Myönnän, että televisio on turhaan päällä aivan liian usein. Puhelin ja tietokone on lähes aina käden ulottuvilla. Myös imettäessä tai Fridan leikkiessä lattialla.

Pieniä, varastettuja hetkiä omaa aikaa.

Nopea kommentointi hyvän ystävän miespulmiin. En halua hävitä vauvamaailmaan.

Tapahtumia, uutisia, sosiaalista mediaa, blogia…

Viikonloppuna aloimme rajoittaa ruutuaikaa. Televisio on päällä vasta illalla, kun Frida on mennyt nukkumaan. Poikkeuksena lauantain Avara luonto. Puhelimen ja tietokoneen ääressä ollaan vain päiväunien aikana, tai silloin kun toinen meistä on Fridan kanssa. Allu totesi hyvin: ”Mitä enemmän netissä on, sitä vähemmän siellä on mitään.”

Niin. Netissä ei ole mitään niin ihmeellistä, etteikö lapseni ansaitsisi täyttä huomiotani. Etten minä kohtaisi tarkkailevien silmien loistetta.

”Nauti tuosta ajasta, vauvavuosi menee hetkessä.”

Tuntuu, että olisin juuri asian ytimessä. Käännekohdassa. Olla läsnä. Tallentaa muistoja sisimpään. Opettaa ja oppia mikä todella on tärkeää.

Vauva kokee maailman eri tavalla. Mietin usein mitä Frida näkee katsoessaan syvälle kattoon, kuin keskustellen. Mitä tahansa se on, tai vaikka se ei olisi yhtään mitään, hän kokee sen kiinnostavana. Vauvani ei tarvitse mediaa.

Ja minä aion olla se ystävä, joka ei aina välittömästi vastaa viesteihin.