Foolihappoa jo ennen raskautta

Moni tietää, että sikiö tarvitsee foolihappoa eritoteen raskauden alussa, puute lisää hermostoputken *sulkeutumishäiriön riskiä merkittävästi.

Foolihapon syöminen on hyvä aloittaa jo raskautta suunnitellessa. Saantisuositus vuorokaudessa on raskaana oleville 500mg. Joka on aika vaikea saada täyteen ilman käyntiä purkilla. Itse olen käyttänyt solgarin sinkkiä, yhden kapselin päivässä. On vesiliukoinen vitamiini eli ei kerry elimistöön vaan tarvitsee saada ravinnosta päivittäin.

* Sulkeutumishäiriö johtaa spina bifidaan eli selkärankahalkioon. Spina bifidan yleisyys vaihtelee maittain, mutta keskimäärin 8 lasta 10 000:ta elävänä syntynyttä kohti kantaa kehityshäiriötä. Pahimmassa tapauksessa lapsi on jaloista halvaantunut ja hänellä on pidätys- ja ulostusvaikeuksia. Spina bifida saattaa aiheuttaa myös henkistä kehitysvammaisuutta ja aivojen nestekierron ongelmia.

Lisästä ei tosin ole haittaa miehellekkään.

”Myös miehen kannattaa miettiä foolihapon saantia. Tutkimuksen mukaan runsaasti foolihappoa saaneiden miesten spermassa on vähemmän kromosomipoikkeamia. ”

Jenkeissä suositellaan kaikille hedelmällisessä iässä oleville naisille lisäravinteeksi 400mg foolihappoa. Siitäkin huolimatta, että siellä lisätään jo viljoihin foolihappoa, mitä ei täällä meillä tehdä.

Foolihapon lähteitä ravinnossa:

Foolihappoa on runsaasti tuoreissa vihreissä kasviksissa ja hedelmissä. Mm. maapähkinät, salaatti, pinaatti, parsakaali, porkkana, paprika sekä herneet ja pavut. Myös täysjyväviljatuotteet, liha ja sisäelimet sekä maitotaloustuotteet sisältävät foolihappoa.

Saantia heikentää foolihapon liukeneminen keitinveteen ja tuhoutuminen hapen, auringon UV-säteilyn, kuumuuden ja säilömisen vaikutuksesta. Jopa 70 prosenttia tuoreiden vihannesten foolihaposta häviää huoneen lämmössä kolmen päivän kuluessa. Vaikka tuoreissa herneissä on runsaasti foolihappoa, säilykepurkin herneissä sitä ei ole enä

ä juuri lainkaan jäljellä. Vihannesten keittäminen tuhoa 95 % folaatista.

Eli on hyvin herkkä tuhoutumaan ravinnosta.

Foolihappolisä ehkäisee raskausaikana tutkimusten mukaan: keskenmenoja, downin syndroomaa ja ennenaikaista synnytystä.

 

Lisätietoa mm. täältä ja täältä

 

”Äitiysneuvoloiden kuuluisi Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaan suositella odottaville ja imettäville äideille ruuan lisänä foolihappoa. ”

Minulle ei ainakaan mainittu asiasta mitään.

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.