Täydellisen korun metsästys
alkoi eräänä heinäkuisena keskiviikkona, kun olimme tyttöjen kesäreissulla äitini kanssa. Matkalla piipahdimme Jyväskylässä opiskeluaikojen suosikkiravintolassani Kasvisravintola Katriinassa lounaalla ja pistäydyimme parkkimittarin sallimissa rajoissa myös Toivolan Vanhan pihan myymälöissä. Jossain pihan monista putiikeista ihastelin ja pyörittelin käsissäni I-HA-NAA sulkakorua, mutta minulle täysin tuntemattomasta syystä piheys iski ja ajattelin, että jos kaipaan sitä korua kovasti, tilaan sen myöhemmin netistä.
Virhe.
Parin päivän päästä palatuani kotiin, pyörin korukuumeissani netissä ja ainut vihje, minkä korusta sain kaivettua oli sitä myyvän putiikin mahdollinen nimi ja sekin oli ehkä. Lähetin viestiä Facebookissa myymälään, jossa muistelin, arvelin ja toivoin korun edelleen olevan. Sala Botiquesta vastattiinkin pian ja ikävöimäni koru oli kuin olikin siellä vielä. Viestittelyn jälkeen tilasin korun ja ylpeänä tekemästäni salapoliisityöstä palkinnoksi itselleni vielä korvikset, joita olin myös samaisessa liikkeessä ihaillut. Ystävällinen myyjä Elina laittoi paketin postiin ja jäin odottamaan. Korut olivat merkkiä You complete me ja ymmärsin myös miksi. Olo tuntui epätäydelliseltä ilman sulkakorua.
Koruni tuli postissa..
mutta, vaikka se olikin kaunis, se ei ollut SE. Olimme Elinan kanssa ymmärtäneet toisiamme väärin ja postiin oli lähtenyt sulkakoru kylläkin, mutta unelmaani erilainen. Haluamani koru oli ollut viimeinen laatuaan ja myyty jo jokin aika sitten. Tämäkin koru oli kaunis, mutta siitä puuttui se, you know, minuutta täydentävä tunne. Onneksi korvikset kuitenkin olivat ne samat ja niistä tulikin kesän ykkösasuste. Sala Botiquen Elina ohjeisti minua kääntymään Made By – nettikaupan puoleen, jossa korua ei (tietenkään) enää ollut. Jonkun ajan päästä Elina laittoi vielä viestiä, että kannattaa kokeilla Tamperelaista Onemanband – liikettä ja kysyä heiltä, olisiko korua myymälän valikoimissa. Ei ollut ei. Ja minä menetin toivoni. Haave saada tuo koru oli yltynyt pakkomielteeksi, mutta jouduin myöntämään tappioni. Toisaalta sain tutustua moniin mielenkiintoisiin nettikauppoihin, joissa varmasti vierailen jatkossakin, eli jotenkin onnistuin kääntämään takaiskut itselleni edes puoliksi positiiviseksi. Yritin pitää positiivista virettä vielä yllä ja totesin kotona, että jos mun on tarkoitus saada se koru, mä saan sen vielä kyllä, jostain ja jotenkin.
Pari viikkoa sitten sähköpostiin saapui viesti You complete me:n tekijältä, että heille lähettämäni sähköposti oli hukkunut muiden postien joukkoon ja heillä ON kyseistä korua vielä jäljellä. Posti toi sen muutamassa päivässä ja läheltä piti, ettei tämä pinnallinen harakka itkenyt onnesta. Kaiken huipuksi viime viikolla myös Onemanband – liikkeestä otettiin yhteyttä, että korua oli tullut 1 kappale myös heille ja he lähettävät sen minulle, jos olen vielä kiinnostunut.
Olen jotenkin ihan mykistynyt tästä avuliaisuuden määrästä, kun savolaistollo kerrankin (!!) sanoo heräteostokselle ei, niin tulos on tämä. Korua on etsitty kissojen ja koirien kanssa monta kuukautta. Mutta, että niin moni on ymmärtänyt, miltä tuntuu rakastuminen materiaan ja miten pieni pala akryylimuovia voi olla just se palanen, joka ainakin hetkellisesti täydentää minuuden vajaavaisuutta ja vie oman ja muiden huomion muualle, pois mustista puolikuista silmien alla. Kun joskus olemme herran kanssa puhuneet ostamisesta ja asioiden omistamisesta, olemme päätyneet siihen lopputulokseen, että uuden asian ostamisella hekumoiminen ja haaveilu on ostamisessa parasta. No, se on ihan hevonkukkua. Kauniin korun omistaminen on kauniin korun omistamista, eikä mikään edellämainituista korun metsästämisen ”työvaiheista” vedä vertoja sille, kun saa laittaa korun kaulaan ja olla sen kanssa, no, kahdella sanalla – lähes täydellinen.
