-07 at 21.36.19.png

Screen Shot 2016-09-07 at 21.43.38.png

Screen Shot 2016-09-07 at 23.34.42.png

 

Tuubihuivien lisäksi aikuisille on perinteistä pitkää huivia. Neulos on tukevaa ja huivi asettuu kauniisti nopeallakin heilautuksella.  Luomuvillassa on upea kiilto, joka nousee esiin erityisesti yksivärisissä tuotteissa. Mallisto on yhtenäinen, vaikka kirkkaita aksenttivärejä onkin aika paljon. Tuotteista saa helposti rakennettua settejä, vaikka kaikista tuotteista ei kaikkia värejä olekaan. 

Tuotteissa näkyvä logo on selkeä ja yksinkertainen. Olen miettinyt viime aikoina logojen tuomaa lisäarvoa (tai arvottomuutta) vaatteissa. Taidokkaimpien ei tarvitse näyttää sitä vaatteen ulkopuolella ollenkaan tai sitten onnistuvat harkitulla, näkyvällä logolla antamaan tuotteelle lisäarvoa. Kauneve onnistuu jälkimmäisessä. 

 

Mallistosta jäin kaipaamaan ainoastaan lyhyemmän ja kapeamman mallista perus-beanieta. Tällaisella pienipäiselle naiselle pipot olivat liian myssymäisiä. 

 

Psst! Etkö ole vielä kuullut Kaunevesta? Koko tuontantoprosessissa, lampaiden kasvatuksesta, valmiiden tuotteiden paketointiin, otetaan huomioon eettiset ja ekologiset periaatteet. Kaikki villa on eettistä mulesing-vapaata merinovillaa, eikä sen käsittelyssä käytetä haitallisia kemikaaleja. Osa tuotteista neulotaan teollisesti pienneulomossa ja osa käsiteollisella neulekoneella. Suomessa.

 

Muoti Lasten tyyli Trendit