Alku – Le début

 

Silmäni meinaavat vielä painua kiinni, mutta aamuisen unihiekankin läpi näen kirjavan tiibetiläisen lippunauhan katossa. Kun näin liput ensimmäisen kerran, mietin millaista olisi herätä jonakin aamuna niiden alta. Kuvitelmat eivät päässeet lähellekään todellisuutta.

Kierähdän kyljelleni ja olen nenäkkäin Fabricen kanssa, joka on selkeästi ollut hereillä jo jonkin aikaa.

– Bonjour… Nukuitko hyvin? Fabrice kysyy ja hymyilee lempeästi.

– Mmmmh, huomenta. Aluksi oli kyllä vähän vaikeuksia saada unta… Oletko ollut kauan hereillä?

– Jonkin aikaa. Olen katsellut sinua mutten halunnut herättää, Fabrice sanoo ja silittää tukkaani.

* * *

Palasin Fabricen luokse pian kuten lupasin. Jaksoin vaivoin odottaa viikonlopun yli. Odotusta helpottivat ranskalaisen miehen viestit, joita hän lähetteli pitkin viikonloppua.

Ensimmäinen aamu oli ihana. Loikoilin sängyssä ja katselin ikkunasta avautuvaa näkymää linnalle, kun Fabrice kattoi aamiaista pöytään: tuoretta patonkia, voita, mustikkahilloa, chevreä ja appelsiinimehua.

Olen kahden viikon aikana käyttänyt omaisuuden junalippuihin oman ja naapurikaupungin välillä. Olemme käyneet piknikeillä, uineet syrjäisillä rannoilla, pyöräilleet viinitilojen keskellä ja kuljeskelleet Fabricen kotikaupungin katuja.

Mies, jonka luulin olevan ranskalaisuuden perikuva, on paljastunut paljon monipuolisemmaksi tyypiksi. Fabrice on asunut ulkomailla, matkustanut paljon Aasiassa ja on avoin uusille vaikutteille. Fabrice on kasvissyöjä, koska ei pidä siitä kuinka tuotantoeläimiä kohdellaan, mutta ei millään tavalla painosta minua samaan.

Fabrice on opiskellut toimittajaksi, mutta päättikin vaihtaa alaa ja opiskella englantia. Hän haluaa muuttaa ulkomaille ja opettaa ranskaa. Fabrice oli nuorempana kansallisen tason kilpapyöräilijä, mutta jätti lupaavan uran, sillä hän ei halunnut, että urheilusta tulisi hänen elämänsä keskipiste seuraavaksi 20 vuodeksi.

Fabrice on vakuuttanut minut siitä, että ranskalaiset miehet todella ovat maailman parhaita. Tai että juuri tämä ranskalainen mies on. Paras. Juuri minulle. Siksi en haluaisi ajatella kotiinpaluuta juuri nyt.

* * *

Olemme pienessä boulangeriessa ja Fabrice valitsee tiskistä jättimäisen pain au chocolat’n.

– Uaah, tulen ikävöimään ranskalaisia leipomoita Suomessa niiiin paljon, mökellän suupielet suklaassa.

– Siksi aion syödä leivonnaisia nyt niin paljon kuin mahdollista, jatkan.

– En halua ostaa liikaa herkkuja, Fabrice paheksuu.

– No mitä? Et sä kuitenkaan liho kun urheilet niin paljon, naurahdan.

– Heh heh, ei siksi. Täytyy säästää rahaa. Että pääsen kesällä Suomeen.

– Oikeasti?

– Oikeasti.

Fabrice kaappaa minut kainaloonsa, hymyilemme toisillemme, enkä enää välitä voitaikinahiutaleista paidallani.