Sardinian roadtrip

Palasimme toissaviikolla kahdeksan päivän reissulta Sardiniasta, Italian toiseksi suurimmalta saarelta. Saari oli itselleni ensikosketus Italiaan. Ja juuri sellaisia kyliä, maisemia ja ihmisiä näin ja koin, joillaisiksi niitä olin ajatellutkin. Sardiniasta löytyy siis paljon idyllisiä ja autenttisia italialaisia paikkoja ja kadunkulmia, myöskin muutama ei niin italialainen kohde. 

Sardinia on todella kaunis saari. Upeat turkoosit vedet ja kristallinkirkkaat rannat sekä söpöt kylät vetävät puoleensa valtavasti turisteja, enkä ihmettele. Elokuu ei ehkä ole paras aika matkustaa saarelle, sillä suosituimmat kohteet ovat aivan tukossa manneritaliaisista sekä muista turisteista. Myöskin, vaikka lennot saimmekin todella edullisesti, oli meillä hiukan hankaluuksia löytää edullisia/normaalihintaisia majoituksia ympäri saarta. Heti lentojen oston jälkeen vuokrasimme auton, sillä halusimme nähdä saaresta enemmänkin kuin vain yhden kaupungin. Aikaa matkan suunnitteluun jäi todella vähän, joten otimme melko sattumanvaraisista paikoista majoitukset neljäksi ensimmäiseksi yöksi ja viimeiset kolme vietimme Algherossa, jonne myös lensimme ja josta paluulentokin lähti. Näin jäi aikaa myös kunnon rentoutumiselle roadtripin jälkeen. Lennot ostimme Finnmatkojen kautta, joten lennot olivat suorat. Muutenhan suoria lentoja ei Suomesta Sardiniaan olekaan, kuin matkatoimistojen lomalennot. Vaikka kone olikin täynnä suomalaisia, emme kuulleet suomen kieltä saarella muualla kuin Algherossa ja sielläkin vain pariin otteeseen. Tämä oli vain plussaa.

Matka tuntui todella pitkältä ja jo toisena päivänä tuntui siltä, kuin olisi ollut reissun päällä jo monta päivää. Tämä varmasti siksi, että näimme ja koimme niin paljon lyhyessä ajassa. Lähdimme siis Algheron lentokentältä lähinpään turistikohteeseen, Grotte di Nettunoon, jossa meitä odottii 656 porrasaskelmaa alaspäin Capo Caccian seinämässä, joita pitkin pääsi itse Neptunuksen tippukiviluolaan. Näkymät ja maiseat luolalle olivat upeita ja henkeäsalpaavia ja luolakin oli kyllä uskomaton. Tänne todella kannattaa mennä, mikäli matkustaa Sardiniaan!

 

 

Reippailun jälkeen iski kaamea nälkä ja tajusimme ravintolaa etsiessä, että siesta oli päällä eivätkä ravintolat olleet auki. Päätimme ottaa nokan kohti Porto Torresia, josta meillä oli ensimäisen yön majoitus varattuna. Kaupunkina Porto Torres ei säväyttänyt ja kaupunki olikin melko hiljainen ja rauhallinen. Saimme ruokaa ja ehdimme tutkia satamakaupunkia ja sen tunnelmaa illan aikana.

Seuraavana aamuna lähdimme kahvila-aamiaisen jälkeen saaren luoteisosaan kohti Stintinon tonnikalakylää sekä niemenkärkeen katsastamaan La Pelosan upean hiekkarannan. Ranta näkyi jo kaukaa ja järkytyimme hiukan, miten täynnä ranta oli ihmisiä. Se näytti aivan kuhisevalta muurahaispesältä, vaikka ranta oli todella pitkä. Seuraava ongelma olikin parkkipaikan löytäminen. Tienvarret olivat täynnä jo usemman kilometrin etäisyydeltä, joten päätimme, ettemme jää kuluttamaan enempää aikaa parkkipaikan metsästämiseen. Otimme muutamat valokuvat ja jatkoimme matkaa takaisin Porto Torresin ohi pohjoisrantaa pitkin kohti seuraavan yön majoitusta Palaussa. Reitti oli kaunis rantateitä pitkin upeine maisemineen. Pysähdyimme matkan varrella hiljaisemmalle rannalle uimaan ja nauttimaan auringosta sekä syömään lounasta. Ihastelimme Castelsardon kylää satamapoukamasta käsin sekä tutkimme kylän linnoitusta ja vanhaa kaupunkia pikkukatuja pitkin kävellen ja ihastellen. Linnoituksen muureilta oli taas upeat näkymät kylän yli merelle ja alangoille.

Castelsardossa olisi voinut viettää kauemminkin aikaa, kylä oli mielestäni kovin viehättävä. Jatkoimme kuitenkin matkaa ajellen rantaa pitkin ja seuraavan kunnon etappi oli Santa Teresa sekä Capo Testa. Kävimme täällä katsastamassa uimarannan ja maisemia, jotka erosivat omalaatuisuudellaan saaren muista rannoista ja maisemista. Rantaa ympäröi eriskummallisen muotoiset kalliot ja kivet. Kalliot näyttivät aivan lavasteilta ja niistä tuli mieleen hieman Kiviset ja Soraset. Hauska ja näkemisen arvoinen ranta, jonne piti mennä tiheän pusikon läpi hyvin kapeaa alaspäin vievää polkua pitkin.

 

 

Seuraavan yön vietimme Palaussa, ihan mukavassa pikku kaupungissa. Tosin huoneistohotellimme ei ollut kovin kummoinen. Ensinnäkin, ihmettelimme huoneeseen sisälle astuttuamme, että hetkinen – täällähän ei ole sänkyä. Ennen kuin ehdimme edes kysyä, saimme vastauksen. Huoneen meille antanut mies osoitti sohvaa ja vetäisi sen auki. ”Tadaa” oli miehen vastaus. Jouset melkein näkyivät läpi. Lisäksi illalliselta huoneellemme palattuamme huomasimme seinänaapureinamme olleen italialaispariskunnan. Emme nähneet heitä, mutta kuulimme kyllä. Kovin olivat tulisia luonteeltaan. Riitelivät huutaen ja yön aikana lasitkin lentelivät ja särkyivät. Sellainen yö sillä kertaa.

Huonosti nukuttu yö unohtui kuitenkin nopeasti, kun kaartelimme upeita maisemareittejä Smargadirannikolle ja sen ohi. Poikkesimme muun muassa Sardinian Monakossa, Porto Cervossa ihailemassa luksusjahteja, joita ranta oli tulvillaan. Pysähdyimme viettämään rantaelämää yhdeksi rannikon kauneimmaksi kutsutulle hiekkarannalle Spiaggia del Principelle. Ja kaunis se olikin. Sekä suosittu. Löysimme kuitenkin pienen sopukan ihmisten keskeltä ja pistimme levyksi. Rannikko ei turhaan ole saanut nimeään jalokivestä. 

 

 

Kaartelimme rannikkoa pitkin vielä muutaman pysähdyksen taktiikalla ja otimme päivän viimeiseksi kohteeksi Nuoron kaupungin keskeltä saarta. Matkalla Nuoroon keksin, että vielä sinä iltana ennen auringonlaskua haluan kiivetä saaren toiseksi korkeimmalle huipulle yli 1800 metriin. Yksi parhaista ideoistani reissulla. Huippu sijaitsi kartalta katsottuna suhteellisen lähellä Nuoroa, mutta kyllähän sinne noin tunnin ajeli mutkaisia teitä pitkin. Kuitenkin joka minuutin arvoista. Matkan varrella vastaan tuli muun muassa lammaslauma, joita kaitsimme hetken autolla sekä sympaattinen pieni vuoristokylä, jonka kaduilla vanhat papat istuivat rykelminä ja keskustelivat mistä lie (kuulemma jalkapallosta). No sitten pääsimme tien päähän, josta lähti polku rinnettä ylös. Maisemat olivat aivan mielettömät jo siinä kohtaa, vaikka matkaa huipulle vielä oli jonkin verran. Hiljaisuus vuoren rinteellä oli käsittömätöntä. Vain kilien ja lehmien kellot kalkattivat jossain kaukana. Teki mieli vain jäädä sinne tuijottamaan kaukaisuuteen ja kuuntelemaan sitä hiljaisuutta. Harmillisesti aurinko rupesi laskemaan ja emme aivan huipulle asti ehtineet, sillä emme halunneet ajaa pois täysin pilkkopimeässä niitä kiemurtelevia jyrkänteitä. Mutta se oli silti yksi parhaista, ellei jopa paras kokemus matkalla. Voi kun sinne pääsisi takaisin.

 

 

Nuorossa pakkasimme taas tavarat autoon ja lähdimme jatkamaan matkaa. Kohteena oli nyt vuorossa Cala Gonone, eli eikun takaisin rannikolle. Päivän tavoitteena oli patikoida eräälle beachille (Cala Luna), jonne ei pääse kuin veneellä tai metsän läpi kävellen. Halusimme hiukan liikkua autossa istumisen vastakohdaksi, ja kun luimme opastekyltistä, että matka kestäisi kävellen noin kaksi tuntia, päätimme että tulisimme veneellä takaisin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Patikointi oli todella mukavaa vaihtelua ja hiki virtasi. Matkalle varaamamme vesi onneksi riitti ja puolentoista tunnin retkeilyn jälkeen istahdimme heti rannan baariin ja nautimme kylmät Ichnusat, eli paikalliset oluet. Kuinka hyviltä ne maistuivatkaan. Menimme myös heti rannalle päästyämme kysymään veneen paluuaikatauluja. Sanoivat, ettei niitä mene kuin vasta myöhemmin päivällä, koska tuuli niin kovasti ja aallokko oli aikamoinen. Sehän sitten tarkoitti sitä, että patikointia oli luvassa myös takaisin päin. Se tarkoitti myös lisää hikeä. Mutta oli se vaan kivvoo!

 

 

Cagliarissa ajoimme kapeimmalla kadulla, missä olen autoja ikinä nähnyt kenenkään ajavan. Pelkäsin, että nyt jos koskaan vuokra-autoon tulee naarmuja. Mutta ei sentään. Etsimme siis majoitustamme, joka sijaitsikin hieman eri kadulla, kuin mitä kartta minulle näytti. Löysimme kuin löysimmekin perille ja huone oli ihana, mahtavalla sijainnilla vanhassa kaupungissa muurien sisällä. Tänä iltana uitenkin meinasi käydä niin, että olimme jäädä ilman illallista. Oli lauantai-ilta ja kaikki ravintolat olivat täyteen varattuja. Meillä ei tietenkään varausta ollut, joten meidät käännytettiin jopa pizzerioiden ovilta naurahtaen. Meitä ei paljoa naurattanut, mutta kun valitimme eräälle ravintolan tarjoilijalle nälkäämme ja jo toistamiseen tulimme tämän ravintolan eteen, vapautui sattumalta pöytä ja tarjoilija antoi sen meille. Hän sai ansaitsemansa tipit ja me ruokaa. Hän, joka minut tuntee, tietää ettei hyvä heilu, jos Reginan verensokeri laskee liian alas. 

Etelästä oli seuraavana aamuna suunnattava takaisin länsirannikolle ja roadtripin alkupisteeseen, Algheroon. Matkan varrella kuitenkin pysähdyimme muun muassa ihanassa pienessä pastelliensävyisin taloin koristellussa kalastajakylässä, Bosassa. Ihastuin kylään.

 

 

Alghero oli aikamoinen turistirysä. Päivällä turistit olivat valloittaneet rannat ja iltaisin vanhassa kaupungissa oli vilinää kuin valtavassa muurahaiskeossa. Ihan viihtyisä paikka, mutta emme olisi koko viikkoa saaneet kaupungissa pelkästään kulumaan. Hyviä ja ei niin hyviä ravintoloita tuli koettua, useita todella viihtyisiä drinkkibaareja oli vanhan kaupungin laidalla. Aina kun tilasi jonkun juoman, tuli kylkiäisinä jotakin suolaista, sipseistä sushilautaseen. Italiassa ei ilmeisesti saa juoda syömättä, tai toisin päin. Peukku.

Kaunein näky Algherossa oli mielestäni San Michele kirkon kupoli. Aina kun se vilahti näkyviin vanhan kaupungin katuja kävellessä, jäin tuijottamaan sitä. Ihanat värit!

 

 

Nopea reittisuunnitelma toimi muuten loistavasti, mutta yksi etappi (Cagliari etelässä) oli hieman virhe, ei kuitenkaan kohteena vaan liian pitkän ajomatkan takia. Kahden viikon reissussa olisi hyvin ehtinyt kiertää koko saaren, mutta viikko on tähän liian lyhyt aika. Viikossa kannattaa siis satsata vain puolikkaaseen saareen, esimerkiksi pohjoisosaan. 

Kokonaisuuten erittäin onnistunut ja ihana reissu. Sääkin oli juuri täydellinen. Mittari näytti joka päivä noin 30 astetta, mutta se ei tuntunut lainkaan ahdistavalta, sillä koko ajan tuuli hieman. Pulahdus mereen raikasti oloa, vaikka vedenkin lämpötila oli varmasti 25 astetta. 

Se, mikä yllätti kuitenkin eniten, oli vaikeus saada ”kunnon” aamiaista mistään. Kunnon aamiaisella tarkoitan esimerkiksi jotakin sämpylää, vaikkei se sisälly edes omaan normaaliin kotiaamiaiseeni. Paikalliset kun söivät aamiaiseksi cappucinon kera korkeintaan jonkin makean marmeladilla täytetyn croissantin. En ymmärrä, miten he pysyvät niin hoikkina ja miten he pärjäävät iltaan asti syömättä lähestulkoon mitään. Ruokavalio koostuu kuitenkin suurilta osin pastasta ja pizzasta. Haluan heidän geenit.

Lisäksi kärsin taas matkakuumeesta, ikuisesta sellaisesta. Sehän kun ei parane ikinä, olo helpottuu vain hetkeksi matkan varattua ja matkalla ollessa. Eli eikun seuraavaa matkaa taas suunnittelemaan.

 

– R –