Kilpailijat – Les concurrents

 

 

– Voisitko soittaa jotain? Kysyn Keniltä.

– Eeeei, tulit liian myöhään, Ken sanoo ja naurahtaa.

– En yleensä soita silloin, kun ketään muita on kuuntelemassa. Jännitän esiintymistä, hän jatkaa.

– Okei, ymmärrän.

Kuitenkin Ken istuu hetken hiljaa sängyllään ja näyttää miettivän. Hän ottaa kitaraa kaulasta ja heilauttaa sen syliinsä. Istun lattialla vastapäätä häntä ja kuuntelen, kun reissussa kulahtaneesta kitarasta alkaa lähteä kauneimpia säveliä, joita olen pitkään aikaan kuullut.

Seuraavana päivänä Ken lähtee pois, kiertämään Pohjois-Eurooppaa. Hän aikoo käydä myös Suomessa.

Aamulla ennen lähtöään Ken tuo ison kasan astioita ja kattiloita, sillä hän ei tarvitse niitä enää.

– Ai niin, yksi juttu vielä. Haluan antaa tämän sinulle, Ken sanoo ja pitää sormissaan pientä kolikkoa, jossa on reikä keskellä.

– Se on viiden yenin kolikko. Viisi on japaniksi go. Mutta go yenilla on toinenkin merkitys ja se tarkoittaa, että haluaa nähdä toisen uudestaan, Ken sanoo ja antaa kolikon minulle.

Halaamme ja Ken heittää repun selkäänsä, ottaa kitarakassinsa ja kävelee ulos kirpeään aamuilmaan.

Viikon päästä saan postikortin Hollannista.

– Olen Amsterdamissa. Se on tosi nätti kaupunki. Täällä on paljon kukkia, joten nämä kukat ovat sinulle. Toivottavasti pidät niistä. Pidä huolta itsestäsi. Ken

 

***

 

Kuukauden Ranskassa oleskelun jälkeen olen vakuuttunut siitä, että maailma on pullollaan hyviä, ellei suorastaan erinomaisia miehiä. Tähän asti elämässäni olen noudattanut ”kaikki yhden kortin varaan” -taktiikkaa, mikä on osoittaunut jälkikäteen huonoksi vaihtoehdoksi. (Jos nyt haluat ottaa kärsivän ”Ai nytkö se vasta sen tajusi” -ilmeen: ole hyvä, sinulla on siihen oikeus.)

Uusi taktiikka olkoon siis ”yritys ja erehdys”. Jos virheistä kerran oppii, aion tehdä niitä paljon. Sen ei luulisi olevan vaikeaa, sillä Ranskassa joka päivä tarjoaa uuden mahdollisuuden tehdä virheitä. Mutta niistä lisää myöhemmin.

Mikä olisikaan parempi paikka ja aika seuloa erilaisia tyyppejä kuin ulkomailla, ilman velvoitetta pidemmästä suhteesta? Ennen kuvittelin, että voisin tapailla vain suomalaisia miehiä tai korkeintaan pohjoismaalaisia, koska kulttuurierot olisivat muuten liian suuria ja kommunikaatio ei toimisi. Huoh. Ennakkoluuloja, tietämättömyyttä.

Täällä olen onnistunut juttelemaan ranskaksi japanilaisen pojan kanssa ja silti pystynyt tuntemaan jonkinlaisen rajoja ylittävän yhteyden välillämme. Yhteyksiä on toki monenlaisia ja Kenin tapauksessa ”vain” ystävällinen. Nyt mennään kliseiden puolelle, mutta oikeastaan ihmiset ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia kaikkialla.

 

***

 

Lopuksi haluaisin lähettää vielä terveisiä: Jean-Michel! Asemasi unelmieni miehenä on uhattuna. Ellet kohta kävele kadulla vastaan sinisine silminesi, alan uskoa, että olet vain mielikuvitukseni tuotetta.