Miten vihaankaan puhetta, sanoja, vihaankaan kirjoittamista

No ei vais! 

Puhuminen on mun lempiharrastus. Teen sitä T:n mukaan jatkuvasti, sillä hän ojentaisi minulle Vuoden random höpöttelijä-palkinnon (siinä tapauksessa ei ole tutustunut tarpeeksi hyvin mummuuni). Mutta tottahan se on, että constantly talking isn’t necessarily communicating, kuten eräässä lempileffassani sanotaan. Etymologia on myös aina kiinnostanut.

Kirjoittaminen sen sijaan, noh, on mulle happea, mutta tuntuu että en sanojen maailmassa happisaturoidu kunnolla. Kateus nostaa päätään, kun lueskelen lempikirjoittajieni, kuten Laura Tähkävuoren, Saara Helkalan ja Eeva Kolun blogeja. ”Et voi verrata itseäsi tyyppeihin, jotka on kirjoittanut kymmenen vuotta”, bloggaajaystäväni sanoi. Totta, en voikaan, mutta en halua lillua kädenlämpöisessä kliseiden lammessa, joita suurin osa teksteistäni vielä on.

Haluan löytää oman tapani kirjoittaa, mutta siten että teksti on ilmavampaa. Haluan välillä lopettaa tekstini ilman toiveikasta loppukaneettia, mutta niin, että lukijalle ei jää synkkää fiilistä. Siksi ajattelin osallistua luovan kirjoittamisen kurssille. Ei pelkästään blogini vaan itseni vuoksi. Välillä olen miettinyt blogini lopettamista. En halua mainostaa blogiani kenellekään, kun en ole vielä siellä, missä haluaisin. Olen lopettanut ja luovuttanut monien asioiden suhteen lukuisia kertoja, kun olen huomannut että en osaa. Tänä vuonna päätin kuitenkin, että I ain’t no quitter. Tulette siis vielä kuulemaan minusta.

Kuva: Pixabay

Lyriikka-otsikko CMX:n Melankolia-laulusta