Tag: ihmeellisiä asioita

Lauantaina aivan yhtäkkiä ja yllättäen, kesken vaipanvaihtoa helsinkiläisen ravintolan vessassa, Frida totesi: ”Isi on mun tyttö ja äiti on mun mahassa.”      Mahdollisuuksien täyteistä viikkoa!       Lue myös: Mukulan suusta: Vaimo Mukulan suusta: Äiti työpaikka Mukulan suusta: Äiti koko ajan pomon kanssa Mukulan suusta: Millainen äiti on paperilla? Mukulan suusta: Isänpäiväkortti Mukulan […]

Jos mietin asioita, jotka yhdistävät minua ja Allua, luettelisin ensimmäisenä tyyli, tausta ja huumorintaju. (Allun sanoin ne olisivat kuulemma lapsi, avioliitto ja vuokrasopimus.) Tyylissä erityisesti tapa inspiroitua ja ihan vaan samankaltainen visuaalinen silmä. Siksi ei ole ihan tavatonta, että pukeudumme vahingossa samantyylisiin vaatteisiin tai valitsemme tismalleen samoja asioita sisustukseen, tai innostumme samanlaisista jutuista. Olen ainoastaan […]

Minä olen meistä Allun kanssa ehdottomasti se, joka pitää päivämäärät ja suunnitelmat hallussa. Töissä tilanne on paljon tasaisempi, ehkä jopa päinvastainen. Siitäkin huolimatta, että äitiyden tuoma ajatustyö (jota kai metatyöksikin kutsutaan) on kuormittanut muistikapasiteettiani niin, että ihmetten itsekin välillä kuinka hattarapäiseksi olen muuttunut. Vaikken enää muista ulkoa jääkaapissa olevien ruokien parasta ennen päiväyksiä, tietty kontrollintarve […]

Fridan hiukset ovat saaneet kasvaa vallattomaksi, latvoista kihartuvaksi pörröpääksi siitä lähtien, kun tasan vuosi sitten kävimme kampaajalla leikkaamassa vauvahiukset. Silloin hiukset olivatkin leikattu aivan lyhyiksi niskasta ja korvallisilta. Täysin piikkisuoria hiuksiani hän ei siis perinyt, mutta liukkaan ja helposti takkuuntuvan hiuslaadun kylläkin. Yleensä hiukset ovat päälaelle kerätyllä ponnarilla, mutta etenkin kotona se häiritsee Fridaa usein […]

Viime kesän reissuilta on jäänyt yksi löytö kaivelemaan. Jyväskyläiseltä kirpputorilta, ehkä jostain sieltä Seppälän suunnilta, löysimme nauruhermoja kutkuttavan lippiksen. Allu -one step ahead. Kaikessa kamaluudessaan ja naurettavuudessaan parasta lippiksessä oli, että teksti oli aivan oikeassa. Merkitys korostui mitä pidemmälle syksyä mentiin. Allu on paitsi aviomieheni, yksi upeimmista kollegoistani. Draivillaan, visiollaan ja ratkaisukyvyllään inspiroiva energinen moniasiantuntija. Lisäksi […]

Riveiltä ja rivien välistä, ja ehkä etenkin instaa seuraavat lukijat ovat huomanneet syksyn ja alkutalven ottaneen koville. Moni juttu muuttui töiden ja päiväkodin aloituksen myötä, ja pitkään jatkunut epätietoisuus ja voimavarojen rajoilla eläminen on haastanut perhe-elämää. Luonnollisesti myös uhma-aika seurasi 2-vuotissyntymäpäivää siihen samaan syssyyn.  Mutta nyt jokin on muuttunut! Uhma-mukulasta tuli joulun myötä leppoisa pälpättäjä, […]

Otsatukan kasvattamisen ensikuukaudet olivat tietysti ärsyttäviä. Niiden aikana kuvattiin lisäksi paria mainos- ja taidejuttua, joita katsoessani nyt näen kasvoillani ainoastaan kasvatusvaihetta. Toisaalta pahin aika meni nopeasti ohi, ja nyt otsis ylettyy jo ponnarille päälaelle!      Omaksi yllätykseksi wet look alkoi myös kiinnostaa, mutta en ole rohkaistunut vielä kokeilemaan kunnolla. Kerron myöhemmin onnistunko. Jos emmit […]

Tiukan vuoden päätteeksi halusin koostaa muutakin kuin instagramin yhdeksän tykätyintä kuvaa. Jotain myönteistä omasta vuodesta, että muistaisin sen olleen muutakin kuin voimavarojen kamppailua ja epätietoisuutta tulevaisuudesta.    9 parasta omassa vuodessani 2017 olivat:   1. Lisäaika kotiäitinä. 2. Koti täynnä naurua ja pari arjen viihdetaiteilijaa. 3. Rennompi suhtautuminen asioihin. 4. Oma aika. 5. Tunne- ja tietoisuuskurssit, sekä Avoimen […]

Allun kahden viikon työmatka päättyi lopulta, mutta kotiintulo oli hieman nihkeä. Rooman reissun jälkeiset neljä päivää olivat täällä kotona uhman uuvuttavat ja päättyivät vielä flunssaisen lapsen yövalvomisiin.  Laitoin Fridan perjantai-iltana nukkumaan ja ihan varmuuden vuoksi otin puhelimen taskuun. Jos sattuisin nukahtamaan itsekin. Allulla ei ollut avainta, sillä hän oli jättänyt sen siskolleni, joka asui meillä […]

Kaisaniemen, tai siis nykyisin Helsingin Yliopiston, metroasemalla on ollut jo vuodesta 1995 valoteos Verkosto. Laituritason vitriineissä on yksittäisiä neonputkia, joiden impaktia olen useasti kyseenalaistanut. Onneksi lapseni osasi oikaista tämänkin harhaluuloni ja avata silmäni. Useita kertoja ajaessamme metrolla aseman ohi, Frida huusi rattaista ”sammakko!” Ehdin aina nähdä vain vihreän rinkulan. Oli pakko mennä erikseen katsomaan tätä […]