Mäyrähovin mäkiviikko saatiin eilen maaliin.

Vietin 4,5 päivän aikana 27 tuntia rinteessä, joista vain 6 tuntia jäätävässä myräkässä.

Aamuisin kello soi seiskalta, aamari naamariin, ja ysiltä ekaa mäkeä alas.

Kolmen kilometrin korkeudesta alaspäin kiitäessä olin kirjaimellisesti taivaassa.

Lounaaksi omenastruudeli, currywursti tai ranut sekä iso muki kolaa. Minä, joka juon kahvia hädin tuskin yhden kupin päivässä, kiskoin kolaa ja ES:sää litratolkulla. Koska arvokasta laskuaikaa ei sovi nuokkua!

Viideltä bussiin, pää humisee tyhjyyttään. Suihku, illallinen ja hervotonta kikatusta päivän sattumuksille. Illalla nukkumatti kolkutti oveen ysiltä.

Eat, sleep, ski, repeat.

Sunnuntaina mietin, miksi olen valinnut neljän seinän sisällä neliskulmaisen ruudun kanssa tehtävän työn. Jos työskentelisin lumihuippuisilla vuorilla, haaveilisinko neliskulmaisesta ruudusta ja työelämästä sen ympärillä?

Mieleen muistuu Kyllikki Villan säkeet:

Mutta kuukausipalkka

minulle sanottiin

olisihan se sentään turva

Ei

Minun turvani:

tilapäistyöt vaihtelu rahapulan sietäminen

ne ovat näetkös

turva vakinaista virkaa

työaikaa

ja rutiinia vastaan

Mukavaa maanantaita!

<3: Mäyrähovissa päänsä pehmentänyt Mäyrä