Valkea joutsen ryystää cavaa ja vetää naamaan megahampurilaista

Koska olen Kultturelli Kulttuurihenkilö, olen kunnostautunut vähän hiljaisen taidesyksyn jäljiltä ja tuonut iloa omaan elämääni viimeisen viikon aikana, kun kävin seitsemän päivän aikana katsomassa kolme esitystä, jotka olivat aikalailla teatterikokemusten janan ääripäistä. Mukaan mahtui kapitalismikritiikkiä (tuntuu olevan toistuva teema mun taidevalinnoissa), ikääntyneiden naisten itsensälöytämiskomediaa sekä kokeellista tanssiteatteria.

kom-ateria-13-680x410_orig.jpg

Juho Milonoff Ateriassa. Kuva: Patrik Pesonius / KOM-Teatteri.

KOM-teatteri: Ateria

Okko Leon kirjoittama ja Mika Leskisen ohjaama Ateria oli riemastuttava yhdistelmä kakkahuumoria ja yhteiskuntakritiikkiä. Juho Milonoffin ja Niko Saarelan näyttelemät duunarit paistavat pihvejä hampurilaisravintolassa ja yrittävät selviytyä markkinatalouden rattaissa, jossa jokaisen on pyrittävä aina eteenpäin, aina paremmaksi ja aina tuottavammaksi. Ateria on maailmankuvaltaan kyyninen ja lohdutonkin, mutta täysin överiksi vedetty tyyli toimi ainakin minuun. Yleisön kommenttien perusteella näytelmä jakoi ajatuksia, sillä eräskin nuorisolainen yleisönjäsen sanoi, että tämä oli kauhein näytelmä, jonka hän on koskaan nähnyt. Minä suosittelen lämpimästi! Esitykset jatkuvat 15.12. saakka.

Cava7.jpg

Kuva: Harri Hinkka / Helsingin kaupunginteatteri.

Helsingin kaupunginteatteri: Pullo cavaa ja aurinkoa

Perheen pikkujoulunäytelmäksi valikoitui Helena Anttosen kirjoittama komedia Pullo cavaa ja aurinkoa, jossa eläkeikäinen naisporukka lähtee Portugaliin, josta yksi leideistä on ostanut talon heille kaikille – muiden tietämättä. Siitä tietysti seuraa kaikenlaista kommellusta. Parasta näytelmässä olivat ehdottomasti ihanat Eija Vilpas, Heidi Herala, Jaana “Maarit” Saarinen ja Aino Seppo, vaikka Sepon random murre menikin siinä määrin metsään, että se vähän haittasi.

Pettymyksiä näytelmässä olivat kulahtaneet stereotypiat ja vitsien tekeminen juuri niistä elementeistä kuin aina aiemminkin: vanhat naiset kuolaavat nuoreja kolleja. Paketti olisi kaivannut tiivistystä ja juoni olisi voinut olla kantavampi, mutta olen aina iloinen, kun saan nähdä Heidi Heralan ja Eija Vilppaan samalla lavalla (Margaretin tyylikoulu 4-eva)! Esitykset jatkuvat 15.12. saakka.

Yleiso_photo_Stefan_Bremer_C79A5697b.jpg

Kuva: Stefan Bremer / Raekallio Corp.

Raekallio Corp.: Yleisö

Kuten olen aiemminkin maininnut, olen kova Valtteri Raekallio -fani. En ole edelleenkään päässyt yli Edustaja-esityksen minuun tekemästä vaikutuksesta. Näin Edustajan vuonna 2014. Viime viikolla kävin katsomassa Raekallion uuden esityksen Yleisö (jonka esitykset ovat valitettavasti jo loppuneet), jossa oli mukana myös Eino Santasen runous. Esitystä kuvaillaankin Valtteri Raekallion fyysiseksi mielenteatteriksi Eino Santasen runoihin.

Yleisö käsittelee yleisön valtaa ja näkemisen sekä katsotuksi tulemisen kokemusta. Koska Raekallio tanssijoineen sekä Santanen liikkuvat usein siellä paljon puhutun hilseen yläpuolella tai ainakin lähellä sitä, olen ottanut taktiikaksi heittäytyä ja eläytyä ja jättää analysoimisen pois esitystilanteesta. Valitettavasti Yleisössä hieman häiritsi yleisön sanallinen ohjaaminen tilasta toiseen, sillä se rikkoi hieman tunnelmaa. Yleisön ehkä hienoin kohta oli, kun pääsi katsomaan tanssija Minna Tervamäkeä kärkitossuilla ehkä metrin päässä itsestään.

Valtteri Raekallio julkaisi Facebookissa päivityksen, että jos rahoitus ryhmälle ei lisäänny, he eivät voi jatkaa upeiden tilasidonnaisten ja immersiivisten esitystensä tekemistä, vaikka niille on myös kansainvälistä kysyntää. Todella toivon, että pääsemme näkemään lisää Raekallion ja kumppaneiden taidetta tulevaisuudessakin, sillä heidän esityksensä herättävät ajatuksia ja tunteita joka ikinen kerta.

<3: Laura

Kulttuuri Suosittelen

Napolin naiset

MBF_from left, Margherita Mazzucco (teenage Elena) & Gaia Girace (teenage Lila)_photo by Eduardo Castaldo-1600x1600.jpg

Kun aloin lukea Elena Ferranten Napoli-sarjaa, en ensimmäisen kirjan alkuvaiheilla oikein ymmärtänyt, mistä kaikki kohu johtuu. Mutta jo puolivälin jälkeen olin täysin koukussa.

Elena Ferranten Napoli-sarja kertoo Lilan ja Lenún melkein koko elämän aina lapsuudesta vanhuuteen saakka, Lenún näkökulmasta. Kirjasarja on niin monitahoinen, että sen edessä on usein vain suu auki: kahden tytön lapsuuden kuvauksesta kasvaa tutkielma napolilaisten elämästä, luokkayhteiskunnasta ja luokkanoususta, rakkaudesta ja perheistä ja vanhemmuudesta, feminismistä, äitiyden ja uran yhdistämisestä, fasismista ja kommunismista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Koska kirjasarja on ajallisesti niin kattava ja sivumääräkin on aika massiivinen, henkilöhahmojen paljoudessa meinaa aina pienen lukutauon jälkeen olla hukassa. Siksi arvostan, että kaikissa kirjoissa on Game of Thrones -henkinen hahmoluettelo, josta voi aina tarkistaa, kuka tämä tyyppi nyt olikaan. Suomalaisena tässä on vähän samankaltaisia ongelmia kuin venäläistä kirjallisuutta lukiessa: kaikilla on oikein nimiensä lisäksi erilaisia lempinimiä ja esimerkiksi kertojan parasta ystävää, toista päähenkilö, kutsutaan niin Linaksi kuin Lilaksikin. Ja hänen oikea nimensä on Raffaella.

Jo tämän nimisekoilun välttämiseksi suosittelen ehdottomasti lukemaan koko sarjan tiiviisti yhteen soittoon. Ferranten maailmaan on helppo eläytyä, kun lukutahti on tiivis eikä tarvitse jäädä miettimään, että kukas tämä olikaan ja mitäs se olikaan tehnyt, vaan saa elää Lenún kanssa hänen koettelemuksissaan ja rakkaudenpuuskissaan. Siksi Napoli-sarja on erinomaista luettavaa esimerkiksi joululomalle tai pitkälle lennolle. Myös teknisesti Ferranten teksti toimii: luvut ovat lyhyitä, joka ainakin minut ajaa helposti ahmimaan kirjoja. Kun luku on vain parin sivun mittainen, on helppo ajatella, että luen vielä yhden tai enintään pari. Ennen kuin huomaakaa, on jo lukenut puolet kirjasta.

Ferranten teksti on soljuvaa ja Helinä Kangas on tehnyt mielettömän hienoa työtä Napoli-sarjan suomennosten kanssa. Eikä tämä työ ole onneksi jäänyt huomaamatta: Kangas sai viime vuonna Jarl Hellemann -palkinnon kaunokirjallisen teoksen laadukkaasta suomennoksesta.

HBO:lla on myös alkanut sarjan ensimmäiseen kirjaan perustuva My Brilliant Friend -sarja, mutta itse en ole ehtinyt vielä sitä katsomaan, joten en osaa sanoa, tavoittaako filmatisointi kirjasarjan tunnelmaa ja henkeä. Aion kuitenkin ehdottomasti katsoa sarjan, ehkä sitten sillä paljon puhutulla joululomalla.

Onko ruudun takana joku jo ehtinyt katsoa My Brilliant Friendiä? Miltä vaikuttaa?

<3: Laura

Kuva: HBO Nordic

Kulttuuri Kirjat Suosittelen