Koska olen Kultturelli Kulttuurihenkilö, olen kunnostautunut vähän hiljaisen taidesyksyn jäljiltä ja tuonut iloa omaan elämääni viimeisen viikon aikana, kun kävin seitsemän päivän aikana katsomassa kolme esitystä, jotka olivat aikalailla teatterikokemusten janan ääripäistä. Mukaan mahtui kapitalismikritiikkiä (tuntuu olevan toistuva teema mun taidevalinnoissa), ikääntyneiden naisten itsensälöytämiskomediaa sekä kokeellista tanssiteatteria.

Juho Milonoff Ateriassa. Kuva: Patrik Pesonius / KOM-Teatteri.

KOM-teatteri: Ateria

Okko Leon kirjoittama ja Mika Leskisen ohjaama Ateria oli riemastuttava yhdistelmä kakkahuumoria ja yhteiskuntakritiikkiä. Juho Milonoffin ja Niko Saarelan näyttelemät duunarit paistavat pihvejä hampurilaisravintolassa ja yrittävät selviytyä markkinatalouden rattaissa, jossa jokaisen on pyrittävä aina eteenpäin, aina paremmaksi ja aina tuottavammaksi. Ateria on maailmankuvaltaan kyyninen ja lohdutonkin, mutta täysin överiksi vedetty tyyli toimi ainakin minuun. Yleisön kommenttien perusteella näytelmä jakoi ajatuksia, sillä eräskin nuorisolainen yleisönjäsen sanoi, että tämä oli kauhein näytelmä, jonka hän on koskaan nähnyt. Minä suosittelen lämpimästi! Esitykset jatkuvat 15.12. saakka.

Kuva: Harri Hinkka / Helsingin kaupunginteatteri.

Helsingin kaupunginteatteri: Pullo cavaa ja aurinkoa

Perheen pikkujoulunäytelmäksi valikoitui Helena Anttosen kirjoittama komedia Pullo cavaa ja aurinkoa, jossa eläkeikäinen naisporukka lähtee Portugaliin, josta yksi leideistä on ostanut talon heille kaikille – muiden tietämättä. Siitä tietysti seuraa kaikenlaista kommellusta. Parasta näytelmässä olivat ehdottomasti ihanat Eija Vilpas, Heidi Herala, Jaana “Maarit” Saarinen ja Aino Seppo, vaikka Sepon random murre menikin siinä määrin metsään, että se vähän haittasi.

Pettymyksiä näytelmässä olivat kulahtaneet stereotypiat ja vitsien tekeminen juuri niistä elementeistä kuin aina aiemminkin: vanhat naiset kuolaavat nuoreja kolleja. Paketti olisi kaivannut tiivistystä ja juoni olisi voinut olla kantavampi, mutta olen aina iloinen, kun saan nähdä Heidi Heralan ja Eija Vilppaan samalla lavalla (Margaretin tyylikoulu 4-eva)! Esitykset jatkuvat 15.12. saakka.

Kuva: Stefan Bremer / Raekallio Corp.

Raekallio Corp.: Yleisö

Kuten olen aiemminkin maininnut, olen kova Valtteri Raekallio -fani. En ole edelleenkään päässyt yli Edustaja-esityksen minuun tekemästä vaikutuksesta. Näin Edustajan vuonna 2014. Viime viikolla kävin katsomassa Raekallion uuden esityksen Yleisö (jonka esitykset ovat valitettavasti jo loppuneet), jossa oli mukana myös Eino Santasen runous. Esitystä kuvaillaankin Valtteri Raekallion fyysiseksi mielenteatteriksi Eino Santasen runoihin.

Yleisö käsittelee yleisön valtaa ja näkemisen sekä katsotuksi tulemisen kokemusta. Koska Raekallio tanssijoineen sekä Santanen liikkuvat usein siellä paljon puhutun hilseen yläpuolella tai ainakin lähellä sitä, olen ottanut taktiikaksi heittäytyä ja eläytyä ja jättää analysoimisen pois esitystilanteesta. Valitettavasti Yleisössä hieman häiritsi yleisön sanallinen ohjaaminen tilasta toiseen, sillä se rikkoi hieman tunnelmaa. Yleisön ehkä hienoin kohta oli, kun pääsi katsomaan tanssija Minna Tervamäkeä kärkitossuilla ehkä metrin päässä itsestään.

Valtteri Raekallio julkaisi Facebookissa päivityksen, että jos rahoitus ryhmälle ei lisäänny, he eivät voi jatkaa upeiden tilasidonnaisten ja immersiivisten esitystensä tekemistä, vaikka niille on myös kansainvälistä kysyntää. Todella toivon, että pääsemme näkemään lisää Raekallion ja kumppaneiden taidetta tulevaisuudessakin, sillä heidän esityksensä herättävät ajatuksia ja tunteita joka ikinen kerta.

<3: Laura