Vuoden 2017 parhaimmat hetket

Vuosi 2017 on pian saatu päätökseen. Ennen siirtymistä seuraavaan vuoteen, on mukava muistella kuluneen vuoden parhaita hetkiä. Niitä on toki paljon, mutta tässä on nyt joka kuukaudelta jokin poiminta.

Tammikuu

Vuosi alkoi ihanalla reissulla mielettömän upeaan maahan, Sri Lankaan. Lähtisin sinne milloin vain uudestaan. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja auttavaisia ja luonto aivan järjettömän vehreää ja kaunista. Näissä maisemissa mieli lepäsi.

 

IMG_3938.JPG

 

Helmikuu

Pääsin vihdoin näkemään yhden lempiartisteistani, Jose Gonzalesin kulttuuritalolla. Keikka oli mieletön. 

 

IMG_4075.JPG

 

Maaliskuu

Saimme kodin viimeisenkin remontin tehtyä. Alakerran vessan ja pukutilan remontti oli siis kyseessä. Kotimme oli vihdoin valmis.

 

IMG_4365.JPG

 

Huhtikuu

It’s a boy! Rakenneultrassa meille selvisi, että odotamme poikaa. Minulle tämä tieto oli sekunnin sadasosan ajan pieni shokki, sillä olin jostain syystä luullut, että meille tulisi tyttö. Mitään väliähän sillä ei ollut, mutta olin tiettyjen oireiden perusteella kuvitellut näin. Mutta poika, maailman ihanin poika sieltä sitten tulikin. <3

 

IMG_4452.JPG

 

Toukokuu

Toukokuussa alettiin odottamaan kesää grillikauden avajaisilla sekä pihan laitolla ja kunnostamisella. Lisäksi teimme ihanan äiti-tytär reissun Tallinnaan sekä loppukuusta vielä ystäväni kanssa hauskan matkan Osloon. Oslo vei palan sydämestäni.

 

P5270159_Fotor.jpg

 

Kesäkuu

Perheemme kasvoi yhdellä jäsenellä, eli uudella autolla, Kassulla. Kyllä, autollamme on nimi. Vanhan Rautarouvan (rakas pösöni) aika oli jäädä eläkkeelle, ja tilalle tuli uusi ja kiiltävä Qashqai.

 

IMG_5028.JPG

 

Heinäkuu

Mammaloma alkoi! Loma sisälsi muun muassa paljon mökkeilyä, road tripin ja superpesistä! Kuinka ihanaa! 

 

IMG_5264.JPG

 

Elokuu

Ystäväni järjestivät minulle aivan ihanat babyshowerit. Minut yllätettiin totaalisesti omassa kodissani ja tuleva mamma oli onnellisuuden huipulla.

 

IMG_5559.JPG

 

Syyskuu

Vuoden ihanin ja täydellisin hetki oli tietysti 5.9.2017 klo 19.11, kun Elmo tupsahti ilahduttamaan elämäämme. Parasta, mitä minulle on ikinään tapahtunut. Kiistatta. En voi sanoin kuvailla, miten paljon hän on tuonut elämäämme iloa, rakkautta ja onnea. <3

 

IMG_5730.JPG

 

Lokakuu

Syksy tuntui livahtaneen salakavalasti ohi, sillä uuden elämän opettelu vei ajatukseni. Ihan parasta tämäkin. Joka päivä jotakin uutta ja jokin uusi edistysaskel, vaikka se olisikin vain pieni uusi ilme tai äännähdys. 

 

IMG_6146.JPG

 

Marraskuu

Marraskuu alkoi Elmon ristiäisillä. Poikamme sai vihdoin nimen. Loppukuu menikin sitten joulunodotuksella ja siihen liittyvillä valmisteluilla.

 

IMG_6347.JPG

 

Joulukuu

Kauan odotettu Ultra-Bran konsertti Hartwall-Areenalla. Huikeeta! 

 

IMG_6946.JPG

 

Sekä Elmon ensimmäinen joulu. <3

 

IMG_7112.JPG

 

Mahtava vuosi eletty taas, tässä vain pintaraapaisu kaikista hienoista muistoista ja kokemuksista. Toivottavasti ensi vuodesta tulee vähintään yhtä ihana. Innolla odotan, mitä se tuo tullessaan, keihin hienoihin tyyppeihin saamme tutustua ja mitä uutta opimmekaan. 

Hyvää  uutta vuotta kaikille!! <3

 

 – R – 

 

suhteet oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *