Laatuaikaa
Eilen käytiin perheen kanssa viettämässä laatuaikaa. Lähdettiin koko porukka ulos syömään, myös poikaystäväni pääsi mukaan. Oli oikein mukava viettää rauhassa aikaa yhdessä, istua alas ja nauttia hyvästä ruuasta. Näitä hetkiä on nykyisin ihan liian vähän, joten harvoistakin pitää ottaa kaikki ilo irti. Itse söin ihanan kanasalaatin ja jälkiruuaksi tilasin tiramisun, ensimmäistä kertaa sellaista maistoin ja oli oikein hyvää. Ruokailu antoi myös syyn pukeutua vähän siistimpään bleiseriin ja laittaa uuden korun kaulaan.
Illalla lähdettiin poikaystäväni kanssa moikkaamaan kavereita. Paljon autoja ja musiikkia. Ilta vierähti nopeasti ja vaikka olin päivällä nukkunut useamman tunnin, väsymys iski jo puolen yön aikaan. Saavuimme siis meille lepäilemään.
Aamulla nukuin pitkään, söin hyvän aamupalan ja lähdettiin vanhempieni kanssa vierailemaan isovanhempieni luona. Olen ollut siitä onnekas, että asumme samassa kaupungissa isovanhempieni kanssa, joten koko lapsuuteni ajan olemme voineet pitää tiiviisti yhteyttä. Opiskelujen ja muiden kiireiden takia näkemiset ovat jääneet vähemmälle, mutta yritän silti heitä käydä moikkaamassa kun vain ehdin.
Tarkoitus oli käydä myös lenkillä, mutta ilma on ollut koko päivän mitä kamalin. Vettä tulee ja on todella synkkää. Koiramme on siitä hassu tapaus, että se ei suostu liikkumaan mihinkään, jos sataa vähänkään vettä:D Pysyttelemme siis tämän päivän sisätiloissa. Tarkoitus olisi vielä mennä käymään eräissä tupereissa ja loppuillaksi ehkä vähän leffaa poikaystävän seurassa. Ihana päivä ,vaikka tuo sade vähän harmittaa. Ei se kuitenkaan hidasta, joten nautitaan kun voidaan. Nyt minä suljen koneen, käyn tekemässä avokadoleivän ja suuntaan sohvalle:)
JonnaK.