En imetä, ei hävetä!

Imettäminen on päsmärimammauden graalin malja. Siitä pystyy vittuilemaan toisille suoraan, ja mikä parempaa, toisen tyyliä voi arvostella lopputtomiin selän takana. Minäpä altistan itseni nyt itseni kaikelle ihanalle palautteelle, kertomalla julkisesti, että olen lakannut imettämästä, vaikka poikani ei ole vielä edes 3kk vanha.

Periaatteessa minulla on hyvä syy lopettaa imetys: Maitoa ei tule kunnolla. Mutta koska maidon tuotannon kannustamiseen on olemassa lukuisia keinoja, lunastan tässä nyt ensimmäisen Paska Äiti-palkintoni: minä en kokeillut kun  yhtä.  Sekin oli iltaolut, jonka juominen oli lopulta vain osittain maidontuotantoon liittyvää.

Lopulta imettämisen lopettaminen oli erittäin helppoa. Se ei nimittäin ikinä ollut minun juttuni. En pitänyt sitä edes millään lailla tärkeänä kiintymyssuhteen luomisen kannalta. Kyllä minä mukulastani tykkään vaikken imetäkään. Voisin verrata tätä siihen, että onhan miehelläkin kiintymyssuhde, vaikeki imetä, mutta se on kuulemma IHAN ERI ASIA. Annamme siis tämän ruutitynnyrin olla.

Aikomukseni oli alunperinkin imettää vain noin puoli vuotta, koska niihin aikoihin aion palata töihin. Töistä käsin imettäminen olisi sen verran saatanallista säätämistä, että sitä en edes jaksa harkita. Kun maidontulo alkoi vähentyä, tiesin, että en jaksa väkisin tapella lapsen ja rintapumpun kanssa edes sinne puoleen vuoteen asti. En jotenkin kykene sulattamaan ajatusta, että asia, joka ei ole lapselleni elintärkeä, olisi niin tärkeä, että minun kannattaisi menettää yöuniani ja ahdistua.

Lapseni ei koskaan elänyt pelkällä minun rintamaidollani. Sairaalassa hän sai luovutusmaitoa, ja kotona aloitettiin heti korvike. Nyt pikkujäbä kiskoo korviketta. Kuun alusta poika syö jo soseita. Näillä eväillä poika on kasvanut järkyttävän paljon ja on muutenkin aikalailla maailman helpoin vauva. Ei tässä nyt ihan metsään ole voinut mennä.