Ero – Séparation

 

Kuvittele sateinen ja sumuinen päivä. Ympärilläsi näet vain harmaata ja valkoista, takanasi vain vihreät havupuut. Olet vuorenjyrkänteellä. Et voi enää palata takaisin polkua jota olet tullut, koska sitä ei enää ole.

On pakko hypätä, vaikka et tiedä, mikä alhaalla odottaa. Lasket kymmeneen ja hengität syvään. Otat pari askelta taaksepäin, sitten otat vauhtia ja hyppäät valkoiseen.

 

***

 

Se kävi nopeasti. Keskustelu kesti ehkä vartin, ehkä puoli tuntia. Kun se oli käyty, painoin tietokoneen kannen kiinni ja lähdin järven rantaan kävelemään. Menen aina veden äärelle, kun haluan miettiä asioita. Istuin laiturilla ja katselin lumihuippuisia vuoria aaltoilevan, turkoosivetisen järven taustalla.

En edes muista aikaa, jolloin en olisi ollut jonkun kanssa yhdessä. En muista, miltä se tuntuu enkä tiedä mitä odottaa. Kuuden vuoden aikana, kun olen elänyt parisuhteissa, olen kasvanut, mutta en ole ehtinyt tutustua itseeni. Enkä siihen, mitä todella haluan.

Siksi ero Kokin kanssa oli väistämätön. Puhumattakaan siitä, että en nähnyt meille tulevaisuutta. Jos toinen tietää, ettei halua tulevaisuudessa lapsia ja toinen uskoo, että jossain vaiheessa haluaa, ei juttu voi toimia. Silti ero tuntuu kipeältä, tietenkin. Oh what a thing.

Päätös oli hautunut pitkään, mutta Ranskalla oli oma osuutensa asiaan. Siitä myöhemmin.