Pahkimon seikkailut

pahkimo.png

Olipa kerran Pahkimo, joka näinä verkkoshoppailun aikoina laittoi ostohousut jalkaan ja tilasi itselleen Helvetin Isot ja Painavat taikavaunut interwebzistä. Pahkimo ilostui, koska hänen verkko-ostokseensa kuului myös ilmainen toimitus kotiin. “Ihanaa, säästyn niin paljolta vaivalta!” Pahkimo ajatteli.

Muutama päivä tilauksen jälkeen Pahkimon puhelin soi. “Hei, täällä ÖWK:n lähettilassi hei! Olisitko ensi maanantaina klo 7-27 kotona, jos tuomme sinulle taikavaunusi?” Pahkimo perui työvuoronsa tuhkatehtaalla, teki valmiiksi ruokaa pakastimeen ja keitti ison pannun kahvia ja odotteli kotonaan koko pitkän päivän, että ÖWK:n lähetti soisi ilostuttaa Pahkimon elämää uusilla taikavaunuillaan.

Pahkimo istui kotona, pyöritteli peukaloita ja kärsi FOMOsta, selasi sovelluksesta muiden ulkona telmivien tovereidensa kuvia ja kiroili hiljaa. Kun Pahkimo oli odottanut tuntikausia, hän kurkkasi ovisilmästä linnansa rappukäytävään ja näki, kuinka keltaiseen pukeutunut hahmo juoksi hihittäen rappusia alas. Pahkimo avasi oven ja kah! Siihen oli teipattu lappu, jossa sanottiin, ettei Pahkimo ollut kotona, kun tuotetta yritettiin toimittaa.

Tästä tulistuneena hän päätti ottaa sulkakynän kauniiseen käteensä ja rustasi palautteen ÖWK:lle:

“Parahin kuljetusyhtiö, odotin tuntikausia taikavaunujani, jotka piti toimittaa tänään klo 7-27. Lähettilassi ilmeisesti kävi ovellani, mutta ei soittanut ovikelloa, sillä en kuullut koputusta. Toivottavasti saatte pian toimitettua ne minulle!”

Pahkimo jatkoi arkista aherrustaan, kunnes muutaman päivän päästä ÖWK lähetti Pahkimolle ohjeet taikavaunujen hakemiseksi. Ohjeita seuraten Pahkimo pakkasi reppunsa ja vaelsi läpi mustan erämaan perävantaalle. Pahkimo seisoi risteyksessä, jossa ei ollut viittoja suuntaan eikä toiseen. Hän oli väsynyt ja itkua tihrustaen hän oli jo valmis lähtemään kotiin ilman taikavaunujaan. Juuri sinä hetkenä, kuin tyhjästä, ilmestyiväti vuohi, yksijalkainen sammakko ja saippuakuppi.

Vuohi sanoi: “Jos halajat Pariisiin, ota sarvesta kii.”

Saippuakuppi sanoi: “Jos on pesun aika, minulla on taika. Ja Zalandon palautukset.”

Yksijalkainen sammakko sanoi: “Kurn.”

Pahkimo lähti seuraamaan yksijalkaista sammakkoa. Se johdatti Pahkimon ÖWK:n ovelle, jossa sammakko potkaisi Pahkimoa ainoalla jalallaan suoraan naamaan, nauroi, kun Pahkimo sylki ojassa mutavettä keuhkoistaan ja ajoi kohti taivaanrantaa Pahkimon taikavaunuilla.

Että terveisiä vaan eräille kansainvälisille kuljetusfirmoille ja hurmaavaa maanantaita!

<3: Laura

Puheenaiheet Höpsöä

Aineettomat joululahjat

Joulu – tuo Jeesuksen syntymän ja Maa-planeetan puhkikuluttamisen karnevaali. Randolfin hipat tahtoo kantaa kortensa pois kuluttamisen keosta ja suosii lahjoja, joista ei jää jälkeäkään – tai mahdollisimman pieni jälki – poloiselle Maa-planeetalle. Tässä tulevat aineettomat lahjavinkit, olkaa hyvät!

Tiskikoneentyhjennyskortti. Lahjansaaja saa kieltäytyä tiskikoneen tyhjentämisestä x kertaa. Tiesitkö, että astioiden pesu tiskikoneella kuluttaa vähemmän vettä kuin käsin tiskaaminen?

Vapaudu vanhuudesta -kortti. Kortin saaja saa kortin antajasta kreisibailuseuraa pyytämänään ajankohtana eikä kuule kitinöitä siitä, kuinka niveliä särkee ja viimeinen metro rajan taa on juuri lähdössä. Tästä lahjasta jää jäljelle korkeintaan yöpalana nautitun McVeganin kääre.

Museokortti. Taidetta vuodeksi alle satasella. Ja hanki kortti myös itsellesi, niin voitte kamun kanssa yhdessä käydä nauttimassa taiteesta.

Moto-munkki. Vie ystävä Nesteelle ja tarjoa herkullinen MOTOMUNKKI. Lahja on aineellinen, mutta siitä ei jää muruakaan jäljelle tähän universumiin.

Kirja. Anna kirja, jonka olet jo itse lukenut, kamulle lahjaksi.

Kirja. Kirjoita lahjaksi kirja! Toimitus tietty PDF:nä.

Runo. Jos kirjan kirjoittaminen on liian työlästä, pulpauta lahjaksi runo. Mallia voit ottaa näistä Mertan mestariteoksista: Runo pikkujouluista, Runo verotiedoista, Runo Kimi Räikkösestä.

Kivi. Tee niin kuin asiantuntijavieras Mabbis, ja anna helevetin suuri lahjapaketti, jossa on monen monta kerrosta, joiden sisuksista lopulta paljastuu – kivi. Tämän lahjan jälkeen Mertta ei enää ole toivonut lahjoja Mabbikselta.

Saunaretki. Vie läheisesi saunaan ja hakkaa selkä verille jäisellä vitsalla! Eiku rentoutukaa ja ottakaa yhdessä vaikka saunapilsnerit. Me aiomme kokeilla ainakin Jätkäsaaren Uuden saunan, vaikka siellä ei harmillisesti pääsekään uimaan.

Pillu, kulli, muu. Anna lahjaksi seksiä! Seksi on rentouttava lahja, jota ei tarvitse edes paketoida, ja sen tuottamiseen käytettävä energia on uusiutuvista energianlähteistä peräisin. Seksi toden totta on a gift that keeps on giving.

+ 1 Aineellinen lahjavinkki: Huume. Anna lahjaksi huumetta, josta tiedät ystäväsi tykkäävän. Eiku ei tää ollukaan WhatsApp! Elämä on parasta huumetta jne.

Löytyykö näytön siltä puolen hyviä lahjavinkkejä?

<3: Randolfin Tontut

Muoti Testit Suosittelen Ostokset