Väsymyksen tragikomedia eli kun äiti on vähän väsynyt
Allun kahden viikon työmatka päättyi lopulta, mutta kotiintulo oli hieman nihkeä. Rooman reissun jälkeiset neljä päivää olivat täällä kotona uhman uuvuttavat ja päättyivät vielä flunssaisen lapsen yövalvomisiin.
Laitoin Fridan perjantai-iltana nukkumaan ja ihan varmuuden vuoksi otin puhelimen taskuun. Jos sattuisin nukahtamaan itsekin. Allulla ei ollut avainta, sillä hän oli jättänyt sen siskolleni, joka asui meillä matkamme aikana. Heräsin tarkistamaan puhelinta, jossa oli 8 vastaamatonta puhelua ja nämä viestit:
Ei ollut iloinen kotiinpaluu. Italian lennonjohtajien lakon vuoksi jo aamusta lentokentällä päivystänyt aviomies meni suoraan nukkumaan minun säilyttäessä koiranpentu-ilmettä aamuun asti. Huumoria sikeäunista vaimoa ja koko surkuhupaisaa tapahtumaa kohtaan löytyi lopulta lauantaina.
Minua naurattaa edelleen se, etten ole herännyt edes ovikelloon. Ja, että ajoin mieheni kaljalle väsymykselläni.
Työmatkoissa ja unihommissa on ennenkin sekoiltu:
Vaimon tunnustuksia vauvavuodesta