2 x kardemummaa iholla

Yksi lapsuuteni vahvimmista tuoksumuistoista on peräisin mikkeliläisen AL-hallin karkki- ja maustekaupasta. Sekatavarakauppa oli isäni sedän ja hänen vaimonsa yritys ja sen Karamellissä tuoksui makeus ja mausteet. Kardemumma oli ilmeisesti mausteista voimakkain ja tallensi tuoksumuistiini lähtemättömän jäljen. Ei siis mikään ihme, että ihastuin siihen myös luonnonkosmetiikassa käytettynä. Mausteinen ja lämmittävä kardemumma rentouttaa, kohottaa mielialaa ja lisää aistikkuutta. Lisäksi sillä on voimakas antiseptinen ominaisuus. Nämä kaksi kardemummaista luonnonkosmetiikkaa ovat jääneet käyttööni ensikokeilusta lähtien. 

 

4C0E05E9-5D04-44C7-845E-A197689F27E1.jpeg

 

The Ohm Collection on lanseerannut suosittujen jauhemaisten deodoranttien rinnalle voidemaiset uutuudet, jotka on nyt saatavilla myös Suomesta. Oman kardemummaisen deodorantin sain testiin jo kevättalvella, kun Greenlips Beautyn tytöt kuulivat kardemumma-rakkaudestani. The Ohm Collectionin jauhemainen deodorantti on ollut minulla käytössä jo viime syksystä asti, ja olen ollut siihen aivan ihastunut. Voidemaiset deodorantit eivät ole aiemmin oikein vakuuttaneet vaikean levittymisen ja rasvaisuuden vuoksi, mutta tämän koostumus on tuntunut tarpeeksi kevyeltä. Ihan kuin levittäisi vartaloemulsiota. Deodoranttia on myös helppo annostella hyvin suunnitellun, hygienisen kierrekorkin avulla. Ilmatiiviin pakkauksen ansiosta synteettisiä säilöntäaineita ei tarvita lainkaan, ja deodorantti onkin täysin luonnollinen. Sitä ei myöskään haittaa lämpötilan muutokset. Kainaloissa on heti raikas, jopa hieman viilentävä tunne. Sensuelli kardemumman tuoksu tulee eteerisistä öljyistä ja raaka-aineet ravitsevat ihoa. 

The Ohm Collectionin deodorantit eivät ole ärsyttäneet ihoani koskaan, mutta tulee muistaa, että niitä ei saa käyttää heti sheivauksen kanssa. Oma nyrkkisääntö on, että illalla sheivataan ja aamulla levitetään deodorantti. Yöllä kainalotkin lepäävät. Joskus sunnuntaisin pidän kokonaan vapaata deodorantista, jotta ihon oma bakteerikanta saa palautua. The Ohm Creme Deoista löytyy lisäksi tuoksut Blue Lavender, Orange Blossom, Royal Hemp, Sacred Frankincense.

 

BB370EA1-7493-48D5-9669-13DDEDDA522A.jpeg

 

Less is More Greippi-Kardemumma vartalovoide tuoksuu ihanan raikkaalle ja antaa syväkosteuttavaa hoivaa iholle. Yksi sen parhaimmista ominaisuuksista on, ettei voide tee ihoa rasvaisen tuntuiseksi, mutta kosteuttaa tehokkaasti ja parantaa ihon kuntoa näkyvästi. Kardemumma jää iholle miellyttävän mietona tuoksuna, joten sen voimakkuudesta tai ärsyttävyydestä ei tarvitse olla huolissaan. Luonnolliset ainesosat muodostavat oikean tehopakkauksen suojaavilla ja heleyttävillä ominaisuuksilla. Eteeriset kardemumma- ja valkoinen greippiöljy virkistävät ja puhdistavat, kaakaovoi kuljettaa rakennusaineita ihon pintakerrokseen asti, sekä greipinsiemen- ja safflorinkukkaöljy lataavat ihoon antioksidantteja ja silottavat. Hinta on melko korkea, mutta tästä elämyksestä olen valmis maksamaan. Riittoisuutta voi parantaa levittämällä vartalovoide kostealle iholle, jolloin se imeytyy myös paremmin. Sarjassa on meille kardemumman ystäville myös suihkugeeli ja lisäksi Less is Moren Organic Colognes tuoksusarjan Green Magic -luomutuoksu sisältää kardemummaa yhdessä valkoisen greipin, korianterin ja appelsiininkukan kanssa. Ayervedisessä lääketieteessähän kardemummaa pidetään lemmenrohtona, mutta se myös piristää ja auttaa keskittymään. 

 

 

BEFF6CB6-DCF1-4CDC-AB50-0E1562F0F700.jpeg

198AE740-F54B-4657-B40D-8A28352758EC.jpeg

 

(The Ohm Collection voidemainen deodorantti on saatu testiin ennen lanseerausta.)

 

Lue myös:

Voidemainen vai jauhemainen? Alumiinittomat deodorantit käytössä

Vaihdoin synteettiset tuoksut luonnollisiin: Less is More Organic Colognes

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN

Kauneus Iho Testit Vastuullisuus

Häähumua ja hengailua Tallinnassa

Viikonloppuna juhlittiin häitä ja nautittiin pienestä minilomasta Tallinnassa. Hääpaikka oli upea Glehnin linna, jossa riitti paljon ihmettelemistä myös Fridalle. Lähes kaikki häissä ja juhlapaikassa herätti kysymyksiä, enkä ihan kaikkiin osannut antaa mukulaa miellyttävää vastausta. Niinpä esimerkiksi linna pelotti aluksi, koska ajatus prinsessoista ja ritareista oli Fridalle liikaa. Kukapa olisi arvannut. 

 

BD4D5AB9-DBD8-4814-986E-1D62C2335D01.jpeg

3B5CE62F-6784-435E-A4DA-6A04D58423D5.jpeg

13A9640A-BFF8-4EBA-AA4A-672F6562186E.jpeg

25DAC64F-60F0-45E1-BBEE-1475F6E7CDCA.jpeg

A31176E4-8F8C-4497-9162-A46811B0A897.jpeg

 

Lopulta jännitys hävisi ja juhlissa viihdyttiin iltaan asti, ja hyvä niin, sillä Fridan mielestä häissä oli parasta tanssiminen. Tai tarkemmin ”tanssiesitys” eli hääparin tanssi. Itselleni lisäsin muistiinpanon matalista kengistä aina, kun ollaan lapsen kanssa juhlissa. Perässä juokseminen ja lapsen kantaminen linnan jyrkissä portaissa olisi ollut mahdotonta korkeilla koroilla. Toisaalta luonto on ilmeisesti varmistanut tämänkin paisuttamalla jalkoja raskauden jälkeen niin, että niihin on vaikea löytää sopivia korkokenkiä.

 

E418E224-58B2-4B1B-9C51-E2D66347A864.jpeg

B6C3F682-4488-4129-8523-2AB13D472D81.jpeg

 

Häiden jälkeinen päivä oli varattu uimiselle ja hengailulle Telliskiven ja Kalamajan alueella. Yövyimme Tallink Spa & Conference hotellissa, joka kylpylän ansiosta oli oikein toimiva valinta lapsiperheelle. Erityisen hyvää oli myös se, että saimme huoneen jo aamupäivällä, heti kun saavuimme Tallinnaan, joten pääsimme laittamaan Fridan päiväunille ja valmistelemaan itsemme juhlakuntoon. 

Telliskivessä on ihana kävellä ja inspiroitua ympäristöstä, rakennukset ovat upeita, F-hoonen ruoka ei petä koskaan ja shoppailumahdollisuudet ovat hyvät. Kerron myöhemmin tallinnalaisesta kenkämerkistä, jonka käsityönä valmistetut kengät sain vihdoin käsiini. 

 

023E3B19-3B3B-4EA1-9BA1-056F698C4E7F.jpeg

58BDD02A-72F2-43FF-9566-6DB0D35E9781.jpeg

65B611C7-E40B-46A9-8A44-FD4FA8CC1ACB.jpeg

9E98546B-220B-4F26-987D-8B233A5AF41A.jpeg

1127C87E-D5D3-4B93-AA98-D79978CECDD4.jpeg

242AEB4E-60DE-4071-80F2-CCCD1E3DDD39.jpeg

1F508062-5302-4012-8F17-5F8D6C1529CA.jpeg

F139339F-8BE0-42E4-9873-3B178209273C.jpeg

13376B1C-6B72-4091-AA37-100D61547361.jpeg

D870DA5C-1D77-41FC-AD27-2BCAB7BDE138.jpeg

E5FE014B-B9C6-4188-A91E-F8CFD37C8F34.jpeg

 

Paluumatkalla Frida yllätti haluamalla kasvomaalauksen laivan leikkipaikalla. Päättäväisin elein typy käveli maalauspöydän etten ja ilmoitti haluavansa ”ton mustan”. En ollut varautunut esittelemään kantaani myrkkymaaleista ja muoviglittereistä, mutta olin varma, että jos lapseni uskaltaa ylittää itsensä ja istua vieraan ihmisen eteen maalattavaksi, hänen kuuluu saada kasvomaalaus. Viikonlopun minilomalta palattiinkin lepakko poskessa. 

 

 

 

Tallinnassa aiemmin:

Puistopäivä Tallinnassa

Tuliaiskosmetiikkaa Tallinnasta: Kylpyporetta ja -vaahtoa

Spurtti Tallinnaan

Tytöt Tallinnassa ja ”hätä-Costeau”

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Perhe Lasten tyyli Matkat Suosittelen