Festariviikonloppu Hippaloilla

Loman jälkeinen elokuu onkin ollut yllättävän kiireinen ja olen nukahtanut lähes joka ilta olohuoneen lattialle jo ennen kuin olen päässyt makuuhuoneeseen asti. Toisinaan olen saanut läppärin avattua viereeni, mutta luonnoksissa odottaneet jutut eivät juuri ole edistyneet silmäluomien läpi. Palataanpa kuitenkin loman viimeiseen viikonloppuun, Lasten Taidefestivaali Hippaloille

 

9D603AAD-1CF1-4ED0-95D3-EC6DB8CCEFCC.jpeg

D8084F68-7AF9-4966-AEB3-1CA22C7E5EE6.jpeg

85A3FBFC-D5B1-4022-9D52-05A08CCC14EC.jpeg

ABEB4160-BC90-4121-8BBF-2527C42A8252.jpeg

 

Tänä vuonna Mörkö-teemainen Hippalot väritti Hämeenlinnan Verkatehtaan minimonstereilla ja isoilla örkeillä. Kaksi festaripäivää pompittiin, tanssittiin, tutkittiin ja taiteiltiin. Nukketeatteriesitys Siiran Sirkusmatka oli lumoava, myös meidän aikuisten mielestä. Yllätyn joka kerta, kuinka hienoa ja laadukasta lastenteatteri voikaan olla. Esitys pohjautui Reetta Niemelän ja Saila Savolaisen samannimiseen kirjaan, joka lainattiin kirjastosta heti Hippaloiden jälkeen. Tarinaan ja esitykseen on ollut hauska palata yhteisissä lukuhetkissä.

Työpajatorilla taiteiltiin Flip Bookia sekä askarreltiin ja dubattiin dinosauruksia, Mörkö-seinälle sai tehdä oman mörkönsä, Metsänpeitto-näyttelyssä pääsi seikkailemaan kuin luonnossa ja valtavassa pomppuveistoksessa sai pomppia. Osallistuttiin Fridan kanssa myös Mörkö-tanssipajaan, jossa harjoiteltuja liikkeitä piti esitellä heti isälle, joka oli jäänyt parkkeeraamaan autoa. On ihana seurata, kuinka lapsi, joka nauttii tanssimisesta ja temppuilusta, mutta kuitenkin arastelee porukassa, pääsi ylittämään itsensä. 

 

044D91D8-03B8-4637-9D5B-23C75E3A3B7C.jpeg

441003E9-CBB1-47E0-95E4-65E4A3E07F46.jpeg

052A2A15-668D-4381-99DE-4D9620FFD87B.jpeg

9D8A62FE-5A8A-4F3D-9044-9A23347E13AB.jpeg

45479708-FF4D-4CF4-B37E-95A8FCD2E50F.jpeg

806C509E-113B-4D66-808C-48F7D8445761.jpeg

CCD01646-645F-4CBA-AC86-F5CC9F470648.jpeg

 

Sunnuntaina fiilisteltiin kesäpäivää Samae Koskisen keikalla. Biisit oli muokattu pienille korville sopiviksi ja ne sekä nauratti että liikutti, kuten aina. Frida seurasi keikkaa aluksi lavan edessä tosi fanin elkein, mutta väsymyksen saavutettua tuli välillä meidän kanssa viltille tai päätyi juoksentelemaan lavan edustalla. 

Erityishuomio ja -kiitos kuuluu myös festareiden ruokailumahdollisuuksiin. Kahvila Mokkamonsterissa oli nimittäin erityisruokavaliot huomioitu hienosti, oli gluteenitonta sekä kasvisruokaa kauramaidosta lähtien. Kahvilatarjoilujen lisäksi Mokkamonsterin lounasvaihtoehtona oli todella hyvää intialaista ruokaa, jonka mausteet oli mietitty pienimpiinkin suihin sopivaksi. 

 

A94FFF6F-6F47-4D16-83C2-1869F7A1F817.jpeg

03646B7B-A319-41B8-9E3F-45383F4500A7.jpeg

5EE99F78-B5BA-473B-AE3F-6BAC0E25617E.jpeg

 

Ensi vuoden Hippalot laitetaan taas kalenteriin, festarit järjestetään 1.-4.8.2019 teemalla kirjat. 

 

(Liput teatteriin ja tanssipajaan saatu.)

 

 

 

Lue lisää:

Kesän menovinkki: Lasten Taidefestivaali HIPPALOT

Hippalot-lauantai kuvina

Hippalot-perjantai kuvina

Viikonloppuna Hippaloille

Lasten Taidefestivaali Hippalot 2016

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN

Perhe Lasten tyyli Matkat Suosittelen

Reppukaupalla hyvää ja muutama hatunnosto päiväkodille

Paluu päiväkotiarkeen on alkanut ja homma tuntuu kaipaavan totuttelua vielä toisenkin viikon. Joka aamu Frida kysyy, Mihin me tänään mennään? Ja päiväkodissa juuri lähdön hetkellä ripustautuu tiukasti kaulaan. Työmatkalla lähetän lämpimiä ajatuksia niille vanhemmille, joiden lapsi on lomien jälkeen vaihtanut ryhmää tai jopa päiväkotia. Fridalla sentään kaikki on ennallaan, sillä tällä viikolla 3 vuotta täyttävä mukula vaihtoi isojen ryhmään jo kevättalven aikana. Se ei mennyt helposti, vaikka pienessä, alle 15 lapsen päiväkodissa muutos oli melko pieni. Perusteet isoihin siirtymisestä olivat hyvät, enkä minäkään epäillyt lainkaan päiväkodin huomioita omatoimisuudesta ja hakeutumisesta isompien seuraan. Vaihto tuli Fridalle, kuten myös meille, vain liian nopeasti. Vain parin päivän ilmoitusajalla. Samassa päiväuniaika muuttui, ja se olikin vaikein asia muutoksessa. Aavistelin uniajastaan ja unestaan tarkalle lapselleni koituvan tästä haasteita isojen ryhmässä ja yritin olla maalailematta piruja seinille. Kaksi viikkoa myöhemmin otin päiväkotiin yhteyttä, ettei tilanne enää voinut jatkua näin. Frida kiukkusi illat ja raivosi yöt. Väsymys meni totaalisen yli sekä lapsella, että siten myös vanhemmilla. Onneksi päiväkoti tuli vastaan ja järjesteli asiat niin, että Frida oli edelleen pienten rytmissä lounaalla ja päiväunilla, mutta oli muuten isojen toiminnassa mukana. Tällä järjestelyllä mentiin parisen kuukautta ja vaihto täysin isojen ryhmään tapahtui lopulta helposti. Päiväkotikaan ei tehnyt asiasta isoa numeroa ja itse luotin heidän tuntemukseensa. Koko järjestely on hieno esimerkki siitä, mitä voidaan tehdä, kun lapsen tarpeet otetaan etusijalle. Lopulta emme edes huomanneet käytöksestä, että Frida oli jo tovin syönyt ja nukkunut isojen kanssa. Kevät oli täynnä ihania retkiä ja nyt syksyn toiminta aloitetaan Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä. Kyllä isojen ryhmässä kelpaa olla.

 

87EB0DF5-03E2-4B38-BF82-D29F42067A08.jpeg

B1116F9F-BD83-4BD2-ACB9-B08218B2707C.jpeg

 

Frida saattaa edelleen nukkua yli kolmenkin tunnin päikkäreitä ja ehdoton minimi kaiken toiminnan ja normaalien iltatoimien suhteen on puolitoista tuntia. Siksi on hienoa, että päiväkodissa annetaan nukkua jopa reilun parin tunnin päikkäreitä, myös isojen ryhmässä. Paluu lomalta päiväkodin arkeen on hetkellisesti taas väsyttänyt typyä, ja kotimatkalla voikin jo tehdä toimintasuunnitelman yöpuulle. Uskon, että tahtiin palataan kuitenkin nopeasti.

Jotain kesäloman reissuilta voi onneksi ottaa mukaan myös päiväkotiin. Nimittäin ihanan Affenzahnin Kettu-repun. Reppu on ekologinen, kemikaaliton ja ergoniminen kaveri retkille. Vastuullisten Affenzahnin laukkujen ja reppujen materiaali, PET-polyesteri, valmistetaan kierrätetyistä muovipulloista. 

 

0B8F4C91-3911-48FF-A941-CF7892D3A7EA.jpeg

513FADB5-C440-4AAA-A40E-CEC581C021E0.jpeg

 

Repussa on hauskoja yksityiskohtia, kuten ulosvedettävä kieli ja kädet, jotka saa tarroilla kiinnitettyä esimerkiksi silmille. Toiminnallisia ominaisuuksia on useat taskut, pituuden mukaan säädettävä rintahihna, olkapäiden toppaukset sekä heijastimet edessä ja takana. Valikoimassa on pieniä ja isoja reppuja, olka- ja matkalaukkuja, sekä penaaleita, lompakoita ja toalettilaukkuja. Fridan iso Kettu-reppu kuuluu Affenzahnin uutuusmallistoon, joka lanseerataan myymälöissä tällä viikolla. Uuden malliston jälleenmyyjiä ovat A-T Lastenturva (Varisto ja Helsingin Stockmann), BabyStyle Oulu, Iloinen Heppu, KettuPenan Puoti, Kuopus, Lahjaduo.

 

7A92D068-9ABC-4164-AE6E-F9AD0A17E795.jpeg

91A84E31-5264-4E28-A9A5-2381F8F4A81D.jpeg

 

Tsemppiä kaikille päiväkotiryhmää vaihtaville ja muillekin arkeen totutteleville. Kohta ollaan taas ympyröissä kiinni!

 

 (Kettu-reppu saatu Kiddexiltä.)

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Perhe Lasten tyyli Vanhemmuus Vastuullisuus