Otetaan rennosti
Kyllä, tänään on todellakin ollut ihana rauhoittumispäivä. Aamupäivällä kävin äitini kanssa katsomassa Lappeenrannassa järjestettyjä koiranäyttelyjä. Siellä vilskettä riitti. Paljon toinen toistaan söpömpää koiraa, ihmisiä virtasi joka suunnalta ja myyntikojut notkuivat kaikesta ihanasta. Meille tarttui mukaan vaan koiralle viltti ja miulle lenkeille hyvä ja hauska pipo:D Meinas jo ihan koirakuume iskee siinä kaikkien sulosten eläinten ympäröimänä, mutta saa nyt nähhä.
Tänään pitäisi ottaa suunta taas koululle, mikä tarkoittaa pieni muotoista pakkaamista. Ei huvita. Mieluusti jäisin kotiin makoilemaan koko viikoksi tai vaikka pitemmäksi aikaa, juuri kun tähän lepäilyn makuun taas pääsi. Muutenkin viikko näyttää todella tylsältä. Ainut innostava ja hyvä puoli on kuntosali. Kotona kun ei ole aikaa eikä oikeastaan varaakaan maksaa kalliita salikortteja, joten ilmainen sali on suuri plussa. Viikonloppu on ollut vähän tankkaamis painotteinen, joten viikolle riittää varmasti virtaa, millä reenata. Voisin yrittää nyt viikolla tännekkin rustailla mitä on tullut salin puolella tehtyä.
Nyt taidan ottaa suunnan kohti sängynpohjaa tai sohvaa ja linnoittaudun sinne, kunnes on pakko lähteä. Muistakaa kaikki muutkin ottaa välillä ihan vaan rennosti, kyllä sitä kerkee sitten huomenna puuhaamaan!
Loppuun vielä muutama biisi, jotka on kuuntelun arvosia:)
http://www.youtube.com/watch?v=sgRb_lfIZ6A
http://www.youtube.com/watch?v=FOjdXSrtUxA
JonnaK.