Pois pinnasängyn viereltä
Suunnitteluvihkossani, johon kerään otsikoita ja kirjoitusaiheita, on viime aikoina odottanut työstöä aika monta juttua. Yksi niistä on raakile idealtaan Öisin lapsestani tulee _____ (tähän jotain riivaajaan viittaavaa) ja minusta _____ (tähän jotain vielä pahempaa). Yöt menivät alkuvuoden päiväkodin aloituksen, ja sitten kuukauden sairastelujen vuoksi aivan väärään suuntaan. Yöt täyttyivät herätyksistä ja pinnasängyn vierellä kyykkimisestä tai vieressä mylläävästä mukulasta. Täydellinen ajoitus opiskelujen ja Allun kahden päällekkäin tehtävän työn alkuun. Tietysti.
Maaliskuussa, kun kaikkien sairastelut helpottivat, päätimme, ettei Fridaa oteta enää meidän väliin yöllä. Se vaati aika monta yötä istumista sängyn vierellä. Vuorottelimme, jotta heräämisessä pysyisi joku tolkku. Allun kanssa Frida rauhoittui helpommin, mutta minä saatoin joutua tekemään peräkkäin jopa kahdeksan yritystä, kunnes Frida ei enää herännyt siihen, että lähdin sängyn viereltä. Parin tunnin päästä homma alkoi alusta. Joskus luovutin ja nukahdin itse lattialle tunniksi. Vihdoin yöheräilyt helpottivat ja nykyään saamme nukkua suurimman osan öistä ilman herätyksiä. Suunnitteluvihkon otsikko ei ole enää ajankohtainen. Onneksi. Jäljellä on silti tavoite saada Frida nukahtamaan ilman apua tai meidän läsnäoloa. Viimeksi sitä tapahtui tytön ollessa alle puolivuotias.
Osallistuin Ipanaisen järjestämälle Taaperoiden ja leikki-ikäisten uniluennolle. Omat keinot ei selvästi riitä, eikä unikoulujen kahlaaminen kiinnosta (miten sillä sanalla onkin niin negatiivinen mielikuva päässäni?!). Luennolta sai tietoa lapsen unesta ja vinkkejä omaan tilanteeseen. Sen ohjeet noudatti turvallisen kiintymyssuhteen rakentamisen periaatteita, lasta ei huudateta. Perheiden valintoja nukkumisjärjestelyistä tai valinnoista ei arvosteltu eikä kommentoitu. Tunnelma oli pehmeä ja hyväksyvä.
Haluan ymmärtää ennemmin kuin suorittaa.
Suurin osa lapsen uneenkin liittyvistä asioista on ihan terveellä järjellä ajateltavissa. Kunnes rypee väsyneenä keskellä unen, tai yleensä vielä unettomuuden, suota. Päälle vielä lapsen odotettua isompaa temperamenttia ja huomaakin vain selviytyvänsä yö kerrallaan. Luento antoi motivaatiota, eväitä ja ymmärrystä erityisesti seuraaviin asioihin:
Unisyklit. Lapsi hyötyy aikaisesta unesta. Kuten aikuisella, lapsellakaan puolenyön jälkeiset tunnit eivät ole stressihormonien kannalta hyödyllisiä. Aivot eivät pääse ylirasittuneeseen tilaan, kun lapsi menee nukkumaan aikaisin. Jos nukahtamisessa on vaikeuksia, kannattaa nukkumaanmenoa aikaistaa huomattavasti. Unisykli ja keventyvä uni selittää myös miksi niin moni lapsi herää juuri puolenyön aikoihin. Viideltä aamuyöllä uni on jo niin kevyttä, että jos lapsi ei osaa nukahtaa itse uudestaan, häntä on enää vaikea nukuttaa. Unisykli taaperoikäisellä on 1,5 tuntia, eli puolentoista tunnin välein uni on niin kevyttä, että lapsi herää helposti. Nukahtamisen jälkeen menee 20 minuuttia, ennen kuin lapsi on uudestaan syvässä unessa. Se selittää sen, miksi Fridakin herää parketin napsahdukseen tai siihen, kun olen päässyt omaan sänkyyn ja vedän kahisevan peiton päälleni.
Nukahtamistilanne. Se mikä on mukana tai ympärillä nukahtaessa, tulee olla paikallaan lapsen herätessä. Tutti voi olla hyödyllinen, jos lapsi löytää sen itse suuhun. Äiti ei ole hyödyllinen, jos äiti ei aio olla kokoaikaa vieressä. Hyödylliset uniassosiaatiot tukevat lapsen itsesäätelytaitoa.
Opetusmenetelmät. Eli ne unikoulut. Jos valitsee käyttää jotakin menetelmää se toki auttaa olemaan johdonmukainen. Ehkä unikoulu onkin enemmän vanhempien apu, muistutus olkapäällä, kun tekisi mieli mennä (muka) helpomman kautta ja todellisuudessa sekoittaa pakkaa entisestään. Toinen olkapäällä istuva muistutus on muuten myös se, että aikuinen menettää pelin jos menettää malttinsa.
Uniluennosta on nyt vajaa kaksi viikkoa ja olemme edistyneet jo pienin askelin. Liian monena iltana nukkumaanmeno myöhästyy käytännön syistä ja kahdeksalta hampaiden pesu on usein työn takana. Toisaalta Frida saattaa nukkua päiväunia neljään asti, joten sellaisina päivinä iltasatu kahdeksan jälkeen on ihan toimiva. Illan aikataulua pitäisi ehkä pystyä paremmin muokkaaman päivän mukaan. Ainakin nyt vielä, kun olemme kotona.
Olemme käyttäneet Tulen takaisin pian -menetelmää, ja suurin yllätys on ollut, että lukuunottamatta yliväsymyksen iltoja, Frida on jäänyt rauhallisesti sänkyyn. Siis se sama tyttö, joka aiemmin protestoi jos lähden sängyn viereltä metrin päähän. Huomaan, että nyt ainakin alkuun tarvitaan hetki silittelyä sängyn vierellä vielä vierekkäin luettujen iltasatujen jälkeen. Pari, yleensä harvinaista yöherätystä on sattunut myös, mutta tyttö on nukahtanut helposti itsekseen. Tutti aiheuttaa nukahtamisessa vielä haastetta, sillä Frida lennättää sen lattialle huvikseen ja etenkin silloin, kun haluaa meidät lähelle. Väitän ja myönnän, että olen varmasti itse tarvinnut enemmän tuttia (eli siis Fridaa syömään tuttia), kuin tyttö itse. Tutin heitteleminen on sitä paitsi ihan todella ärsyttävää, mutta olen siirtänyt tutista luopumista siihen, että saan opiskelut päätökseen. Vaikka Frida ei syökään tuttia kuin nukkuessa tai nukahtaessa, uskon, että siitä luopuminen vaatii voimansa meiltä kaikilta.
Frida nukahti eilen omaan sänkyyn niin, että minun piti käydä huoneessa vain kerran antamassa tutti lattialta. Tunnin kuluttua tutti kolahti lattiaan, mutta vaatimuksia sen nostamiseen ei kuulunut. Tänään heitetään varmasti lisää tutteja kaapista roskiin. Frida sanoo ”vauva” ja vilkuttaa roskikselle laittaessaan oven kiinni.
Kerron myöhemmin vielä miten tilanne elää!
*Osallistuminen uniluennolle saatu blogin kautta.
Lue myös:
Auttaako perspektiivi väsymykseen