Epäilyksiä, odotusta ja hyviä hetkiä.
”Pelkkiä epäilyksiä nämä ovat, mutta mahdollisesti leikkaus ja jopa 6 kuukautta liikuntakieltoa.” Kertoo Herra ylilääkäri.
Eilen oli sitten kauan odotettu aika lääkäriin ja taas kerran mitään en saanut varmuudella tietää. Maanantaina pitäisi tulla tieto koska pääsen magneettikuvaukseen…
Kyllä meinasi tällä tytöllä nousta kyyneleet silmiin tuon käynnin aikana ja tälläkin hetkellä tätä tekstiä kirjoittaessa. Tottakai toivon parasta ja sitä, että tämä ei olekkaan sitä mitä on arvailtu vaan menee nopeammin ja pienemmällä toimenpiteellä ohi.
Ensisijainen epäilys on siis eturistisiteen repeäminen, joka todennäköisesti täytyy leikattava ja kuntoutusaika on lähemmäs kuutta kuukautta. Tähän sopisi myös kaikki oireet, joita minulla tapahtuman jälkeen oli ja on edelleen…
Toisena on nivelkierukan repeämä. Tämä olisi helpompi ja paljon nopeampi hoitaa, mutta oireet eivät täysin täsmää. Myäs lääkäri epäili ensin tätä, mutta oli sitten ristisiteen kannalla.
Kolmas vaihtoehto on myös olemassa, voi olla ettei vamma olekkaan polvessa vaan jossai muussa lihaksessa/nivelessä yms. Tämä on kuitenkin eniten epätodennäköistä.
Kuva täältä:http://www.likes.fi/pages/content/Show.aspx?id=166
Joten nyt sitten odotellaan ja toivotaan parasta sormet ja varpaat ristissä. Niin ja toivottavasti pääsen mahdollisimman pian taas treenaamaan.
Niin ja sitten vähän vielä tästä päivästä.
Aamupäivällä olin valokuvaamassa pihalla meidän koiran leikkejä. Kyllä oli piristävää olla ulkona hyvässä ilmassa ja katsella kuinka koira nautti juoksemisesta : ) Ja kyllähän sieltä muutama ihan hauska kuva saatiin.
Iltapäivä meni poikaystävän ja erään kaverin kanssa kahvitellessa ja illalla olisi vielä tarkoitus keksiä ajanvietettä näin viikonlopun kunniaksi.. Niin ja illalla vielä pitää anatomiaa lukea. Nyt täytyykin jo mennä! Huomenna sitten pitkästä aikaa tallille, jos sieltä vaikka saisi vähän kuvia tännekkin. Heippa!
JonnaK.