Hyvän maun rajoissa

Olen kuvaillut kotini sisustustani piripäiväkodiksi (eli happopäisen lastentarhaopettajan sisustamaksi, selvä mielikuva, eikö vain?). Edellisessä kodissani päätin hetken mielijohteesta tapetoida eteisen ananastapetilla (koska miksi ei?), kuljettelen muutosta toiseen mukanani muovisia krääsäkissoja ja viimeisimpiin kotihankintoihin lukeutu punaiset neonpusuhuulet.

Hyvän maun konsepti mietityttää minua usein silloin, kun olen käynyt minimalismia ja kollektiivisesti tunnustettua keskiluokan määrittämää hyvää makua huokuvissa kodeissa. Rakastan suuria vaaleita pintoja, betonia ja “oikeilta taiteilijoilta” hankittuja teoksia, mutta  viehätykseni kaikkeen ylitsepursuavaan ja kitschiin puskee minua aina lisäämään jotain ylimääräistä, rumaa, liikaa kaiken minimalismin keskelle.

Tässä on mun pari lempiasiaa kotona tällä hetkellä: sekopäinen ruusupöytäliina ja ihana neukkuposliinikahvikannu.

Olen myös kokenut alemmuudentunnetta siitä, että lähipiirilläni on harmonisesti ja tarkasti sisustettuja koteja, joiden yksityiskohdat on mietitty viimeistä piirtoa myöten. Minulla on aina petaamaton sänky, joka natisee, vähän rispaantunut matto ja käsisaippuapumppukin marketista eikä ekologista, maatuvaan kääreeseen pakattua palasaippuaa.

Minun kitschinen sisustukseni on aika harkittu kaikessa sekavuudessaan, ja sillä tavalla tutusti vastavirtaan pohjoismaisesta minimalismista. Niin kuin me kaikki, opin näkemään tietyt jutut kauniina, kun olen niitä tarpeeksi tuijotellut. Minullakin on musta vintage-nahkasohva ja pari perittyä lasiesinettä. Minun vastanrannankiiskeyteni on turvallista sellaista, sillä minulla on oma lokeroni, johon sujahdan. Vähän niin kuin teininä, kun halusi olla erilainen ja pukeutua juuri samalla tavalla kuin omat ystävänsä.

Tässä ihan kasuaalisti vaan sohvalla hengailen enkä lainkaan poseeraa.

Yritän pyrkiä pois keskiluokkaisen hyvän maun ylivallan alta. Kaiken kotona tai vaatekaapissa tai elämässä yleensäkään ei tarvitse sopia yhteen. Voi käyttää mustia kenkiä ja ruskeaa takkia. Voi iloita muiden mielestä rumasta pellemaljakosta. Voi tykätä makaronilaatikosta. Yritän ottaa sisustusfilosofiakseni sen, että minun mielestäni hauskat ja kauniit esineet sopivat yhteen, koska minä tykkään niistä.

Kehopositiivisuuden lisäksi Randolfin hipat on ehdottomasti myös kotipositivisuuden kannalla! Kotiin voi kutsua kavereita, vaikka on vähän sotkuista ja pyykit kuivumassa keskellä olohuonetta, kotona saa olla eri ajoilta ja eri paikoista löydettyä juttuja, jotka eivät ihan sovikaan yhteen, jos niistä itse tykkää.

Tärkeintä on fiilis, mikä on, kun kotiin tulee. Haluan, että mun kotona on hassuttelevaa eikä niin kovin vakavaa.

<3: Laura

Kommentit (6)
  1. Loistava kirjoitus! Samaistun niin täysin! Haluan myös oman kotini näyttävän minulta; tätä ei tosin kaikki ymmärrä ja esim. sain kerran lahjaksi skandinaavisen pelkistettyä sisustusta suosivalta kälyltäni Konmari-kirjan.
    Päätin noudattaa kirjan ohjetta (siis se jorina siitä, että jos tavara ei tuota iloa tai ole käytännöllinen, niin laita se eteenpäin): nakkasin sen kierrätykseen ja kyllä heti helpotti! Sisustusta en kyllä muuttanut sitten millään tavalla.

    1. Aivan mahtava tarina! 😀 Ja täysin KonMari-oppien mukaisesti.

  2. Olipa ihana ja vapauttava postaus! Mediaan tuodaan liikaa vain siloteltua pintaa, tällaista säröä tarvitaan – sitähän useimpien elämässä todellisuudessa kuitenkin on <3

    1. Kiitos! Vapautumisen tiellä tässä ollaan myös kotipaineiden suhteen, ei vain kehopaineiden.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *