Romahdus klo 22.14
Klo 22.14 selvisi, ettei Allu tulekaan vielä tänään kotiin työmatkalta. Seurasi romahdus, perhekalentereiden googlettamista, viestejä ja lopulta ihan ok olo.
Viime yönä ainoa toivo oli, että seuraavana yönä saisin apua Allulta, jos en jaksaisi enää yrittää saada Fridaa rauhoittumaan. Makasin puolitoista tuntia lattialla toinen käsi pinnasängyssä, kunnes viimein aamuyöstä nostin tytön viereeni.
Kukapa olisi väsyneenä parhaimmillaan.
Sillä, missä kohtaa, ja kummalla työmatkan todellinen kesto oli sekoittunut, ei ollut mitään väliä. Mutta kuinka selviäisin seuraavasta yöstä rauhallisena?
Haasteen edessä on löydettävä ratkaisuja. Perhekalenteri. Millainen se Kanelimaan Perhekalenteri olikaan? Todellisuudessa luulin, että kalenterille olisi käyttöä vasta äitiysloman jälkeen, mutta nähtävästi kommunikointimme on saanut vauvan kokoisia kolhuja.
Rakas ystävä kirjoitti, että omat periaatteet menevät jossain vaiheessa romukoppaan, ja että pikkuiset oppivat varmasti nukkumaan ennen pitkään. ”Tee vain kaikki helpoksi itselle, turha yksin on kärvistellä.”
Allun kanssa viestittely meni hassutteluksi ja viimeiseksi sain vielä rohkaisevia ja rakastavia sanoja.
Klo 23.10 olo oli jo ihan ok.
Menen nukkumaan rauhassa.
Onhan minulla vertaistukea ja järkkymätöntä rakkautta.
Kuva: Weecos