Saara Särmä julisti kaimaansa Saara Turusta Kansan uutisten kolumnissa neroksi ja me hippaajat olemme taipuvaisia uskomaan samaa. Siinä missä Turusen proosa on hyvin arkista autofiktiota, lähellä “tavallista maailmaa”, teatterissa Turunen nojaa absurdiuden ja selittämättä jättämisen voimaan.

Turusen Q-teatterille käsikirjoittama ja ohjaama Medusan huone on mitä ajankohtaisin näin #metoo-liikehdinnän jälkimainingeissa ja erityisesti kevään eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Näytelmässä pohditaan sitä kenen tarina ansaitsee tulla kerrotuksi, miksi mies on ihminen ja nainen aina nainen ja mitä sukupuoli oikeastaan tarkoittaa.

Medusan huoneesta ei huumoria puutu. Lavalla nähdään kananainen sekä kansallislaulumme, Säkkijärven polkan, tahtiin tanhuava miessika. Olimme näytöksen ainoat ei-lukiolaiset katsojat ja saimme katsomon hämyssä seurata nuorisolaisten reaktioita. Turusen twinpeaksmäinen ote upposi nuorisoon, joka istui hiljaa koko näytöksen ajan.

Medusan huone on visuaalisesti mehukas. Teos tuntuu jatkavan “Q-teatterityyliä”, joka näkyi esim. Arki ja kauhu -esityksessä. Lavastus ja puvustus tarjoaa katsottavaa alusta loppuun saakka.

Edellä kuvaillusta voisi päätellä, että Medusan huoneessa ei ole päätä eikä häntää, vaan vaikeaselkoista pierupullametaa* – mutta mitä vielä! Teos on hämärän rajamailla taiteileva, mutta ehdottoman eheä kokonaisuus. Teoksen voi nauttia sellaisenaan, tai tulkita kilpaa teatteriseuran kanssa pitkälle aamuyöhön.

Ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa, Saara Turunen ja työryhmä!

<3: Mertta & Laura

Kuvat:Aino Nieminen / Q-teatteri

*Erään tanssitaiteilijan pierupullien heittelykohtaus jätti trauman Mertan sieluun.

Minun ja joogan yhteinen polku alkoi ehkä vuoden 2009 tienoilla Tampereen yliopiston liikuntapalveluista. Astangajoogan peruskurssille oli niin paljon tulijoita, että kurssille pääsijät piti arpoa. Minä olin yksi onnekkaista, jotka pääsivät joka torstaiaamu klo 8 Atalpalle hikoilemaan paikallisen kunnianarvoisen joogin kanssa.

Inhosin sitä joogakurssia koko sydämeni pohjasta. Ensinnäkin muutenkin aamu-uniselle opiskelijalle oli täyttä helvettiä raahautua noin aikaisin aamusta mihinkään. Toiseksi tunsin koko ajan vain epäonnistuvani. Lihakseni eivät riittäneet pitämään minua hämmentävissä asanoissa ja vaikka olen luonnostani venyvä, tuntui ettei mikään riittänyt. Aina piti puskea enemmän. Kävin kurssilla reilun kuukauden enkä enää mennyt takaisin.

Yhden astagajoogakokemuksen syvällä rintaäänellä pääsinkin sitten sanomaan, että jooga on paskaa, inhoan sitä, ei sovi minulle, ihmiset vaan hajottavat itsensä ja mitä helvettiä se kaikki huruilukin on (olen edelleen anti-huruilija joogan suhteen, mutta ymmärrän, että se on osa joogan henkistä puolta ja jotkut saavat siitä harjoitukseen ja elämäänsä paljon, vaikka itse en saakaan). Pysyin vahvasti kannassani jämäkästi vuoteen 2016, jolloin ystäväni houkutteli minut mukaan ILMA-joogastudiolle.

Martan opetus oli kaikkea muuta kuin mistä minulle oli jäänyt karmeita ja ankeita muistoja. Marta on lempeä mutta jämäkkä, kannustaa ja auttaa ja säkenöi jotain sellaista taianomaista läsnäoloa, jota harvoissa ihmisissä on. ILMAn flow- ja hathajoogatunneilla innostuin joogasta ensimmäisen kerran. ILMA tarjoaa nimensä mukaisesti pääasiallisesti ilmajoogaa, mutta kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa myös Martan muita tunteja (ja tämä ei ole mitenkään vastikkeellinen tai muunlainen yhteistyö, vaan täysin omiin kokemuksiini perustuvaa ylistystä!).

Koska olen kotihiiri ja yritän keskittää elämäni mahdollisimman lähelle kotiani, nykyään joogailen pääosin kotona. Käytin jonkin aikaa nettijoogavideopalvelu Yogaiaa, mutta sen hinta on minun käyttömäärilläni sen verran korkea, että mieluummin vien ne äyrini sitten jonkun paikallisen studion kassaan. YouTubesta teen Inuboksin pari vuotta sitten vinkkaamia Yoga with Adriene -videoita ja rakastan myös Jessamyn Stanleyn joogavideoita. Lisäksi Kampin Yoga Nordic (ja varmaankin muutkin Nordicin studiot) tarjoavat päiväsaikaan halpoja tunteja, tällä viikolla kävin esimerkiksi hot yin -joogatunnilla hintaan 7,50 e.

Uskon myös vakaasti siihen, että koska nuorena olin kroonisen tyytymätön itseeni ja inhosin kehoani, en siksikään pystynyt nauttimaan joogasta. Täydellisyyden tavoitteluni ja huono mokaamisen sietokykyni eivät ainakaan myöskään auttaneet: jos en osannut jotain heti, tapanani oli ensimmäisenä luovuttaa. Nykyään pystyn hyväksymään sen, että aina on joku minua voimakkaampi ja notkeampi, mutta se ei haittaa. Jokainen on joogassa tekemässä omaa harjoitustaan. Varmasti aikoinaankin ensimmäisellä joogakurssini on puhuttu siitä, että jokainen tekee omien voimiensa ja kykyjensä mukaisesti, mutta minä en ole kuullut sitä, koska olen itse ollut niin kykenemätön ottamaan vastaan.

Edelleenkin toisinaan märehdin omaa puuttellisuuttani, kun näen joogasaleilla toisten täydellisiä olkalihaksia ja pikkuriikkisiä vyötäröitä pienissä joogavaatteissa. Olen kateellinen. Mutta enää se ei estä minua olemasta itselleni parempi ja kiltimpi ja armollisempi.

<3: Laura