Tulevaisuuden haaveita

relationship-863443_1280.jpg

Kuva: Pixabay

Hihkun onnesta, kun en ole raskaana. Samanikäinen ystäväni kantaa jo kohta pientä nyyttiä sylissä. Olemme kulkeneet pitkän matkaa ystäväni kanssa rinnakkain ja olemme olleet aina vähän eri vaiheissa elämissämme, niin on nytkin. On kuitenkin hienoa huomata, että taival on jatkunut siitä huolimatta.

Joku tuttu menee kihloihin, muuttaa yhteen tai hankkii yhteisen auton. Jotkut ovat olleet monta vuotta yhdessä ja menee naimisiin. Minulla on hänellä on vasta jonkin verran yli vuosi yhteistä matkaa takana, emmekä ole vielä noissa vaihessa. Mietin kyllä tulevaisuutta ja haaveilen siitä!

Maltti on kuitenkin valttia. Olenhan hyvin varovainen ihminen muutenkin, tykkään katsella ja kuunnella ennen kuin mitään suurta tapahtuu. Ainakin tärkeissä asioissa. Joskus toimin nopeasti, säästän aikaa, jos kyseessä on jotain mutkatonta. Onneksi olemme samoilla linjoilla hänen kanssaan, eipä tässä ole kiirettä.

Ehkä odotus palkitaan. Että voi kokea asioita yhdessä toisen ihmisen kanssa, kohdata niin hyvät kuin huonot kokemukset. Sitoutua ihan oikeasti siihen yhteiseen juttuun ja tehdä sen eteen asioita. 

Kun saa toisen hymyilemään tai nauramaan, siitä tulee niin hyvä mieli. Ja kun tajuaa, että toinen tekee sen myös sulle. 

Kommentit (1)
  1. Hei kiitti hurjasti, täytyy yrittää tämä tehdä! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *