Mielikuvitusystävä muutti taloon

Meille on muuttanut Anna.

Aiemmin Anna on esiintynyt hieman epäselvillä asiayhteyksillä Fridan jutuissa, oikeastaan ainoastaan leikissä, jossa esitellään piirustuksia Pikku Kakkosen Postin tapaan. ”Anna on lähettänyt tämän kuvan. Anna on kertonut, että uudessa päiväkodissa ei saa jutella aikuisille.” Viime päivinä on selvinnyt tarkempia yksityiskohtia tästä uudesta ystävästä. 

”Mä olin täällä eilen Annan kanssa pomppimassa.”

”Isi ja äiti asuu täällä. Mä asun Annan kanssa täällä.” Frida sanoo ja osoittaa Google mapsista ensin Kanadaa ja sitten Seinäjokea. 

”Saisinko mä mennä joskus Annan luo? Anna kiipeää puuhun, tutkii lehtiä ja syö kirsikoita. Mä poimin mustikoita puutarhasta.”

”Annan päiväkoti on Aleksis Kiven kadulla. Me oltiin Annan kanssa tuolla ravintolassa korkealla ja tuolla Anna asuu, vilkutetaan!”

 

CED5DCEC-22F0-4C1F-8EAF-76C8BD722633.jpeg

9ECBE5BD-3C1A-40CD-B523-608B3BA9ABD5.jpeg

 

Olemme yrittäneet kysellä Annasta lisää, missä he ovat tutustuneet ja miltä hän näyttää, mutta tiedämme vain, että Anna on Fridan ystävä. Tarinoita on tietysti hurjan suloista kuunnella. On myös ihana seurata miten mielikuvitus ja kyky ideoida kehittyy. Paras siis toivottaa Anna tervetulleeksi meille.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Perhe Lapset Lasten tyyli Vanhemmuus

Supervoimani on nukahtaminen, ei nukuttaminen

Tiedätkö sen tunteen, kun heräät lapsen viereltä ja olet menettänyt puolitoista tuntia rauhallista ilta-aikaa?

Minulle käy niin usein. Nukutan lapseni nukuttamalla itseni. Homma ei ole lainkaan suunniteltua, sillä viimeiset ajatukseni voivat liittyä makuuhuoneesta lähtemiseen ennen kuin Frida nukahtaa. Joskus nukahdan jo kirjaa lukiessa. Supervoimani taitaa siis olla nukahtaminen silmänräpäyksessä. Yleensä minun nukutusvuorolla Allu tulee herättelemään puoli kymmenen maissa, eli kun aikaa on kulunut se puolitoista tuntia. 

Eilen illalla Allu oli ulkona ja minä tietysti nukutin Fridan. Heräsin 23.30 kun vieressäni pyörivä mukula vaati uutta vaippaa. Vaihdoin vaipan sängyssä ja jäin silittelemään Fridaa uuteen uneen. 2.00 heräsin siihen, etten ole vieläkään siirtänyt lasta omaan sänkyynsä, enkä toisaalta tehnyt mitään muutakaan. Allu tuli kotiin samalla, kun hipsin makuuhuoneesta hammaspesulle. Kaikki tekemättömät asiat, jotka olin suunnitellut tekeväni viettäessäni omaa aikaa lauantai-iltana, siirtyivät taas jonnekin tulevaisuuteen. Ärsyttävää. Olin suunnitellut tekeväni Voimavaroja vanhemmuuteen –verkkokurssin harjoituksia ja lukevani sen aineistoa. Vastailla sähköposteihin ja ehkä vielä kirjoittaa blogia tai Mom’s one line a day -kirjaa, joka taas on jäänyt täyttämättä. Mutta nukuin 11 tunnin yöunet muutamalla väliherätyksellä. Lähimainkaan sellaisia unia ei olekaan nukuttu sitten ensimmäisten vauvakuukausien, joten ehkä ne olivat ihan tarpeelliset unet. 

Sitä se valmennuskurssikin opettaa. Olla myötätuntoisempi itseä kohtaan, sekä suojata ja hoitaa omaa tahdovoimaa. Onhan nukkuminen tavallaan omaa aikaa parhaimmillaan. Voisi ehkä useamminkin antaa itsellensä luvan jatkaa hyvin alkaneita unia aamuun asti. Olo on ollut tänään nimittäin aika hyvä. Sitä paitsi Allu vei Fridan Leikkiluolaan ja minä olen paitsi siivonnut, myös tehnyt niitä omia juttuja. 

 

file.jpeg

 

Kumpi teillä nukahtaa ensimmäisenä, lapsi vai vanhempi?

 

 

Lue myös:

Kaikki ne tunnit jotka olen menettänyt

Väsymyksen tragikomedia eli kun äiti on vähän väsynyt

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Perhe Hyvä olo Lasten tyyli Vanhemmuus