Tapasin tänään naisen, joka oli tullut äidiksi viikko sitten. Yhtäkkiä, vuosien odottamisen jälkeen, hänestä oli tullut äiti kolmessa päivässä. Äiti pienelle adoptiovauvalle. 

Koskettava tarina sai minut miettimään.

Kun olin raskaana, ajatus siitä, että minusta tulisi äiti tuntui loppuun asti epätodelliselta. Tunsin sisälläni ihmisen, mutta minun oli vaikea ajatella, että pian se sama ihminen eläisi oikeasti kanssamme. Kun neuvolassa kysyttiin, mitä ajatuksia tuleva vauva herätti, sain järkyttyneitä katseita sanoessani, että se tuntui vielä epätodelliselta. Niinpä reaktion huomatessani korjailin sanani ja olin hiljaa jatkossa. Silti minulla oli 9 kuukautta aikaa valmistautua ajatukseen. Minusta tulisi äiti.

Minulla oli aikaa hypistellä vauvan vaatteita ja miettiä juuri meille sopivia tarvikkeita. Niitä turhiakin. Minulla oli aikaa unohtaa välillä, että minusta tulisi äiti. Tehdä asioita, joita ajattelin, etten hetkeen voisi tehdä. 

En osannut valmistautua äitiyteen. Tänään ymmärsin, ettei sillä ole merkitystä. Ei tarvitse olla valmis. On oltava valmis ottamaan vastaan äitiys. 

Huolimatta siitä, millainen matka äitiyteen on kuljettava, tunteiden kirjo on valtava. Ja jokainen niistä on sallittu.